Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat (2012)

Alkuteos: Profeterne i Evighedsfjorden.

Suomentaja: Katriina Huttunen (2014).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 640.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Kansi: Jussi Kaakinen.

Kim Leine on norjalainen kirjailija, joka asuu nykyisellään Tanskassa. Hän varttui Jehovan todistajien parissa Norjassa, kunnes muutti nuorukaisena isänsä luo Tanskaan. Hän on osunut myös 15 vuotta Grönlannissa. Leine on elänyt rankan elämän, johon on mahtunut muun muassa ahdasmielista uskonnollisuutta, insestiä, alkoholismia ja lääkkeiden väärinkäyttöä. Kirjoittaminen on auttanut häntä pääsemään kiinni tavalliseen elämään. Hän on kirjoittanut vaiheistaan omaelämäkerrallisia kirjoja ja kutsuukin kirjoittamista terapiaksi. Ikuisuusvuonon profeetat on hänen neljäs romaaninsa, mutta ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa suomennettu teos.

Leine vieraili Helsingin kirjamessuilla 2014, jolloin Ikuisuusvuonon profeetat ilmestyi suomeksi. Tuolloin hän kertoi useissa haastatteluissa elämästään ja kirjan syntyprosessista. Mielenkiintoista on, että hän kertoo kirjoittaneensa yli 600-sivuisen järkäleen kahdessa vuodessa. Hän kirjoitti vimmallla ja tarkisti ja korjasi faktat vasta jälkikäteen. Hän vieraili myös Ikuisuusvuonojen profeettojen tapahtumapaikoilla kirjaa valmistellessaan.

Tarinassa seurataan Morten Falckin vaiheita 1700-luvulla. Hän opiskelee papiksi Kööpenhaminassa läheistensä painostuksesta: oikeastaan häntä kiinnostaisi toimia lääkärinä. Mortenin usko horjuu ja kihlauskin purkautuu, ja hän lähtee siirtokunnan papiksi kaukaiseen Grönlantiin. Ihminen on syntynyt vapaaksi, ja kaikkialla hän on kahleissa. Tämä valistusajan rousseaulainen ajatusmalli ahdistaa Mortenia, sillä häntä vaivaa jatkuva vapaudenkaipuu ja hän janoaa uusia kokemuksia.

Teologian opintojen ohella Morten on harjoittanut omapäisesti taitojaan myös lääketieteen saralla ja Grönlannissa hän toimii myös lääkärinä oman kiinnostuksensa ja pakon sanelemana. Toimenpiteet saavat puistattavia käänteitä, kuten räjäyttämällä suoritettu abortti. Leinen kerronnassa ruumiillisuus on vahvasti läsnä: hiki haisee ja suoli möyryää. Eritteitä piisaa, ja ihminen on halujensa ja aistiensa vanki. 

Ikuisuusvuonon profeetat pääsi yllättämään minut täysin. En mitenkään olisi uskonut pääseväni keskelle tällaista tarinaa ja realistisen kerronnan sykettä kirjan esittelytekstien perusteella. Toisaalta oli mahtavaa kokea löytämisen riemu ja päästä innostumaan tarinan äärellä, sillä rakastan realismia. Jos vain olisin tajunnut kirjan todellisen luonteen aiemmin paremmin, en olisi odottanut sen lukemista näin kauan. Nyt vasta kirjan lukemisen jälkeen hakeuduin kirjasta kertovien blogitekstien äärelle, ja niissä rujous on kyllä nostettu selkeästi esille.

Ikuisuusvuonon profeetat oli helmikuun kirja toisessa vetämässäni lukupiirissä. Eräs lukupiiriläinen, joka ei päässyt viime tapaamiseen paikan päälle, mutta oli lukenut kirjan, toivoi kuulevansa muiden mielipiteitä teoksesta. Lupasin kirjoittaa tällä kertaa hieman tarkemmin lukupiiriläisten tuntoja muistiin, joten seuraavaksi on vuorossa otteita monipuolisesta keskustelusta, jota kirja herätti kirjaston lukupiiriläisissä.

Eräs lukupiiriläinen oli käynyt Grönlannissa vuonoristeilyllä, ja hän kertoi aluksi muistojaan matkasta ja myös Grönlannin historiasta. Huikeat ja sadunomaiset maisemat olivat tehneet syvän vaikutuksen. Tämä pieni "alustus" sitoi kirjan tarinan historiaan ja olemassaolevaan paikkaan.

Kirjaa kommentointiin muun muassa kamalan ihanaksi. Yksi lukupiiriläinen kävi kirjastossa palauttamassa puoliväliin luetun kirjan ennen lukupiiriä ja ihmetteli, miten valitsemme näin kamalia kirjoja! Kävi ilmi, että jos kirja ei olisi ollut lukupiirikirja, se olisi saattanut jäädä useammalla kesken.

Kirja oli monille raskas lukukokemus, joka otti koville. Etenkin alussa lukeminen oli monelle hirvittävää, sitten kerrontaan ja epäinhimillisyyksiin turtui. Joskus rankat lukukokemukset todella tulevat iholle. Yksi lukupiiriläinen kertoi, että hänen täytyi peseytyä luettuaan kirjaa, niin likainen olo siitä jäi.

Leinen kieltä kehuttiin helpoksi ja taidokkaaksi, ja hurja tarina herätti monen epäilyt siitä, että kirjailija itsekin on kokenut jotakin kamalaa. Kerroin kirjailijasta ja hänen vaiheistaan, joten aavistuksille saatiin vahvistus.

Kirjan nimestä oltiin lukupiirissä melko yksimielisiä: Ikuisuusvuonon profeetat ei ole kovin kuvaava ja osuva nimi. Vaihtoehtoisia nimiä pohdittiin, ja muun muassa ”Morten Falckin surkea elämä” sai kannatusta. Loppuhuipennusta jäätiin kaipaamaan, eikä pieni tiivistäminenkään olisi ollut kirjalle pahitteeksi. Aikarakenteen kanssa joillakin oli ollut ongelmia. 

Eläväinen lukupiirikeskustelumme oli hyvä esimerkki siitä, miten huikeaa tai hurjaa lukukokemusta voi vielä syventää kirjasta keskustelemalla ja löytää teoksesta uusia puolia muiden ajatuksia kuuntelemalla.

Kirja voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013. Siitä ovat bloganneet esimerkiksi Ulla, Suketus, Lumiomenan Katja ja Lukuisan Laura.