Jonathan Franzen: Vapaus (2010)

Alkuteos: Freedom.

Suomentaja: Raimo Salminen (2012).

Kustantaja: Siltala.

Sivumäärä: 634.

Oma arvio: 2/5.

Kansi: Harvey Macaulay / Imperiet.

Tarinan keskiössä on Berglundin perhe. Vanhemmat ovat ex-koripalloilija-äiti Patty ja ympäristötietoinen uraisä Walter. Lapset Jessica ja Joey ovat teini-iässä. Keskiluokkainen idylli ja avioliitto alkavat kuitenkin rakoilla. Avioliittoa hiertää muun muassa se, että Patty on alun perin ollut kiinnostunut Walterin kaverista Richardista, kun taas Richard eiole mitään muuta halunnut kuin Pattyn. Kolmiodraama kytee, vaikka Richard on saanut Pattyn. Yhtäkkiä perheen poika Joey muuttaa naapuriin, jonka tytär Connie on pojan rakastettu. Äiti ja isä nyrjähtävät entisistä rooleistaan: äiti ei enää olekaan kiiltokuvamainen itsensä ja isäkin kääntää kelkkansa ympäristöasioissa.

Vapaudessa yhden perheen kautta tarkastellaan muun muassa amerikkalaisuutta, sen ydintä ja sen uhkia. Tarina näyttää, että vapauden käsite voi asettaa vastakkain yksilön vapauden ja yhteiskunnan tai koko ihmiskunnan edun. Vapautta tarkastellaan tarinassa niin yksilön, amerikkalaisen, lapsen, puolison kuin eläintenkin näkökulmasta. Kirjan nimi voisi johdatella lukijan pitkällisiinkin analyyseihin.

Jonathan Franzen on sanonut haastatteluissaan, että haluaa kirjoittaa suuria romaaneja, jotka eivät tarjoa vain yhden illan hupia. Tässä hän ainakin Vapauden kanssa onnistuu, sillä käsillä on fyysisesti iso kirja. Vapaudessa on yli 600 sivua ja sen sivut ovat keskivertoromaania suuremmat. Melkoinen möhkäle, jota tuskin kukaan voi yhdessä illassa selättää.

Kirjan vastaanotto ja yleinen arvostus niin ikään kertovat siitä, että Franzenin Vapaus on suuri romaani. Se on kahminut lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja se myös nosti tekijänsä Time-lehden kanteen, ensimmäisenä kirjailijana kymmeneen vuoteen. Se oli tekijälleen uran "todellinen jättipotti" ja antoi yhdysvaltojen valkoiselle keskiluokalle äänen, kuten Jukka Petäjä asiaa luonnehtii (HS 9.10.2011). Kirja on arvioitu esimerkiksi kirjallisuuspalvelu Goodreadsissa reippaasti yli satatuhatta kertaa, ja lukijoiden arvioi lähentelee neljää tähteä viidestä (3,71). Suuri lukijakunta on siis vaikuttunut.

Aloin lukea kirjaa kaikki edellä mainittu mielessäni ja olin kummissani. Henkilöhahmot jäivät etäisiksi, vaikka niiden epämiellyttävyys oli mielenkiintoista. Tapahtumat eivät kiinnostaneet, teksti maistui jaarittelulta. Kirjan parasta antia minulle oli Pattyn päiväkirjamuotoinen jakso, mutta sen jälkeen lukeminen oli pakkopullaa.

Kesken en halunnut enkä voinut kirjaa jättää, sillä Vapaus oli yhden vetämäni lukupiirin kuukauden kirja. Lukupiirissä Vapautta tönittiin viihdekirjallisuuden suuntaan ja se nähtiin ihmissuhdekiemuroita täynnä olevana saippuana, joka on suunnattu yleisölle, joka muistuttaa kirjan henkilöhahmoja. Kirjan henkilögalleria oli kyllä joillekin lukupiiriläisille analysoinnin aarreaitta; heidän mielestään Franzen onnistuu tehtävässään kuvata nykyamerikkalaisia. 

Luin Vapauden reilusti yli kuukausi sitten, mutta en ole saanut tekstiä aikaiseksi, koska en oikein halua myöntää edes itselleni, etten pitänyt tästä. Olin valtavan pettynyt kirjan äärellä. Jonathan Franzen nimittäin on kirjailija, jonka romaaneja kohtaan odotukseni ovat olleet jopa epäreilun korkealla. Ennen Franzenin romaanituotantoon tutustumista olin lukenut häneltä satunnaisia esseitä ja muistelmateoksen Epämukavuusalue, joiden perusteella olin alkanut mielikuviani rakennella. Edellä mainitut kehuvat arviot ja bestseller-kirjailijan asema ovat myös olleet odotusteni rakennusaineita.

Mutta pakko se on vain myöntää: en syty Franzenin proosasta. Purity jäi kesken aiemmin tänä vuonna, tämän Vapauden kahlasin läpi, koska se oli lukupiirikirja. Muuten olisin luultavasti jättänyt kesken, armotta. Yritän sulatella pettymystäni ja lohduttautua ajatuksella, että voin nauttia Franzenin kirjoittamisesta esseiden muodossa.