Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 304.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kansi: Martti Ruokonen. |
Tuomas Juntunen on kirjallisuudentutkija, josta tuli esikoiskirjailija hurjan tragedian vuoksi. Hänen ensimmäinen lapsensa, Martta, eli vain yhden päivän, kunnes kuoli geenivirheen aiheuttamaan sairauteen. Kokemus oli niin pysäyttävä, että Juntunen alkoi kirjoittaa selviytyäkseen.
Aluksi kavahdin kirjan
aihetta. Miten oman lapsen kuolemasta edes voisi kirjoittaa? Voiko
lopputulos olla mitään muuta kuin vaivaannuttavaa repostelua? Halusin
löytää kysymyksiini vastauksen, vaikka hieman pelkäsin, miten Juntunen
mahdottomalta tuntuvasta tehtävästään suoriutuisi.
Juntunen tekee kirjassaan
muutamia ratkaisuja, jotka tekevät siitä helpommin luettavan. Yksi keskeisimpiä
kerronnallisia valintoja on, että Juntunen tekee itsestään kertojana näkyvän. Toinen tärkeä seikka on se,
että kaikkea ei kerrota.
Tämä kertomus poikkeaa varmasti jossain määrin
siitä mitä tapahtui todella. Joitain asioita on keksitty tarinan vuoksi, toisia
on jätetty pois siksi, että ne kuuluvat vain meille. Olen keksinyt, karsinut,
siirtänyt ja tiivistänyt - - - .
Raaka aihe vaatii käsittelijältään taitoa, sillä huonosti kirjoitettuna tällaisesta aiheesta saisi vain piinaavaa luettavaa. Juntusella on tutkijanuransa varrella kerätyn osaamisen lisäksi
myös lahjoja kirjoittaa. Lukiessani en kokenut olevani tirkistelijä tai ”paljastuskirjan”
äärellä.
Oli mielenkiintoista
lukea Juntusen matkasta isäksi: miten päätös lapsen yrittämisestä ensin syntyy,
sitten alkaa yhdeksän kuukauden odotus. Tarinan isä ja äiti elävät varovaisen
onnellista raskausaikaa, jossa mahdolliset ongelmat ovat puheissa mukana, mutta
kovin kaukaisina uhkina.
Kun Martan sairaus
selviää ja Juntunen kuvaa lapsensa lyhyttä elämää, ei kyyneleiltä voi välttyä. Vanhemmat ovat läsnä, kun Martta irrotetaan hengityskoneesta. Isä laulaa vauvalleen tuutulaulun viimeiseksi hyvästiksi. Tuntemattomasta lapsesta tuli kirja, jota lukiessani olen itkenyt eniten.
Martta syntyi vain kuollakseen.
Voin kuvitella, että
kirja saattaa olla liian raskasta luettavaa vaikkapa raskaana oleville tai
pikkulasten vanhemmille.
Tämä oli todella vahva esikoisromaani! Olen samaa mieltä kanssasi siinä että tämä aihe vaatii taitavan kirjoittajan, mutta sitä kyllä Tuomas Juntunen on. En antaisi minäkään tätä pienen lapsen äidille luettavaksi, mutta kun itse olen lapseton niin minulle tämä oli sopiva. :)
VastaaPoistaTäytyy kyllä olla aika varovainen, kun tätä suosittelee. Toivon, että Juntusen näin vahvasti alkanut kirjailijanura jatkuu tuotteliaana!
Poista