Kolme kovaa amerikkalaista

Yhdessä töissä vetämistäni lukupiireistä keskityimme kuluneena syksynä yhdysvaltalaiseen nykykirjallisuuteen. Kokoonnuimme neljä kertaa, ja lukulistamme näytti tältä:

Jonathan Franzen: Vapaus

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

George Saunders: Joulukuun kymmenes

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon.

Kirjoitin lokakuussa Jonathan Franzenin Vapaudesta, joka ei ollut kirja minun makuuni. Ilokseni lukupiirin kirjat alkoivat miellyttää sitä enemmän, mitä pidemmälle syksyä edettiin. Kokoan tähän tekstiin ajatuksiani Eganin, Saundersin ja Morrisonin kirjoista.

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (2010)

Alkuteos: A visit from the goon squard. 

Suom. Heikki Karjalainen.

Kansi: Jussi Kaakinen.
Tammi 2012. 412 s. Kirjastosta lainattu.

Aika suuri hämäys on episodimainen ja moniääninen romaani. Se sijoittuu musiikkimaailmaan, ja sen aikajana ulottuu 1970-luvulta 2020-luvulle saakka. Kerronta ei etene kronologisesti, vaan poukkoilee ajasta ja paikasta toiseen. Henkilöitä on kymmeniä. Lukuisista ihmisistä muodostuu sieltä täältä risteytyvä suhdeverkosto, jota pitää koossa muutama keskushenkilö, Sasha ja Bennie.

Eri luvuissa on eri tyylejä: on minäkertojaa, sinä-muotoista kerrontaa, artikkelimuotoinen luku ja koostuupa yksi luku jopa Power Point -dioista. Näkökulmanvaihdosten ja tyylikokeilujen ansiosta kirja on sirpaleinen, hieman haastava, mutta samalla kiehtova palapeli.

Kirja ei piirrä nykyajasta kovin ruusuista kuvaa: ihmissuhteet eivät kestä ja sosiaalisen median avulla luodut verkostot ovat haperoita. Tarinan eri osissa toistuu ennustamattomuus; niin aika, koko elämä kuin muut ihmisetkin ovat arvaamattomia.

Vaikutuin Eganin rakentamasta tarinasta ja erityisesti kirjan rakenteesta. Minun piti tosin tehdä muistiinpanoja ja piirtää henkilöhahmoista kartta hahmottaakseni rakenteen kunnolla – varsinkin lukupiirissä kirjasta keskusteleminen olisi ollut hankalaa ilman muistiinpanoja.

Ainoastaan tarinan viitekehys eli musiikkimaailma aiheutti pieniä vierauden tuntoja. Joskus itselle täysin vieraasta aiheesta voi olla kiinnostavaa lukea, mutta nyt ei käynyt niin, vaan tunsin olevani vierailla vesillä.

* * *

George Saunders: Joulukuun kymmenes (2013)

Alkuteos: Tenth of December. 

Suom. Markku Päkkilä.

Kansi: Ilkka Kärkkäinen.
Siltala 2015. 230 s. Kirjastosta lainattu.

George Saundersin novellikokoelma Joulukuun kymmenes päätyi lukupiirikirjaksi kirjabloggaajien suosituksesta. Kun suunnittelin syksyn kirjalistaa, kyselin apua bloggaajakollegoilta, koska minusta tuntui, ettei minulla ollut ajantasaista käsitystä yhdysvaltalaisesta kirjallisuudesta. Halusin valita listalle hyviä ja jollakin tapaa merkittäviä romaaneja. Ja kaipasin jotakin muuta kuin Austeria ja Irvingiä. Niinpä vielä lämmin kiitos kaikille suosituksiaan jakaneille bloggaajille! Teidän ansiostanne lukupiirimme pääsi tutustumaan muun muassa George Saundersiin, josta kukaan lukupiirissä ei ollut aiemmin kuullut.

Saundersilla oli geofyysikon koulutus ja orastava insinöörinura, kun hän ryhtyi opiskelemaan kirjoittamista 1980-luvulla. Sittemmin kirjoittamisesta tuli hänen työtään: hän opettaa kirjoittamista yliopistotasolla ja on julkaissut kuusi kaunokirjallista teosta.

Joulukuun kymmenes koostuu kymmenestä novellista, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1995–2012 eri lehdissä. Joku saattaa kokea kokoelman tästä syystä hajanaiseksi, mutta minä en kokenut tekstejä irrallisiksi, päinvastoin. Novellikokoelman tekstit avaavat lukijalle amerikkalaisuuden ydintä suorasanaisesti.

Saunders herättelee pohtimaan suuria kysymyksiä: Mikä on oikein, mikä väärin? Mikä on amerikkalaisen unelman hinta, miltä näyttää sen kääntöpuoli? Saunders kirjoittaa terävästi ja satiirisesti eikä säästele kuvauksen kohteitaan saati lukijaa. Inhimillisyyteen kuuluvat myös rumat ja rujot tunteet.

* * * 

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon (2015)

Alkuteos: God help the child.
Suom. Kaijamari Sivill.

Kansi: Eveliina Rusanen.
Tammi 2016. 180 s. Kirjastosta lainattu.

Kun olin päättänyt, että lukupiirin syyskaudella keskitytään yhdysvaltalaiseen kirjallisuuteen, yksi kirjailija oli listalla takuuvarmasti: Toni Morrison. Vuonna 1931 syntynyt Toni Morrison sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993 ensimmäisenä mustana amerikkalaisena ja ensimmäisenä mustana naisena. Kirjailijana hänet tunnetaan mustien amerikkalaisten elämän, erityisesti mustien naisten identiteetin, kuvaajana.

Luoja lasta auttakoon on Morrisonin tuorein romaani, ja se asettuu sujuvasti hänen tuotantoonsa aihepiirinsä puolesta. Tarinan päähenkilö on Bride, sudaninmusta nuori nainen. Vauvana Bride sai nimekseen Lula Ann. Tytön äiti Sweetness hätkähti lapsensa väriä heti tämän synnyttyä: Sweetness häpesi yönmustan tyttärensä väriä ja yritti kasvattaa tyttärestään pärjääjän. Lula Ann kaipasi lapsena äidin huomiota enemmän kuin mitään muuta ja tekee peruuttamattoman teon hyväksyntää kalastellessaan.

Aikuisena meikkiedustajana työskentelevä Lula Ann on vaihtanut nimensä iskevämmäksi kuuloiseksi ja on nyt Bride. Hän on kääntänyt tyylikonsultin avulla ihonvärinsä voimavaraksi. Bride käyttää vain valkoisia vaatteita, hän on kuin pantteri lumessa. Lapsuuden trauma ei kuitenkaan jätä nuorta naista rauhaan.

Morrison kirjoittaa vähäeleisesti, mutta niin, että tarina menee ihon alle. Äidin ja tyttären suhteen kuvaus on riipaisevaa. Tarinassa on paljon väkivaltaa eri muodoissa.

* * *

Näin jälkikäteen arvioisin, että lukupiirin syksy oli monipuolinen ja kiehtova kurkistus amerikkalaiseen kirjallisuuteen. Kaikki kirjat olivat lukupiiriläisille ennestään vieraita ja sellaisia, että he eivät kuulemma olisi muuten tulleet lukeneeksi niitä. 

Franzenin Vapaus tulkittiin yllättävän viihteelliseksi, sitä luonnehdittiin jopa saippuaoopperaksi. Eganin Aika suuri hämäys puolestaan jäi monille aika vieraaksi aiheensa vuoksi. Sen omintakeinen rakenne teki kyllä vaikutuksen. Olin hieman odottanut, että kirja ärsyttäisi tai jopa turhauttaisi, mutta sellaisia tuntoja se ei herättänyt. Jopa Power Point -esitys kirjassa otettiin yllättävän hyvin vastaan!

Saunders ja Morrison tekivät suurimman vaikutuksen lukupiiriläisiin: näiltä kirjailijoilta useampi sanoi voivansa lukea lisää.Samoin ajattelin minä, ja aloittelinkin jo Morrisonin kenties tunnetuinta teosta Minun kansani, minun rakkaani. Se onkin vielä hurjempi ja karumpi kuin Luoja lasta auttakoon. Kirjoitan kirjasta ja lukukokemuksesta Kirjakimaraan ensi vuoden puolella!