Elina Hirvonen: Kun aika loppuu (2015) & Tommi Kinnunen: Lopotti (2016)

Äänikirjoista bloggaaminen on haastavaa, varsinkin jos kuuntelun ja kirjoittamisen välinen aika venähtää. Tekstiin ei voi palata, parhaita kohtia ei voi lukea uudelleen, joskus jopa henkilöhahmojen nimet unohtuvat. Näin kävi kahdelle äänikirjalle, jotka kuuntelin aiemmin keväällä: Elina Hirvosen Kun aika loppuu -teokselle ja Tommi Kinnusen Lopotille.

Molemmat tässä tekstissä esitellyt kirjat ansaitsisivat omat bloggauksensa, koska ovat ainutlaatuisen hienoja. Minun tekisi mieli jopa lukea ne uudelleen ihan painettuina kirjoina, koska haluaisin makustella tekstiä, pysähtyä ja lukea parhaat kohdat useaan kertaan. Teen tämän ehkä jonakin päivänä, mutta nyt haluan tuoda teokset Kirjakimaraan, jotta ne eivät unohtuisi minulta ihan kokonaan. Nyt kun molempien kirjojen kuuntelusta on vierähtänyt tovi, en pysty kirjoittamaan kovin tarkkoja teoskuvauksia, vaan keskityn lähinnä kirjojen jättämiin muistikuviin ja tunnelmiin.

Hirvosta ja Kinnusta yhdistää näiden äänikirjakokemusten lisäksi se, että olen nähnyt heidät molemmat Helsinki Litin lavalla; Hirvosen vuosi sitten ja Kinnusen tänä vuonna. Tämä on vain hauska sattuma, jonka halusin mainita, sillä asia ei liity mitenkään siihen, että kirjat päätyivät tähän samaan tekstiin. Syy on oikeastaan siinä, että molemmat onnistuivat yllättämään ja vakuuttamaan minut etukäteen kokemistani epäilyistä huolimatta.

WSOY/BTJ 2015. 6 t 38 min.
Lukija Krista Putkonen-Örn.

Vuosi sitten nähty festariesiintyminen ei vielä silloin saanut minua kiinnostumaan Hirvosen kirjoista, ja hänen aiempi teoksensa Kauimpana kuolemasta jäi minulta kesken. Päädyin kuuntelemaan Kun aika loppuu -teosta hieman vastentahtoisesti, kun ei muitakaan äänikirjoja ollut tarjolla. Epäileväinen asenteeni kääntyi pian mielenkiinnoksi, ja toivoin työmatkojen kestävän pidempään, vain jotta saisin kuulla, miten tarina etenee.

Kun aika loppuu sijoittuu lähitulevaisuuteen. Aslak on koulupoika, joka on aina ollut vähän omanlaisensa, eristäytynyt ja masentuneisuuteen taipuvainen. Aslak on aiheuttanut huolta äidilleen, joka on ammatiltaan ilmastotutkija. Aslakin sisko on saanut pärjätä itsenäisemmin, kun äidin huomio on kohdistunut poikaan. Siskosta on tullut lääkäri, joka työskentelee nyt Somaliassa.

Äiti ja sisko yrittävät pelastaa maailmaa ammattiensa kautta, kun taas Aslak ottaa käyttöön järeämmät keinot. Hän on tutustunut netissä ihmisiin, joiden mielestä maailmassa on liikaa ihmisiä ja asialle on tehtävä jotakin. Eräänä päivänä Aslak kapuaa Lasipalatsin katolle ja alkaa ampua.

Kirja on ajankohtainen ja pelottava. Hirvonen on luonut tulevaisuuden realistiseksi: ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät. Hirvonen kuvaa koskettavasti läheisten tuntoja, kun yksi perheestä tekee jotakin pahaa. Myös yksinäinen Aslak on ymmärrettävissä. Kaiken kruunaavat Hirvosen harkitut lauseet ja paikoin jopa runollinen kieli.

WSOY 2016. 11 t 12 min.
Lukija: Krista Putkonen-Örn.

Kinnunen puolestaan vakuutti minut jo Neljäntienristeys-romaanillaan, jonka nostin vuoden parhaaksi
kotimaiseksi kirjaksi Blogistanian Finlandia -äänestyksessä vuonna 2014. Kinnusen esikoinen oli minulle niin suuri lukukokemus, etten uskonut jatko-osan yltävän lähellekään edeltäjänsä tasoa. Odotin floppia, koska sitähän jatko-osat usein ovat. Vaan väärässä olin: Lopotti meni ihan yhtä lailla ihon alle, kosketti ja liikutti.

Kuten Neljäntienristeyksessä, myös Lopotissa seurataan useamman Löytövaaran suvun jäsenen elämää. Muista henkilöhahmoista ja sukulaisuussuhteista voi lukea kirjasta kirjoitetuista lukuisista blogiteksteistä, sillä haluan keskittyä Helenaan, sokeaan tyttöön ja hänen kasvutarinaansa.

Kinnunen onnistuu pääsemään lapsena sokeutuneen Helenan päähän niin, että lukijakin pääsee kokemaan hyvin aidon oloisen sokean maailman. Vasta yhdeksänvuotiaana Helena lähetetään sokeainkouluun Helsinkiin, kauas kotoa. Rankassa koulussa hänestä kasvaa itsenäinen ja määrätietoinen nuori nainen. Kuljin Helenan mukana vaivatta koulun käytävillä ja Helsingin kaduilla. Koulun jälkeen musiikillisesti lahjakas Helena opiskelee musiikkia ja työskentelee pianonvirittäjänä. Helena ei alistu sokealle varattuun rooliin, vaan tekee rohkeita ratkaisuja elämässään.

Mikään menestystarina Helenan elämä ei ole, sillä siihen tulee tummia sävyjä, mustiakin. Ensin on lapsettomuutta parisuhteessa, lopulta sydäntä raastava yksinäisyys. Helenan vanhuuden kuvausta en voinut kuunnella kuivin silmin.

Kinnusen taidokkuus on mykistävää. Teksti etenee niin vaivattomasti, kepeästi, vaikka aiheiltaan hänen kirjansa eivät ole kevyitä. Helsinki Litissä pääsin näkemään, että myös esiintyminen on Kinnuselle ongelmatonta. Kinnunen kuvailee itseään opettajaksi, joka kirjoittaa — hän ei ole luopunut päivätyöstään kirjoittamisen vuoksi eikä ilmeisesti ole aikeissakaan sitä tehdä. Kinnunen ei kuulemma viihdy kirjallisissa piireissä vaan kokee niissä ulkopuolisuuden tunteita.

Keskustelussa Kinnunen ja Lipson analysoivat, että Lopotissa ja Lipsonin tuoreimmassa Detroitissa on samoja elementtejä. Kuin kahdelle lapselle olisi annettu samat legot, ja ne tekee niistä ihan erilaiset rakennukset. Detroit pääsee siis lukuun myös! Tommi Kinnusen ja Katri Lipsonin Helsinki Lit -keskustelu on katseltavissa täällä.

Molemmat äänikirjat lukee Krista Putkonen-Örn, joka suoriutuu tehtävästään moitteetta. Lukija ei vie liikaa huomiota tarinalta eikä yritä liikaa.