Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär (1999)

Alkuteos: Hija de la fortuna.

Suomentaja: Sulamit Hirvas (2000).

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 367.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta. 

Kansi:

Isabel Allende on chileläinen kirjailija, joka on asunut jo useamman vuosikymmenen ajan Yhdysvalloissa. Allenden esikoisteos Henkien talo ilmestyi 1982, ja se on edelleenkin hänen tunnetuin teoksensa.

Toisessa lukupiirissäni keskitytään tämän kevään ajan Latinalaisen Amerikan kirjallisuuteen, ja Allende pääsi lukulistalle edustamaan Chileä. Listaa koostaessani mietin pitkään Allenden ja Roberto Bolañon välillä. Monet Bolañon teokset kuulostavat houkuttelevilta: vielä joskus haluan lukea Kesyttömät etsivät ja ehkä jopa järkälemäisen romaanin 2666.

Lopulta valintani osui Allendeen, koska latinalaisia naiskirjailijoita ei ole järin paljon suomennettu. Allenden valinta oli myös sikäli perusteltua, että hänet on nostettu jopa maanosansa merkittävimmäksi naiskirjailijaksi. Epäilin Henkien talon olevan monelle entuudestaan tuttu, joten otin luettavaksi Allendelta vähemmän kuuluisan teoksen. Meillä Suomessa kirja on ehkä vähemmän tunnettu, mutta Rouva Fortunan tytär oli maailman toiseksi myydyin romaani ilmestymisvuotenaan.

Alussa eletään 1840-lukua. Sommersin sisarukset Rose ja Jeremy ovat asettuneet Chileen, Valparaison kaupunkiin. He ovat kotoisin Englannista, ja kolmas sisarus, John, seilaa merillä. Sisarukset ottavat kasvatikseen tyttölapsen, joka löytyy talon portailta. Tyttö saa nimekseen Eliza, ja hänestä kasvatetaan hienoa neitiä, jonka elämän ohjenuorina ovat siveys ja sivistys. Vavisuttava ensirakkaus ja Kalifornian kultaryntäys kuitenkin sysäävät Elizan hurjaan seikkailuun toiselle mantereelle.

Kiehtovinta kirjassa on 1800-luvun puolivälin Chilen ja Kalifornian kuvaus. Kalifornian kaupunki kasvoi tuolloin kohisten, kun sinne saapui onnenonkijoita kullan perässä ympäri maailmaa. Bordellit ja saluunat olivat tuottoisaa bisnestä. Allende kuvaa aidon tuntuisesti elämän raadollisuutta ja kaksinaismoralismia. Ihmisarvo oli riippuvainen etnisestä ryhmästä; "neekerit" ja "keltaiset" olivat heikoimmassa asemassa. Naisten tärkein omaisuus oli oma siveys ja koskemattomuus, ja samaan aikaan prostituutio rehotti.

Ajankuva siis vetosi, mutta minun makuuni rakkaustarina oli kirjassa hieman liian suuressa roolissa. Kirjan loppu oli selkeästi kirjoitettu jatko-osa mielessä, mutta niin paljon tarinan jatko ei houkuttele, että tarttuisin Auroran muotokuvaan. Henkien talo löytyy jo omasta hyllystä, joten se varmasti pääsee lukuu jossakin vaiheessa.

Muista bloggaajista Rouva Fortunan tyttärestä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Jassu ja Norkku.