Seita Vuorela: Lumi (2016)

Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 240.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Terhi Ekebom.

Kirjailija Seita Vuorela menehtyi keväällä 2015, ja häneltä jäi viimeistelyä vaille kesken nuortenromaani Lumi. Kustantajan ehdotuksesta Vuorelan ystävä, kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen saattoi kirjan painokuntoon, ja teos ilmestyi tänä syksynä. Postuumisti ilmestynyt teos nousi myös tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. 

15-vuotias Siamak elää itäisessä kaupunginosassa jääkiekkoa harrastavan teinin elämää. On bileitä, treenejä, koulupäiviä. Hän ei haluaisi muistaa kotimaataan Irania, eikä hän kutsu kavereita persialaisittain sisustettuun kotiinsa. Siamakin perhe tuli Suomeen, kun poika oli 6-vuotias, joten Siamakille Suomi on koti. Muistot Teheranin-vuosista pulpahtelevat pintaan, kun Siamakin perhe ottaa kotiinsa Iranista paenneen naapurintytöt, Atishan. Atisha on kirjoittanut suorapuheista blogia, minkä vuoksi hänen ainoa mahdollisuutensa oli lähteä maanpakoon. Atishan tulo muuttaa Siamakin elämän.

Siamakin ja Atishan tarina on tarina ystävyydestä, perheestä, hyväksymisestä ja kulttuurieroista. Rinnalla kulkee koko ajan satu Lumikuningattaresta, ja muutenkin lumi, pohjoisen maan erikoisuus, on keskeinen elementti kirjassa. Kirjassa on surumielinen pohjavire, ja se sopii luettavaksi yhtä hyvin aikuisille kuin nuorillekin. 

Päädyin lainaamaan ja lukemaan kirjan sen syntyhistorian vuoksi. Kuulin radiosta Vilja-Tuulia Huotarisen haastattelun, jossa hän kertoi ajatuksiaan ystävän kirjan viimeistelemisestä. Kuvio on jokseenkin poikkeuksellinen, ja mielenkiintoni heräsi. Luen harvoin nuortenkirjoja, mutta Lumi on hyvä esimerkki siitä, että voisin useamminkin piipahtaa nuorille aikuisille suunnatun hyllyn luona kirjastossa. Vuorelan teos on todella ajankohtainen, mielenkiintoinen ja taidokkaasti kirjoitettu. Koin kirjan rakenteen ajoittain rasittavaksi enkä liioin innostunut satujaksoista, mutta muuten nautin lukemastani.