Alkuteos: Gei wo laoye mai yugan.
Suomentaja: Riina Vuokko (2009).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 381.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kannen kuva: Joseph Shan Pao Lo. |
Gao Xingjian on
kiinalainen kirjailija, ohjaaja ja kuvataiteilija, joka on syntynyt vuonna
1940. Kirjailija lähti kotimaastaan vuonna 1987 ja asettui poliittisena pakolaisena Ranskaan, Pariisiin. Gao sai Nobelin
kirjallisuuspalkinnon vuonna 2000 yleismaailmallisesti
pätevästä tuotannosta, karvaasta näkemyksestä ja kielellisestä
kekseliäisyydestä, jotka ovat avanneet uusia väyliä kiinalaiselle
romaanitaiteelle.
Gaon palkitseminen herätti keskustelua siitä, menikö
palkinto oikealle kiinalaiselle kirjailijalle vai olisiko kiinalaisista pitänyt
valita joku toinen. Gao kun tunnettiin ennen palkintoa vain nykyisessä
kotimaassaan Ranskassa ja on Kiinassa täysin tuntematon nimi. Tämä on tosin
ymmärrettävää, sillä Gaon kirjat ovat virallisesti kiellettyjä hänen
synnyinmaassaan.
Vaarin onkivapa on runsas novellikokoelma, joka koostuu 17 novellista. Tekstit on
kirjoitettu vuosina 1980–1986. Novellien pituus vaihtelee muutamasta sivusta
monikymmensivuisiin teksteihin. Kokoelman yleistunnelma on vähän alavireinen,
surumielinen. Monesti novellien henkilöillä on kannettavanaan jokin huoli tai
murhe. Vähäeleinen kerronta on maalailevaa ja utuista. Gao kuvaa kiinalaista luontoa
kauniisti ja niin elävästi, että maisemat hahmottuvat lukijan eteen.
Novelleissa toistuvia
aiheita ovat koulutuksen ja työn tekemisen tärkeys. Tarinoissa myös muistellaan paljon. Henkilöillä
on yhteistä historiaa, he kenties tapaavat vuosien eron jälkeen. Kulttuurivallankumouksen seuraukset tulevat toistuvasti näkyviin. Novelleissa ei tyypillisesti ole varsinaista juonta, vaan ne ovat
eräänlaisia tuokiokuvia tai pilkahduksia ihmisten elämään.
Huomasin lukiessani, että
kun novelleja lukee monia peräkkäin, alkavat niiden tarinat, henkilöt ja
miljööt sekoittua mielessä. Suurimman vaikutuksen minuun teki novelli Joen tuolla puolen, jonka tunnelma ja
henkilöt muistuvat hyvin mieleen vielä kirjan lukemisen jälkeen. Novellissa nimetön päähenkilö matkustaa
tapaamaan vanhaa tuttavaansa, sihteeri Fangia, jota ei ole nähnyt vuosikausiin.
Fang on erakoitunut vuoristoseudulle vapaaehtoisesti ja rakentanut sinne
eriskummallisen talon. Fang keskittyy kirjoittamiseen ja metsästämiseen ja
elelee sopusoinnussa luonnon kanssa. Vieraaksi saapuva mies joutuu ylittämään
suuren joen lautturin avulla. Ennen niin tutut miehet elävät nykyisin
vastakohtaisissa maailmoissa ja näkevät maailman eri tavoin.
Vaikka novellit ovat
vahvasti sidoksissa kiinalaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan, on niissä
samalla jotakin yleismaailmallista. Tähän mielikuvaan vaikuttaa paljon Gaon käyttämä kieli. Novellien henkilöillä ei ole yleensä nimiä,
he ovat miehiä ja naisia. Usein henkilöhahmoihin
viitataan vain pronomineilla, eikä aina ole täysin selvää, kuka on hän, se
tai tuo. Kirjan loppusanoissa Gao
perustelee valintojaan muun muassa sillä, että haluaa välittää lukijalle
tunnetiloja ja sielunmaisemia, joihin tarttua.
Gao joutui itsekin Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana uudelleenkoulutettavaksi, ja hänen oli myös pakko tuhota joukko kirjoituksiaan. Sittemmin Gao toimi näytelmäkirjailijana Pekingin kansantaiteen teatterissa ja kritisoi näytelmissään rohkeasti Kiinan hallintoa. Hän on kertonut lähteneensä lopulta pois Kiinasta, jotta voisi harjoittaa kirjailijan ammattiaan vapaasti ja jotta hänen perheensä voisi elää rauhassa ja turvassa.
Tämän novellikokoelman
lisäksi Gaolta on suomennettu romaanit Sielun vuori ja Vapaan miehen raamattu.
Ensin mainittu on vaellusromaani, jälkimmäinen puolestaan keskittyy Kiinan
kulttuurivallankumouksen kauheuksien kuvaamiseen.
Gaon novellikokoelmalla
oli vähän samankaltainen vaikutus minuun kuin Kamila Shamsien Kartanpiirtäjällä.
Huomasin, miten vähän tiedän ja halusin paikata tietoaukkojani. Kiina alkoi
kiinnostaa ja olen googlaillut innokkaasti tietoja maan historiasta, Taivaallisen rauhan
aukion mielenosoituksesta ja yhden lapsen politiikasta. Jonotan juuri
kirjastosta Mari Mannisen tuoretta Tieto-Finlandian voittanutta teosta Yhden lapsen
kansa, jossa kerrotaan hurjan lain vaikutuksista kiinalaisiin perheisiin. Voisin myös tarttua jompaankumpaan Gaolta suomennettuun romaaniin, sillä hänen soljuvaa tekstiään oli ilo
lukea.
Olen lukenut Vapaan miehen raamatun, mutta se ei oikein vakuuttanut. Tämä novellikokoelma saattaisi houkutella.
VastaaPoistaNovelleissa on ainakin se hyvä puoli, että jos jokin tarina ei niin kiinnosta, niin seuraava voi taas olla todella mieluinen. Aivan kaikkiin Gaon novelleihin en niin ihastunut, mutta joukossa on helmiä.
Poista