Ville Virtanen: Menkää mielenhäiriöön (2001)

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 189.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta. 

Kansi: Markko Taina.

Menkää mielenhäiriöön on näyttelijänä tunnetun Ville Virtasen omaelämäkerrallinen esikoisteos. Päähenkilö on Vilho Perho eli Vili, jonka vaiheita seurataan lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen. Kun Vili on lapsi, isä pääsee esiintyjäksi televisioon, jossa tämä puhuu estotta höpöjä. Isä katoilee aina välillä ja aika ajoin isän pää kuumenee. Virtanen kuvaa elävästi teini-iän kommelluksia kaveriporukassa. Nuorelle Vilille tärkeitä ovat hevoset ja ratsastus, jotka saavat jäädä vasta, kun herkkä poika löytää vielä suuremman kiinnostuksen kohteen, teatterin.

Vili karjuu itsensä teatterikouluun, jossa rehtorina häärii Jorma Kassinen, Jouko Turkkaa muistuttava omalaatuinen persoona. Koulu on fyysinen rääkki, joka laittaa myös oppilaiden mielenterveyden koetukselle. Kassisen metodeihin lukeutuu muun muassa oppilaiden nöyryyttäminen. Moni menee mielenhäiriöön.

En ehtinyt lukea kirjaa kovinkaan pitkälle, kun tajusin lukeneeni sen joskus aiemmin. Tämä hieman latisti lukukokemusta, sillä mitään uutta en tarinasta löytänyt. Virtasen elämänvaiheet ja vuodet teatterikoulussa olivat tuttuja. Virtanen kirjoittaa kuitenkin taitavasti ja kuvaa mielenkiintoisia tapahtumia, joten mitenkään turha ei toinen lukukertakaan ollut. Tällä kertaa kirja nosti mieleeni toisen näyttelijämiehen, Peter Franzénin, omaelämäkerralliset teokset Tumman veden päällä ja Samoilla silmillä. Varsinkin Franzénin esikoinen, josta en ole blogannut, oli koskettava ja toi päähenkilön kokemukset lähelle lukijaa. Aivan samaan ei minusta yllä tämä Virtasen debyytti.

Jokin "Turkan kaudessa" eli Jouko Turkan vuosissa teatterikoulun johdossa kiehtoo. Seuraavaksi voisinkin ottaa luettavaksi Eppu Salmisen muistelman Lasten ristiretki, joka ainakin muistiinpanojeni mukaan on vielä lukematta. Sen sijaan Kari Kontion Kausi helvetissä tuli luettua aikana ennen blogia. Se oli muistaakseni vielä raadollisempi kuvaus kuin tämä Virtasen versio.

Luen paljon töiden vuoksi, ja vaikka pääsen valitsemaan kirjat aika lailla itse, tuovat aikataulut lukemiseen painetta ja jopa pakon makua. Työkirjojen lisäksi luen ahkerasti uutuuksia, jotka putkahtelevat varausjonoista ajoittain melkoisina ryppäinä. Usein varsinkin syksyisin iskee lukustressi. Niinpä välillä suunnittelematon lukeminen on rentouttavaa. Kun vain poimii kirjan kirjaston hyllystä ja uppoutuu siihen. Kun antaa käsillä olevan kirjan kiilata kaikkien keskeneräisten kirjojen edelle ja tietoisesti sulkee ajatusten ulkopuolelle kaikki lukupinosta huutelevat teokset.

Näin tein Ville Virtasen esikoisen kanssa viime viikonloppuna. Lainasin romaanin töistä perjantaina ja luin sen viikonlopun aikana. En lukenut muuta, vaan annoin tälle aikaa. Mikään huikea lukukokemus kirja ei ollut, mutta toimi hyvänä stressinpoistajana. Takkatulella, hiljaisella saaristomaisemalla ja varpaita lämmittävillä villasukilla saattoi toki olla vaikutusta mielentilaani.