Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? (2016)

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 216.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kannen kuva: Aki Roukala.
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen.

Eveliina Talvitie on toimittaja, kirjailija ja feministi, jonka muistelmateos Miten helvetissä minusta tuli feministi? on nopealukuinen ja ajatuksia herättävä. Jo kirjan nimi ennakoi suorapuheista ja räväkkää teosta, ja sellaiseksi voisin tätä uutuuskirjaa kuvailla. Talvitiellä on sujuva kynä ja terävä kieli.

Talvitie käy läpi elämäänsä lapsuudesta tähän päivään feministisestä näkökulmasta. Kirja on jaettu kolmeen osaan otsikoilla Tyttö, Nainen ja Riivinrauta. Talvitie varttui porilaisessa lähiössä yksihuoltajaäidin ainokaisena. Rahat olivat vähissä, mutta jotenkin pärjättiin. Opiskelemaan Talvitie halusi kauas kotikonnuilta, ja hän pääsikin Helsingin yliopistoon. Muun muassa naistutkimuksen opiskelu johdatteli hänet kyseenalaistamaan ja tiedostamaan.

Kirja ei ole varsinainen feminismin opas. Kirjassa feminismi on toki alusta loppuun kantava teema, mutta se on vahvasti omaelämäkerrallinen. Ehkä feministinen muistelma voisi olla osuvin luonnehdinta kirjasta. Se johdattaa lukijaa pohtimaan ajatusmallejaan ja yhteiskunnan rakenteita. 

Talvitie painottaa, että tasa-arvon eteen on vielä työtä tehtävänä. Se ei riitä, että hallitusohjelmassa lukee, että Suomi on tasa-arvoinen maa. Kirjan lukeminen on kohdistanut huomiotani tasa-arvoasiaan ja pistin merkille, että viikonloppuna Hesarissakin luki kahdessa eri jutussa, että Suomi on ”tasa-arvon mallimaa”. Tällaista kun toistellaan, niin herkästi tuudittautuu ajattelemaan, että näinhän se on.

Tosiasiassa epäkohtia on esimerkiksi naisten ja miesten palkoissa ja johtavilla paikoilla istuvien sukupuolijakaumassa. On myös hyvä pitää mielessä, että feminismi ei ole miesvastainen liike: liian tasa-arvoinen maailma on ajatuksena paradoksi.

Talvitie kirjoittaa rempseästi. Välillä havainnoissa ja analyyseissa on itseironiaakin. Pipo on kireällä, mutta huumoria löytyy. Ainoastaan jotkin liian näppärät kielikuvat ja vertaukset vähän rasittavat lukemista.

Lukukokemus oli sen verran hersyvä ja ajatuksia ruokkiva, että pistän lukulistalle Talvitien aiemmat naisen asemaa käsittelevät kirjat Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla (2013) ja Hieno vai huono? Nainen jolla on maine (2015). Luettavien listalle päätyy myös useita teoksia Talvitien lähdeluettelosta.