Alkuteos: Le Rocher de Tanios.
Suomentaja: Lotta Toivanen (2015).
Kustantaja: Gummerus.
Sivumäärä: 345.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
 |
| Kansi: Jenni Noponen |
Libanonilaissyntyinen Amin Maalouf asuu nykyisellään Ranskassa, ja hänet luetaan yhdeksi merkittävimmistä ranskalaisista nykykirjailijoista. Nyt suomennettu Siipirikko mies ilmestyi alun perin vuonna 1993, jolloin se voitti arvostetun Goncourt-palkinnon. Kirja vie hetken aikaa pysähdyksissä olleen kirjallisen maailmanmatkani kirjailijan synnyinmaahan Libanoniin.
Eräässä libanonilaisessa kylässä sijaitsee Tanioksen kallio. Vuoristoseudun lapset leikkivät lähiseudun kallioilla, mutta Tanioksen kalliolle he eivät kieltojen vuoksi uskalla mennä. Kerrotaan, että Tanio Kišk istui kivelle ja hävisi maan päältä. Kuka tämä Tanios oikein oli? Miksi hän katosi? Nämä kysymykset mielessään kirjan kertoja perehtyy kotikylänsä historiaan.
Legenda ja sen hahmot heräävät henkiin, kun kertoja alkaa käydä läpi Tanioksen elämänvaiheita. Tarinaa pohjustetaan muun muassa otteilla seudun historiasta kertovasta Vuoristokronikasta, sananlaskuista ja säilyneistä kirjeistä.
Tanios varttuu kauniin Lamian ja tilanhoitaja Jerioksen poikana, mutta pojan alkuperä on aina arveluttanut kyläläisiä: kuka oikeastaan on Tanioksen isä? Huhupuheissa Tanios liitetään usein aluetta hallinnoivaan šeikkiin. Tanioksen perheen vaiheet kietoutuvat seudulla käytäviin valtataisteluihin, kun patriarkka murhataan ja Tanios ja Jerios lähtevät maanpakoon.
Siipirikko mies on kuin kansantarina, joka valottaa yhden ihmiskohtalon kautta Lähi-Idän konfliktien
täyttämää historiaa. Alueen historia ei ole minulle kovin tuttua, joten luin tarinaa suurella mielenkiinnolla. Vuosisataiset konfliktit kun eivät valitettavasti ole vain historiaa vaan arkea nykypäivänä.
Tarinassa on kirjan loppusanojen mukaan hitunen totuutta, sillä tarinan murhamies on kirjailija Maaloufin sukulainen. Pääasiassa tarina on kuitenkin Maaloufin sepittämää fiktiota. Kirjan kansi on mielestäni erityisen kaunis. Sen suunnittelijan nimi oli jäänyt kirjaston tarran alle, mutta onneksi avulias tietolähde kertoi Twitterissä, että kansi on Jenni Noposen käsialaa.
Eräässä libanonilaisessa kylässä sijaitsee Tanioksen kallio. Vuoristoseudun lapset leikkivät lähiseudun kallioilla, mutta Tanioksen kalliolle he eivät kieltojen vuoksi uskalla mennä. Kerrotaan, että Tanio Kišk istui kivelle ja hävisi maan päältä. Kuka tämä Tanios oikein oli? Miksi hän katosi? Nämä kysymykset mielessään kirjan kertoja perehtyy kotikylänsä historiaan.
 |
| Tarkempi kuva hienosta kannesta. |
Tanios varttuu kauniin Lamian ja tilanhoitaja Jerioksen poikana, mutta pojan alkuperä on aina arveluttanut kyläläisiä: kuka oikeastaan on Tanioksen isä? Huhupuheissa Tanios liitetään usein aluetta hallinnoivaan šeikkiin. Tanioksen perheen vaiheet kietoutuvat seudulla käytäviin valtataisteluihin, kun patriarkka murhataan ja Tanios ja Jerios lähtevät maanpakoon.
Siipirikko mies on kuin kansantarina, joka valottaa yhden ihmiskohtalon kautta Lähi-Idän konfliktien
täyttämää historiaa. Alueen historia ei ole minulle kovin tuttua, joten luin tarinaa suurella mielenkiinnolla. Vuosisataiset konfliktit kun eivät valitettavasti ole vain historiaa vaan arkea nykypäivänä.
Tarinassa on kirjan loppusanojen mukaan hitunen totuutta, sillä tarinan murhamies on kirjailija Maaloufin sukulainen. Pääasiassa tarina on kuitenkin Maaloufin sepittämää fiktiota. Kirjan kansi on mielestäni erityisen kaunis. Sen suunnittelijan nimi oli jäänyt kirjaston tarran alle, mutta onneksi avulias tietolähde kertoi Twitterissä, että kansi on Jenni Noposen käsialaa.
 |
| Libanon merkittynä mustalla neulalla. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti