Sivut

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Peter Sandström: Valkea kuulas (2014)

Alkuteos: Transparente Blanche.
Suomentaja: Outi Menna (2014).
Kustantaja: Schildts & Söderströms. 
Sivumäärä: 238.
Oma arvio: 2½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.





Peter Sandströmin ensimmäinen suomennettu romaani Valkea kuulas pääsi edustamaan kotimaista kirjallisuutta kirjaston lukupiirissä, jossa keskitytään tänä keväänä pohjoismaiseen kirjallisuuteen. Suomenruotsalaiselta Sandströmiltä on aiemmin suomennettu novellikokoelma Sinulle joka et ole täällä.

Sandström kirjoittaa usein itsensä tai itseään muistuttavan henkilön kirjoihinsa. Monissa teoksissa päähenkilö on saanut kirjailijalta paitsi piirteitä, myös nimen Sandström. Valkeassa kuulaassa päähenkilö jää nimettömäksi, mutta jälleen keskiössä on keski-ikäinen Pohjanmaalta kotoisin oleva mies.

Tarina saa alkunsa, kun äiti pyytää keski-ikäisen pojan luokseen. Poika tulee enempiä kyselemättä, vaikka hänellä on perhe ja työkuviot toisaalla. Paluu lapsuudenmaisemiin nostaa muistoja mieleen, niin hyvässä kuin pahassa. Mies muistelee erityisesti ensirakkauttaan ja isäänsä. Isän hurja työ hevosentappajana ja isän kuolema ovat jättäneet avoimia kysymyksiä.

Ajankuvaa oli paikoin mielenkiintoista lukea, ja muun muassa perheen vuosikymmeniä vanha auto, Ford Capri, on kuin yksi henkilö muiden joukossa. Sandström myös vertaa mennyttä ja nykyistä nasevasti:


Siinä laukussa oli koko entinen maailma, joka oli vähitellen katoamassa. Hyvästi ulkohuusi ja puulämmitys. Hyvästi irtotavarana myytävä voi, hyvästi hevosten käyttö vetoeläiminä. Hyvästi koululaisten talvisin käyttämät karvalakit, hyvästi turvavyöttömät autot. Kaikki muuttuisi hyväksi, mikään ei olisi enää vaarallista.

Oivaltavat havainnot eivät kuitenkaan pelastaneet lukukokemustani. Tarinassa ei oikein ollut minulle tarttumapintaa ja se jäi etäiseksi. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla: keski-ikäistyvän miehen mielenmaisemaa voi kyllä kuvata vetävästi, kuten esimerkiksi Karl Ove Knausgård on tehnyt. Sandströmiä on kutsuttu Suomen Knausgårdiksi, mutta minä en voi allekirjoittaa vertausta.

3 kommenttia:

  1. Nyt olen aika täydellisen eri mieltä kanssasi. Minulle tämä oli aivan huima teos. Järisyttävä suorastaan. Tässä on niin latautuneita kohtauksia, että happi loppuu, esim. sotatraumojen siirtymiseen liittyvä kuvasto.

    Olen todella iloinen, että tämän teoksen myötä "löysin" Sandströmin. Häneltä tulee tänä vuonna uusi teos ja mulla valuu jo kuola.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on mainio esimerkki siitä, miten eri tavoin kirjan voi kokea! Lukupiirissäkin mielipiteet jakautuivat aika lailla: välillä olisi voinut luulla, että lukupiiriläiset ovat lukeneet eri kirjan. Muutama viehättyi Sandströmistä kuten sinä, ja haltioituneita puheenvuoroja oli mielenkiintoista kuunnella. Se on aina mahtavaa, kun kirja herättää tunteita.

      Poista
    2. Just nimenomaan niin. Minä olen järkyttynyt, että vasta tämän teoksen myötä "löysin" Sandsdtrömin. No, ainakaan ei nyt ihan heti Sandströmit kesken lopu ja loppukesästä häneltä tulee uusi teos Laudatur.

      Poista