Pirkko Saisio: Signaali (2014)

Kansi: Elina Warsta.

Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 296.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin uutena.

Signaali on omaperäinen tekstikokoelma, jonka tarinoiden kautta lukija pääsee tutustumaan henkilöön nimeltä Pirkko Saisio. Teksteissä ollaan esimerkiksi Madeiralla, junamatkalla Lahteen, tohtoripromootiossa ja lääkärin vastaanotolla. Miljööt vaihtuvat, mutta Saision tarkkoja havaintoja tekevä katse pysyy kirkkaana paikasta toiseen.

Saisio uskaltaa avata ajatuksiaan ja tuntojaan rehellisen tuntuisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nyt on kyse Saisiosta, joka on kirjoittanut salanimillä ja joka on tottunut kirjoittamaan fiktiota itsestään. Liian pilkuntarkasti ei kaikkea kannata ottaa. Pieni epärehellisyys ja värikynän käyttö ovat tekstien suola.

Erityisesti Mansikkapaikka-nimisessä tekstissä Saision veijarimaisuus tulee hyvin esille. Tekstissä Saisio kertoo monipäiväisistä promootiojuhlallisuuksista Tampereella. Hänet promovoidaan kunniatohtoriksi, mikä tuo mukanaan muun muassa esitelmänpitoa, miekanhiojaisia ja muita juhlavia tilaisuuksia. 

Signaalin autofiktiivisyys tuo mieleen Knausgårdin, kun taas kokoelman pisin Mansikkapaikka-essee muistutti havainnoillaan David Foster Wallacen esseistä. Saisiolla on takanaan mittava ja palkittu ura ja hän on lunastanut paikkansa yhtenä merkittävimmistä nykykirjailijoista. Tällaiseen asemaan kun on päässyt, ei enää tarvitse sensuroida ja yrittää miellyttää. Kun on tarpeeksi kauan kirjoittanut, voi jo kirjoittaa mistä vain. Esimerkiksi suoliston tähystyksestä.