Alkuteos: Carrie.
Suomentaja: Tuula Saarikoski (1987).
Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 206.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Carrie White on lukiolaistyttö, joka elää kahdestaan äitinsä kanssa. Carrien elämässä ei juuri ole mukavia ihmisiä. Koulussa häntä kiusataan, ja kotona äiti nälvii ja alistaa tytärtään. Syvästi uskonnollinen äiti yrittää kurittaa pahuuden pois tyttärestään, ja usein rangaistuksena "synnillisistä" teoista on sulkeminen komeroon. Tytöstä naiseksi varttuminenkin on syntiä. Muutama koulutoveri ja liikunnanopettaja sentään kohtelevat Carrieta inhimillisesti.
Carrie ei pistä hanttiin äidilleen eikä kiusaajilleen, kunnes koulun tanssiaisiltana seinä tulee vastaan. Carriella on nimittäin huikea keino kostaa kaikki kokemansa vääryydet ja nöyryytykset: hänellä on telekineettisiä kykyjä. Carrie pystyy liikuttamaan tavaroita tahdonvoimalla ja saakin aikaan hurjaa tuhoa kotikaupungissaan.
Yli neljäkymmentä vuotta sitten kirjoitettu kirja on pelottavan ajankohtainen. Koulukiusaaminen ja syrjintä voivat johtaa ääritekoihin, kuten esimerkiksi kouluampumiset osoittavat.
Carrie on ensikosketukseni tuotteliaan ja maailmankuulun Stephen Kingin kirjoihin. En ole aiemmin lukenut kauhukirjallisuutta muutenkaan, mutta nyt Hämärän jälkeen -haasteen myötä aloin tutustua tähän genreen. Olen vältellyt kauhukirjoja, koska epäilin olevani liian pelokas lukemaan niitä. Kauhuelokuvien ahdistava tunnelma on monesti minulle liikaa, joten elokuvien perusteella olen jättänyt kirjatkin lukematta.
Carrieta lukiessani huomasin ajattelevani: pitäisikö tämän olla pelottavaa? Kirjassa on toki monia iljettäviä ja vastenmielisiä tapahtumia ja siinä kuvataan kauheaa tuhoa, mutta mitenkään pelottavaksi en sitä kokenut. Ehkä olen yhdistänyt kauhun liian yksioikoisesti pelkoon ja pelottavuuteen. Kenties uskallan tarttua muihinkin "kauhun kuninkaan" teoksiin, jotka alkoivat tämän esikoisromaanin perusteella kiinnostaa.
Carriesta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa: Kirjoihin kadonnut, Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Unelmien aika ja Orfeuksen kääntöpiiri.
Carrieta lukiessani huomasin ajattelevani: pitäisikö tämän olla pelottavaa? Kirjassa on toki monia iljettäviä ja vastenmielisiä tapahtumia ja siinä kuvataan kauheaa tuhoa, mutta mitenkään pelottavaksi en sitä kokenut. Ehkä olen yhdistänyt kauhun liian yksioikoisesti pelkoon ja pelottavuuteen. Kenties uskallan tarttua muihinkin "kauhun kuninkaan" teoksiin, jotka alkoivat tämän esikoisromaanin perusteella kiinnostaa.
Carriesta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa: Kirjoihin kadonnut, Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Unelmien aika ja Orfeuksen kääntöpiiri.
Vähän sama juttu. Olen myös mieltänyt kauhun pelkoon ja pelottaviin asioihin. Mutta vaikka se ei aina niin ole niin kauhu ei silti ole minun juttuni...
VastaaPoistaEn usko, että minustakaan kauhun suurkuluttajaa tulee, mutta näihin klassikkoihin tutustuminen on kiinnostavaa!
PoistaAsioilla ei ole välttämättä samanlaista tehoa kirjoitettuna kuin silmillä katsottuna. Elokuvissa ulkopuolinen esittää sen, minkä lukiessa "kuvittelee" itse. Mielenkiintoinen teksti!
VastaaPoistaJuuri näin! Kuvan lisäksi elokuvan äänimaailma vaikuttaa paljon. Olen muutenkin herkkä koville äänille, ja (kauhu)elokuvissa äänellä ja efekteillä pelataan paljon. Televisiota katsellessa jännitysmusiikki saa ihon kananlihalle.
PoistaMinäkin kartan hieman kauhua ainakin, jos olen yksin kotona. Kingiä olen lukenut joskus. Hautalan Kuokkamummosta ja Mia Vänskän Aurasta pidin.
VastaaPoistaKing ja muut kauhuklassikot kiinnostavat minua nyt, ehkä niiden jälkeen innostun myös tuosta uudemmasta kauhusta.
PoistaCarrie oli ensimmäinen Kingini ja mielestäni edelleen Kingin parhaita. Kuvaa niin surullisen osuvasti koulukiusaamista ja nuoren yksinäisyyttä.
VastaaPoistaMuistaakseni meni niin, että King itse oli heittänyt tarinan jo roskiin, mutta vaimo Tabitha onki tulevan bestsellerin talteen.
Tarinat kirjojen synnystä ovat kyllä mielenkiintoisia! Muutenkin kirjailijoiden elämäkerrat ovat minusta inspiroivaa luettavaa, täytyisikin taas ottaa jokin elämäkerta lukuun :)
PoistaMahtavaa, että innostuit tutustumaan Kingin tuotantoon :) Minulla on ollut opettelemista siinä, että kauhu ja pelko eivät aina liity toisiinsa. Kingilläkin on todella pelottavia tarinoita ja sitten taas vähemmän pelottavia, mutta aina niissä on joku häiritsevä, kamala tai muuten vain outo asia. Siksi niistä niin pidänkin :)
VastaaPoistaOlen iloinen, että uskalsin tarttua ensimmäiseen Kingiini! Tämän lukeminen oli sen verran positiivinen kokemus, että jätkän kokeilujani :) saa nähdä, miten käy, jos oikein pelottava tarina osuu kohdalle...
Poista