Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja (2011)

Alkuteos: Grönsakslandet.

Suomentaja: Anna Maija Luomi (2011).

Kustantaja: Minerva.

Sivumäärä: 128.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Lisa Kullberg.

Keittiöpuutarhurin käsikirja on ruotsalaisen puutarhatoimittaja Agneta Ulleniuksen kirjoittama opas hyötyviljelyn saloihin. Siinä kerrotaan, miten perustetaan kasvimaa onnistuneesti. Ullenius käy läpi kaikki kasvattamisen vaiheet kylvöstä sadonkorjuuseen. Lopussa hän esittelee parikymmentä vihannesta ja juuresta, joista kotitarhurin on kätevä poimia lajeja omiin suunnitelmiinsa.

Tämä on ensimmäinen lukemani viljelykirja, jossa mainitaan kasvattamisen taloudellinen puoli. Ullenius toteaa useaan otteeseen, että syötävää kasvattamalla säästää ja siemeniä keräämällä on jatkossa omavarainen. Toki näin on, jos kasvihuone tai viljelylaatikot ovat jo olemassa. Jos on aloitteleva viherpeukalo, kuten minä, joutuu rakentamaan kasvihuoneen tai laatikot, niin säästämisestä ei oikein voi puhua. Aika monta vuotta saan viljellä omia vihanneksiani, että esimerkiksi kasvihuone olisi kuoletettu. Tätä laskelmaa en edes halua tehdä, sillä en lähde viljelyhommiin euronkuvat silmissä. Se on palkitseva ja antoisa harrastus, jonka tuloksena saattaa olla jonkinlainen sato jo ensimmäisenä vuonna.

Kauniit, suuret kuvat tekevät kirjasta tyylikkään kokonaisuuden. Asiasisältö jää harmillisesti paikoittain melko ohueksi. Esimerkiksi vuoroviljely sivuutetaan melko nopeasti ja laajoja kokonaisuuksia pyritään mahduttamaan pieneen tilaan. Kaikkien kaalien kasvatus on pyritty esittelemään yhdellä aukeamalla, samoin pavut. Kirjan heikkouksia on myös sen kieliasu: teksti maistuu käännökseltä. 

Muutamia puutarha- ja viljelykirjoja luettuani alan jo tunnistaa lajin konventioita. Kirjasta toiseen esitellään luonnollisesti pääosin samoja faktoja, mutta variaatiota on esimerkiksi siinä, mitä kasveja on nostettu tarkempaan esittelyyn. Ullenius hehkuttaa esimerkiksi retiisiä, kuinka helppo ja satoisa kasvatettava se on. Jos meillä yhtään pidettäisiin retiiseistä, viljelisin niitä takuulla heti ensi kesänä! Harmi, että ne aiheuttavat lähinnä irvistyksiä miehellä ja minulla. Kirjan tietojen perusteella taidan sittenkin vaihtaa suunnitelmissa kukkakaalin parsakaaliin: se kun on kuulemma paljon kiitollisempi kasvatettava.

Ullenius tuo lajiesittelyihin syvyyttä kertomalla kunkin kasvin historiasta. Esimerkiksi maa-artisokka oli Pohjois-Amerikan intiaanien herkku ja oranssinvärinen porkkana juontaa juurensa 1700-luvun Alankomaihin. Myös Michelle Obaman ja Kuningatar Elisabethin hyötypuutarhat mainitaan pieninä anekdootteina.

Puutteistaan huolimatta kirjan lukemisesta oli minulle hyötyä: Ulleniuksen opeilla osaan panostaa maanparannukseen ja vaikkapa kastella kasvejani oikein. Kirjasta saa myös hyödyllisiä vinkkejä keväiseen maanlämmitykseen ja luonnonmukaisiin lannoitteisiin. Kirjan alkuperäinen nimi Grönsakslandet tavoittaa kirjan sisällön paremmin kuin suomenkielinen Keittiöpuutarhurin käsikirja. 'Käsikirja' lupaa liikoja ja johdattaa lukijaa harhaan. Ihan ainokaiseksi puutarhaopukseksi en tätä suosittele, mutta lisälukemiseksi kyllä.