J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (1997)

Alkuteos: Harry Potter and the Philosopher´s Stone.

Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta (1998).

Kustantaja: Tammi.

Kesto: 10 t 28 min.

Lukija: Vesa Vierikko.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Mika Launis.

Harry Potter -sarja ja sen hahmot ovat niin laajasti tunnettuja, että vähintään aloitusosan lukemisen voisi sanoa jo kuuluvan yleissivistykseen. Maailman kenties tunnetuin lastenkirjasarja ei paljon esittelyjä kaipaa, joten keskityn tässä jutussa lähinnä lukukokemukseni ruotimiseen. Alkuun kuitenkin kerron kirjan tapahtumista ja henkilöistä lyhyesti, sillä Kirjakimaran lukijoissa saattaa hyvinkin olla sellaisia, joille maailman kuuluisin velho ja hänen tarinansa ovat vielä vieraita.

Harry Potter saa 11-vuotissyntymäpäivänsä lähestyessä tietää, että hän on velho ja hänen vauvana menettämänsä vanhemmat olivat velho ja noita. Harry on asunut koko lapsuutensa "tavallisten" sukulaisten hoteissa, eikä häntä ole kohdeltu hyvin. Nyt Harry kutsutaan opiskelemaan Tylypahkaan, joka on velhojen ja noitien sisäoppilaitos. Taikominen ja velhona eläminen ovat Harrylle uutta, kuten myös se, että hän on velhomaailmassa kuuluisa. Koulussa hän ystävystyy muun muassa Ronin ja Hermionen kanssa, ja he kaikki asuvat Rohkelikko-nimisessä tuvassa. Koulussa Harry oppii pelaamaan huispausta, joka on velhojen ja noitien ilmassa luudanvarsilla pelattava joukkuepeli. Oppiaineina koulussa ovat esimerkiksi taikajuomat, muodonmuutokset ja velhojen historia. Harry ajautuu koulussa kavereineen seikkailuun, jossa keskeisenä on hyvän ja pahan taistelu.

Luin kirjan alkukielellä yläasteella lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Muistikuvani tuosta lukukerrasta olivat haalistuneet niin, että tarina oli minulle nyt kuin uusi. Aloin kuunnella äänikirjaa suomeksi  tänä syksynä useammasta syystä. Ensinnäkin Jaana Kapari-Jatan kehuttu suomennos kiinnosti. Halusin kokea, miten hänen tekemänsä ratkaisut toimivat. Kuunnellessani vaikutuin Kapari-Jatan luomista kekseliäistä nimistä ja velhomaailman termeistä. Muutenkin teksti soljuu kauniisti.

Toiseksi olin utelias tietämään, mistä Potterin vetovoima syntyy. Olin kyllä aluksi hieman skeptinen: miten mahtaisin jaksaa lasten fantasiakirjaa, kun en yleensäkään piittaa fantasiasta? Olin kuitenkin nopeasti koukussa. Henkilöhahmot ovat sopivan ihastuttavia ja vihastuttavia, ja juoni kutkuttavan jännä. Ihastuin Rowlingin luomaan maailmaan ja aloin arvostaa kirjailijan mielikuvitusta. En enää yhtään hämmästele Potterin suosiota.

Oikeastaan kuuntelemiselle on vielä kolmaskin syy: kaipasin kipeästi mielenkiintoista kuunneltavaa työmatkoille. Voin hetkeksi unohtaa sopivien äänikirjojen metsästyksen, sillä kirjalla on jatko-osia kuusi, ja kaikista on tehty äänikirjat. Harrysta hullaantuneena aion kuunnella ne kaikki. Laskeskelin, että koko kirjasarjan yhteiskesto äänikirjoina on huimat 140 tuntia, eli minulla on vielä noin 130 tuntia Potteria jäljellä! Tämä tuntuu lohdulliselta, sillä kirjan päättyessä olisin halunnut jäädä velhomaailmaan. Vielä kun äänikirjat lukee sellainen taituri kuin Vesa Vierikko, niin kuuntelu on elämys.