Laura Gustafsson: Korpisoturi (2016)

Kustantaja: Into.

Sivumäärä: 257.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Jussi Karjalainen.

Ahma on itsenäinen ja itsepäinen, yksinäinenkin mies, joka on vakuuttunut siitä, ettei elämä nykymuodossaan jatku kauaa. Yhteiskunta tulee romahtamaan, ja siihen on varauduttava. Hän muuttaa itärajan tuntumaan erakoksi: hän ostaa talonsa perintörahoilla ja saa pieniä tuloja kirjoitustöistä. 

Ahma ottaa erilaiset uhkatilanteet suunnitelmissaan huomioon, mutta keskeisimpiä ovat perusasiat:

Tärkeimmät asiat elämässä ovat: se, mikä menee yhdestä päästä sisään, ja se, mikä tulee toisesta päästä ulos. Niihin on kiinnitettävä huomio, muu on hienosäätöä.

Ahma alkaa rakentaa ympäristöään niin, että selviäisi oletetusti lähetyvästä katastrofista. Survivalismin hengessä hän alkaa viljellä muun muassa spelttiä ja lisäksi pitää yllä kotivaraa, johon kuuluu muun muassa 100 litraa soijamaitoa, 20 kiloa riisiä ja makaronia ja 20 kiloa kuivia linssejä ja papuja.

Ahma muuttaa torppaansa alkukesästä, jolloin luonto tarjoaa evästä ja viljellyssäkin pääsee alkuun. Luonnonantimilla mies ei kylläkään pitkälle pötki, vaan joutuu käymään säännöllisesti täydentämässä varastojaan kyläkaupassa. Käsitykset erakkoelämästä joutuvat koetukselle myös sosiaalisella puolella, sillä ympäröivistä ihmisistä ei niin vain pääsekään eroon.

Ahman seuraan tuppautuvat henkilöt kuten homssuisen viehko kassaneiti Pamsu ja äidillisen pehmeä Linnea tuntuvat aluksi jopa karikatyyrimäisiltä. Gustafsson on kuitenkin viekkaampi ja rakentaa naisensa toimeliaiksi ja vahvoiksi. Ahma puolestaan on yksioikoinen ja vähän rasittava. Silti Ahman peräänantamattomuus ja kekseliäisyys viehättävät.

Kuten arvata saattaa, alussa maalailluista katastrofikuvitelmista tulee totta. Suomi ajautuu poikkeustilaan, kun se sulkee rajansa maahanmuuttajilta ja joutuu sen vuoksi kauppasaartoon. Ahman survivalismi joutuu koetukselle. Talvi on pitkä ja armoton.

Pystyn samastumaan Ahman erakkoajatuksiin osittain, sillä minuakin alkaa välillä nyky-yhteiskunnan vauhti ja kulutusvimma ahdistaa. Lievitän ahdistustani viettämällä muutaman kerran vuodessa erakkoviikon mökkisaaressa. Kun seuranani on vain koira ja saatavilla rajoitettu määrä elintarvikkeita, tulee selvitytymiskysymyksiä mietittyä väkisinkin. Saaressa kotivarasta tulee myös luonnostaan huolehdittua, toisin kuin kaupunkiasunnossa. Viime kesänä aloin viljellä hyötykasveja ja jo ensimmäisen kesän perusteella minulla on jonkinlainen käsitys, millaisia ponnisteluja viljeleminen vaatisi, jos sadolla pitäisi elää koko vuosi.

Korpisoturi kipusi kuin varkain tämän vuoden parhaimpien lukukokemusteni joukkoon. Onneksi satuin kuuntelemaan Gustafssonin haastattelua kirjamessuilla ja kiinnostuin kirjasta. Aloin lukea Korpisoturia ilman odotuksia, ja pian minua vietiin. Vaikutuin Gustafssonin tavasta kirjoittaa, se on samalla helpon oloista, tiiviin harkittua ja yllätyksellistä. Vielä kun löysin aiheesta tarttumapintaa ja tarinakin veti, niin muu arvio kuin viisi pistettä olisi vähättelyä.