Marie Hermanson: Laakso (2011)

Alkuteos: Himmelsdalen.

Suomentaja: Jonna Joskitt-Pöyry (2012).

Kustantaja: Like. 

Sivumäärä: 393.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: kirjastosta lainattu.

Kannen kuva: E. Paul Champseix

Luin viime syksynä ruotsalaisen Marie Hermansonin romaanin Hämäränmaa, jonka mystinen ja painostava tunnelma ja omalaatuinen tarina jäivät mieleeni. Kokemukseni Hämäränmaasta ja Laakson kaunis kansi vaikuttivat paljon siihen, että päätimme työkaverin kanssa valita Laakson lukupiirikirjaksi tammikuussa.

Daniel ja Max ovat kaksoset, jotka ovat eläneet lähes koko elämänsä erillään. Taaperoikäisenä Max ei kehittynyt yhtä ripeästi kuin veljensä, sillä Daniel hoiti kaiken hänen puolestaan. Tämän vuoksi veljekset päätettiin erottaa, ja Daniel asui äidin luona, Max isän. Perhe kokoontui yhteen vain poikien syntymäpäivinä. Vuosien vieriessä kaksoset olivat yhä vähemmän tekemisissä toistensa kanssa.

Luonteeltaan aivan erilaisia veljeksiä yhdistää aikuisina vain identtinen ulkonäkö. Danielista tulee kieltenopettaja, joka viettää melko vakaata elämää, kun taas Max ajautuu toistuvasti vaikeuksiin eikä tahdo löytää paikkaansa maailmassa. Daniel onkin ihmeissään, kun saa veljeltään kutsun tulla vierailulle Alpeilla sijaitsevalle klinikalle, missä tämä on toipumassa uupumuksesta. Ilmainen ulkomaanmatka kuulostaa huonossa työtilanteessa olevasta Danielista houkuttelevalta, ja hän lähtee matkaan.

Himmelstalin eli Taivaanlaakson klinikka on tarkoin vartioitu alue, jolla asukkaat voivat liikkua näennäisen vapaasti ja parantua kauniissa, stressittömässä ympäristössä. Kuten arvata saattaa, Max ei pyytänyt veljeään käymään muuten vain: hän haluaa kaksoisveljensä jäämään laaksoon tilalleen siksi aikaa, kun hän käy ulkomaailmassa "hoitamassa asioita". Daniel ei edes huomaa suostuneensa, kun veli on jo lähtenyt.

Kysymyksiä alkaa tulvia Danielin mieleen, kun veljeä ei kuulu takaisin. Mikä paikka tämä oikeastaan onkaan? Keitä nämä muut asukkaat ovat, miksi he ovat täällä? Pikkuhiljaa Daniel tutustuu muihin asukkaisiin ja kyläläisiin, ja totuus alkaa paljastua.

Kuten aiemmin lukemani Hämäränmaa, myös Laakso sijoittuu jonnekin jännityskirjallisuuden ja psykologisen romaanin välimaastoon. Tiesimme entuudestaan, että monet lukupiiriläiset vieroksuvat jännityskirjoja, joten odotettavissa oli, että kirjan lajityyppi herättää kirjan tarinan ja aiheiden ohella paljon keskustelua. Lukupiiriläiset pohtivatkin paljon kirjan lajia: joidenkin mielestä tämä ei kuulu esimerkiksi kirjastossa jännityshyllyyn lainkaan, toiset taas katsoivat asiaa hieman laveammin. Myös psykopatia ja pahuus puhuttivat paljon lukupiirissä, sillä kirjan kaksosaihe johdattelee miettimään kasvatuksen, ympäristön ja geenien vaikutusta ihmiseen.

Lukupiirissä myös väiteltiin siitä, mikä kirjassa oli uskottavaa ja mikä ei. Kieltämättä minäkin mietin uskottavuuskysymyksiä paljon kirjaa lukiessani, mutta lopulta yritin sivuuttaa ne ja nauttia Hermansonin luomasta maailmasta ja tarinasta. Hermanson nimittäin onnistuu luomaan huikean miljöön tapahtumille ja kuvaamaan sen niin elävästi, että pystyin helposti näkemään laakson mielessäni. Vielä kun kirjassa on koukuttava juoni ja monipuoliset henkilöt, niin en osaa paljon enempää psykologiselta jännäriltä toivoa.

Laaksosta on blogattu ahkerasti, esimerkiksi seuraavissa kirjablogeissa: Koko lailla kirjallisesti, Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, Lukutuulia, Kartanon kruunaamaton lukija ja Kirjoihin kadonnut.