Alkuteos: Freedom.
Suomentaja: Raimo Salminen (2012).
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 634.
Oma arvio: 2/5.
Kansi: Harvey Macaulay / Imperiet. |
Vapaudessa yhden perheen kautta tarkastellaan muun muassa amerikkalaisuutta, sen ydintä ja sen uhkia. Tarina näyttää, että vapauden käsite voi asettaa vastakkain yksilön vapauden ja yhteiskunnan tai koko ihmiskunnan edun. Vapautta tarkastellaan tarinassa niin yksilön, amerikkalaisen, lapsen, puolison kuin eläintenkin näkökulmasta. Kirjan nimi voisi johdatella lukijan pitkällisiinkin analyyseihin.
Jonathan Franzen on sanonut haastatteluissaan, että haluaa kirjoittaa suuria romaaneja, jotka eivät tarjoa vain yhden illan hupia. Tässä hän ainakin Vapauden kanssa onnistuu, sillä käsillä on fyysisesti iso kirja. Vapaudessa on yli 600 sivua ja sen sivut ovat keskivertoromaania suuremmat. Melkoinen möhkäle, jota tuskin kukaan voi yhdessä illassa selättää.
Aloin lukea kirjaa kaikki edellä mainittu mielessäni ja olin kummissani. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi, vaikka niiden epämiellyttävyys oli mielenkiintoista. Tapahtumat eivät kiinnostaneet, teksti maistui jaarittelulta. Kirjan parasta antia minulle oli Pattyn päiväkirjamuotoinen jakso, mutta sen jälkeen lukeminen oli pakkopullaa.
Kesken en halunnut enkä voinut kirjaa jättää, sillä Vapaus oli yhden vetämäni lukupiirin kuukauden kirja. Lukupiirissä Vapautta tönittiin viihdekirjallisuuden suuntaan ja se nähtiin ihmissuhdekiemuroita täynnä olevana saippuana, joka on suunnattu yleisölle, joka muistuttaa kirjan henkilöhahmoja. Kirjan henkilögalleria oli kyllä joillekin lukupiiriläisille analysoinnin aarreaitta; heidän mielestään Franzen onnistuu tehtävässään kuvata nykyamerikkalaisia.
Luin Vapauden reilusti yli kuukausi sitten, mutta en ole saanut tekstiä aikaiseksi, koska en oikein halua myöntää edes itselleni, etten pitänyt tästä. Olin valtavan pettynyt kirjan äärellä. Jonathan Franzen nimittäin on kirjailija, jonka romaaneja kohtaan odotukseni ovat olleet jopa epäreilun korkealla. Ennen Franzenin romaanituotantoon tutustumista olin lukenut häneltä satunnaisia esseitä ja muistelmateoksen Epämukavuusalue, joiden perusteella olin alkanut mielikuviani rakennella. Edellä mainitut kehuvat arviot ja bestseller-kirjailijan asema ovat myös olleet odotusteni rakennusaineita.
Mutta pakko se on vain myöntää: en syty Franzenin proosasta. Purity jäi kesken aiemmin tänä vuonna, tämän Vapauden kahlasin läpi, koska se oli lukupiirikirja. Muuten olisin luultavasti jättänyt kesken, armotta. Yritän sulatella pettymystäni ja lohduttautua ajatuksella, että voin nauttia Franzenin kirjoittamisesta esseiden muodossa.
Voih! Mulla lojuu tämä odottaen jotain parempia aikoja. Olen hautonut tätä ajatuksella, että tämä on oikea kultakimpale, mutta saapi nähdä...
VastaaPoistaVaikka tämä ei minuun uponnut, niin suosittelen silti lukemaan. Monille tämä on ollut suurtakin suurempi lukuelämys, kuten vaikkapa Suketuksen kommentista tuosta alta huomaa.
PoistaMinustakin lukeminen oli tuskaista, vaikka itse tarina oli kuitenkin kiinnostava. Jotenkin Franzenin kirjoitustyyli oli vain niin vaikeaselkoista.
VastaaPoistaOlen yllättynyt, miten Franzen jakaa mielipiteitä. Tai ehkä olin aiemmin vain kiinnittänyt enemmän huomiota positiivisiin arvioihin.
PoistaOnpa harmillista, ettet ole löytänyt yhteistä säveltä Franzenin kanssa. Minulle hän on ihan The Kirjailija ja Vapaus parhaita lukemiani romaaneja. Niin ne maut vain menevät ristiin, minkäpä sille mahtaa – eikä tarvitsekaan mahtaa mitään.
VastaaPoistaJuuri niin! Makuja on monia, ja ainakin minulla maku myös muuttuu ja kehittyy. Olen edelleen kiinnostunut Franzenista kirjailijana ja aion lukea hänen esseitään.
Poista