Edgar Allan Poe: Kauhutarinoita

Äänikirjan suomennokset ovat poimintoja teoksesta: 

Korppi ja Kultakuoriainen sekä muita kertomuksia (1954).

Alkuteos: The Raven & The Goldbug & other stories.

Suomentaja: Niilo Idman, Yrjö Kivimies, Eero Ahmavaara.

Lukija: Lars Svedberg.

Kustantaja: WSOY.

Kesto: 4 t 3 min.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Äänikirjan pakkauksen suunnittelu: Kai Toivonen.

Tässä vielä tarkemmin Goodreadsista löytynyt listaus äänikirjan tarinosta:

Korppi (The Raven, 1845)

William Wilson (William Wilson, 1839)

Amontillado-tynnyri (The Cask of Amontillado, 1846)

Kuilu ja heiluri (The Pit and the Pendulum, 1842)

Ligeia (Ligeia, 1838) 

Punaisen kuoleman naamio (The Masque of the Red Death, 1842)

Usherin talon häviö (The Fall of the House of Usher, 1839).

Äänikirjaan on siis poimittu tarinoita Korppi ja kultakuoriainen sekä muita kertomuksia -kokoelmasta. 1800-luvulla kirjoitetuissa kauhukertomuksissa liikutaan vankityrmissä, kellareissa ja aavemaisissa ränsistyvissä kartanoissa. Monissa tarinoissa kauhu perustuu kuoleman uhkaan. Milloin novellien henkilöitä uhkaa rutto, milloin teloituskuolema. Myös kaksoisolennot ja eläimet tuottavat jännitystä.

Luin Korpin ja kuoltakuoriaisen yläasteikäisenä, mutta muistikuvani olivat viidessätoista vuodessa aika lailla haalistuneet. Äänikirjaa kuunnellessani tutuilta vaikuttivat "Kuilu ja heiluri" -novellin piinaava tunnelma ja "Punaisen kuoleman naamio" -novellin eriväriset huoneet.

Kaikkia kertomuksia kuunnellessani mielenkiintoni ei ihan pysynyt yllä. Kuvaileva ja hidastempoinen kerronta saivat ajatukset harhailemaan. Välillä Lars Svedbergin rauhoittava ääni tuuditti minut lähes meditatiiviseen tilaan, josta sain sitten ravistella itseni takaisin tarinan pariin. Poe onkin vahvimmillaan kuvaillessaan henkilöitä ja tapahtumapaikkoja; vauhdikkaita tai erityisen mukaansatempaavia tarinat eivät ole.

Kimmoke palata Poen tarinoiden pariin oli Sarah Waters, jolta olen lukenut tänä vuonna kaksi kirjaa. Waters mainitsee Poen ja erityisesti "Usherin talon häviö" -novellin yhdeksi Vieras kartanossa -romaaniinsa vaikuttaneista teoksista. Nyt novellin juuri kuunneltuani sanoisin, että Watersin Vieras kartanossa -romaani on esikuvalleen uskollinen: rapistuvan kartanon kuvailu on yksityiskohtaista ja paikan rappion syytkin ovat samansuuntaiset.

Watersin romaani sysäsi minua kohti kauhukirjallisuuden genreä muutenkin. Päätin osallistua Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen, jossa luetaan seuraavan vuoden ajan kauhukirjoja. Poe saa genren klassikkona kunnian aloittaa haasteen.