Alkuteos: L'amica geniale.
Suomentaja: Helinä Kangas (2016).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 362.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
 |
| Kansi: Martti Ruokonen. |
Elena Ferranten hittikirja sai kunnian avata kesälomani lukuputken. Raahasin mökille perinteitä kunnioittaen kassikaupalla luettavaa. Mukana on omia ja kirjaston kirjoja, ja näistä olisi tarkoitus poimia luettavaa fiiliksen mukaan. Kiinnostavimmat pääsevät luettaviksi, loput kiikutan vähin äänin syksyllä takaisin kotihyllyyn ja kirjastoon.
Ferranten kirjan saama julkisuus herätti kiinnostukseni ja varasin kirjan kirjastosta, mutta kovinkaan kummoisia odotuksia minulla ei Loistavaa ystävääni kohtaan ollut. Muiden bloggaajien arviotkin ohitin ennen kirjan lukemista, mitä nyt Facebookin lyhyet kommentit olivat osuneet silmiini. Pääsin siis selvittämään Ferranten romaanin suosion salaisuutta melko tyhjin mielin.
Loistava ystäväni on Elenan ja Raffaellan eli Lenún ja Lilan tarinan alkusoitto. Nykyajassa Lilan poika ilmoittaa Lenúlle, että hänen äitinsä on kadonnut. Lenú on aavistanut jotakin tällaista ja alkaa kirjoittaa ystävysten tarinaa muistiin. Pidin erityisesti Lenún äänellä tarinaa kuljettavasta kertojasta. Kirjassa käydään läpi tyttöjen lapsuus ja nuoruus, jatko-osissa edetään oletettavasti pidemmälle.
Lenú ja Lila asuvat 1900-luvun puolivälin tienoilla köyhässä työläiskorttelissa Napolissa. Lila on syntynyt suutariperheeseen, Lenún isä puolestaan elättää perheensä työllään kaupungintalon vahtimestarina. Naapuruston runsaslukuiset perheet tuntuvat aluksi hankalilta hahmottaa, mutta pikkuhiljaa henkilöhahmot tulevat tutuiksi.
Koulunkäynti ei ole 1950-luvun Napolissa tytöille itsestään selvää. Muutama vuosi kansakoulua saa yleensä riittää, sitten on aika siirtyä auttamaan perheen elatuksessa. Monille tytöille on myös sulhanen katsottu valmiiksi teini-iässä. Isät ja pojat vahtivat perheensä tytärten kunniaa eivätkä kaihda voimakeinoja. Väkivalta ja sen uhka ovat läsnä koko ajan. Käsirysyjä ja vakavampia nujakoita sattuu tämän tästä.
Lenú ja Lila ovat lahjakkaita koulussa, mutta vain Lenú saa jatkaa lukioon asti. Lenún opiskelun kuvaus hengästyttää: tyttö lukee yömyöhään ja herää taas aamuvarhain pänttäämään menestyäkseen. Lilan kohtalona taas on siirtyä työskentelemään perheen yrityksessä ja avioitua nuorena. Tytöt ovat toistensa uskottuja ja kirittäjiä. Ystävyys rakoilee aina välillä erilaisten elämäntilanteiden vuoksi, mutta koko ajan tytöt peilaavat valintojaan ja tuntojaan toisiinsa.
Nautin lukumatkastani menneisyyden Napoliin. Luin kirjaa välillä sadesäällä, välillä auringonpaahteessa. Kuuma keskipäivän aurinko on tälle kirjalle paras mahdollinen lukumiljöö, sillä tarinassa Lenún iho paahtuu merenrannalla Ischian saarella ja kesäinen kaupunki hohkaa. Viihdyin napolilaiskorttelin tunnelmissa niin, etten pitänyt lukemisen kanssa kiirettä: mainiosta tarinasta riitti näin iloa useaksi lomapäiväksi.
Suhtaudun kirjaan lempeästi ja innokkaasti, mutta jossakin toisessa hetkessä voisin olla kohukirjasta eri mieltä. Kirjaan on jäänyt jonkin verran oikolukuvirheitä ja tarinassa on varsinkin loppua kohden joutokäyntiä, mutta lomatunnelmissa tällaiset annetaan anteeksi. Parasta on uppoutua hienosti luotuun toiseen maailmaan niin, ettei sieltä haluaisi pois.
Lenú ja Lila asuvat 1900-luvun puolivälin tienoilla köyhässä työläiskorttelissa Napolissa. Lila on syntynyt suutariperheeseen, Lenún isä puolestaan elättää perheensä työllään kaupungintalon vahtimestarina. Naapuruston runsaslukuiset perheet tuntuvat aluksi hankalilta hahmottaa, mutta pikkuhiljaa henkilöhahmot tulevat tutuiksi.
Koulunkäynti ei ole 1950-luvun Napolissa tytöille itsestään selvää. Muutama vuosi kansakoulua saa yleensä riittää, sitten on aika siirtyä auttamaan perheen elatuksessa. Monille tytöille on myös sulhanen katsottu valmiiksi teini-iässä. Isät ja pojat vahtivat perheensä tytärten kunniaa eivätkä kaihda voimakeinoja. Väkivalta ja sen uhka ovat läsnä koko ajan. Käsirysyjä ja vakavampia nujakoita sattuu tämän tästä.
Lenú ja Lila ovat lahjakkaita koulussa, mutta vain Lenú saa jatkaa lukioon asti. Lenún opiskelun kuvaus hengästyttää: tyttö lukee yömyöhään ja herää taas aamuvarhain pänttäämään menestyäkseen. Lilan kohtalona taas on siirtyä työskentelemään perheen yrityksessä ja avioitua nuorena. Tytöt ovat toistensa uskottuja ja kirittäjiä. Ystävyys rakoilee aina välillä erilaisten elämäntilanteiden vuoksi, mutta koko ajan tytöt peilaavat valintojaan ja tuntojaan toisiinsa.
Nautin lukumatkastani menneisyyden Napoliin. Luin kirjaa välillä sadesäällä, välillä auringonpaahteessa. Kuuma keskipäivän aurinko on tälle kirjalle paras mahdollinen lukumiljöö, sillä tarinassa Lenún iho paahtuu merenrannalla Ischian saarella ja kesäinen kaupunki hohkaa. Viihdyin napolilaiskorttelin tunnelmissa niin, etten pitänyt lukemisen kanssa kiirettä: mainiosta tarinasta riitti näin iloa useaksi lomapäiväksi.
Suhtaudun kirjaan lempeästi ja innokkaasti, mutta jossakin toisessa hetkessä voisin olla kohukirjasta eri mieltä. Kirjaan on jäänyt jonkin verran oikolukuvirheitä ja tarinassa on varsinkin loppua kohden joutokäyntiä, mutta lomatunnelmissa tällaiset annetaan anteeksi. Parasta on uppoutua hienosti luotuun toiseen maailmaan niin, ettei sieltä haluaisi pois.
Elena Ferrante on salanimi; kirjailijan todellisen henkilöyden tietää vain hänen kustantajansa. Ferrante on antanut muutamia sähköpostihaastatteluja, mutta pysyttelee muuten poissa julkisuudesta — kuulemma mahdollistaakseen kirjoilleen suurimman mahdollisen näkyvyyden. Tässä hän on onnistunut, sillä mystiset kirjailijapersoonat kiehtovat. Loistava ystäväni oli viihdyttävää lomalukemista ja uskoisin lukevani napolilaissarjan kolme muutakin osaa, kunhan ne suomennetaan.
Tykkäsin! Tässä oli jotain hyvin aitoa.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä! Ferrante kirjoittaa todentuntuisesti. Vaikka tämä ei kuulemma ole omaelämäkerrallinen kirja, niin silti siinä maistuu koettu elämä.
Poista