tiistai 13. kesäkuuta 2017

Zadie Smith: Swing time (2016)




Alkuteos: Swing Time.
Suomentaja: Irmeli Ruuska (2017).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 463.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Swing time on ensimmäinen Zadie Smithiltä lukemani romaani, vaikka kiinnostusta kirjailijaa kohtaan minulla on ollut jo pitkään. Muistelen, että aloittelin jotakin hänen kirjoistaan (Kauneudesta?) lähes kymmenen vuotta sitten, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Yrityksestä jäi mielikuva vaikeasta kirjallisuudesta, ja tämä kuvitelma on estänyt kirjailijan tuotoksiin tarttumisen sen jälkeen. En nykyisin enää karta vaikeitakaan kirjoja ja olen myös kehittynyt lukijana sittemmin, joten ajattelin olevani valmis Smithin lukemiseen. Suorastaan odotin kieli pitkällä Swing timen suomennoksen ilmestymistä, vaikka sen suomentamaton nimi hieman aiheuttikin hämmästystä.

Swing time kertoo kahden lontoolaisen tytön tarinan. Se alkaa 1980-luvulta. Kertojana toimii ystävyksistä toinen, nimettömäksi jäävä tyttö, jonka äiti on musta, päämäärätietoinen opiskelija ja poliittisesti aktiivinen feministi ja isä valkoinen. Hänen paras kaverinsa on Tracey, jolla puolestaan on valkoinen, tytärtään innokkaasti kannustava äiti ja musta isä. Keskeisiksi nousevat äitien ja tyttärien suhteet, isät ovat taka-alalla tai kokonaan poissa. Lähiöstä ponnistavilla tytöillä on mahdollisuus luokkanousuun, mutta kaikki on pienestä kiinni, sattuman kauppaa.

Tyttöjä yhdistää intohimo tanssiin. Lapsuuden tanssitunneilla Tracey liitää parketilla kuin unelma, kertoja on kömpelömpi. Traceylle tanssista tulee lopulta ammatti joksikin aikaa, kun taas kertoja ajautuu maailmankuulun valkoisen poptähden avustajaksi, elämään tämän varjossa. Laulajan hyväntekeväisyysprojekti vie kertojan toistuvasti erääseen afrikkalaiseen valtioon, missä olisi tarkoitus perustaa koulu tytöille ja muutenkin parantaa maailmaa. Kertoja pääsee näkemään projektin kääntöpuolen ja valkoisen hyväntekeväisyyden seuraukset.

Tarinan suurin jännite rakentuu kertojan ja Traceyn suhteen varaan, joten ystävyys ja siihen liittyvät luottamus ja lojaalius ovat romaanissa keskiössä. Elämä kuljettaa tytöt ja myöhemmin naiset ajoittain kauas toisistaan. Lapsena lähiössä luotu side kuitenkin yhdistää heitä vielä aikuisena, vaikka vain ohuilla säikeillä. Kuten monille muillekin kirjasta bloganneille, minulle tulee Swing timen ystävyyden kuvauksesta mieleen Elena Ferranten Napoli-sarja. Sain kakkososan juuri luettua, ja siitä on bloggaus työn alla. Vaikka kirjat sijoittuvat eri maihin ja eri vuosikymmenille, niin sekä Smithillä että Ferrantella ystävyyssuhteiden kuvauksissa on yhtäläisyyksiä. Ystävykset ponnistavat köyhistä olosuhteista ja päätyvät hyvin erilaisille urille elämässään. Luokka-asema määrittelee elämän suuntaviivoja, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Ystävyyssuhteisiin kietoutuvat valta-asetelmat, kateus ja perheen vaikutus.

Olin odottanut Smithin uutuudelta tajunnan räjäyttävää lukukokemusta, jota en kuitenkaan Swing timen äärellä kokenut. Kirjassa on toki monia mielenkiintoisia aineksia, ehkä jopa liikaakin, ja myös vetävästi kirjoitettuja jaksoja. Välillä vain ehdin uuvahtaa laahaavaan kerrontaan. Ja kun Afrikka-aihe tuli tarinaan mukaan, kyseenalaistin ratkaisun turhan alleviivaavaksi. Lopulta se ei ollut kirjan suurin heikkous, vaan tiivistämisen puute. Smith on kuitenkin luonut niin mielenkiintoiset hahmot ja heidän välilleen toimivan jännitteen, etten missään vaiheessa harkinnut kesken jättämistä, sillä halusin tietää, miten tarina päättyy.

Kirja onnistui murtamaan ennakkoluuloni Smithistä vaikeana kirjailijana, ja aion lukea jonkin hänen aiemmin suomennetun teoksensa jossakin vaiheessa. Palkittu Kauneudesta löytyy mökin kirjahyllystä pokkarina, joten saatan hyvinkin antaa Smithille uuden tilaisuuden hurmata minut jo tänä kesänä.

Swing timesta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Lumiomenan Katja, Omppu, bleue ja Sirri.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Toukokuun kirjat








Toukokuu on ollut minulle kirjanystävänä pakahduttavan ihana kuukausi. Kuun alkupuolella oli Helsinki Lit -kirjallisuusfestari, olen ostanut, lainannut ja lukenut huikean mielenkiintoisia uutuuskirjoja, löytänyt kirjoja käsittelevän podcastin sekä Margaret Atwoodin kirjaan perustuvan tv-sarjan. Siinä on jo melko paljon kirjallista sisältöä yhdelle kuukaudelle! Harmi vain, etten ole ehtinyt tuoda sitä paljoakaan tänne blogiin asti. Harvoin tulee kuukausia, että bloggaisin vain kolmesta kirjasta, mutta toukokuussa näin kävi. Kesäkuussa tahti on oletettavasti toinen, sillä luettuja kirjoja ja niistä rustailtuja bloggausluonnoksia on odottelemassa hyvä määrä.

Helsinki Lit -kirjallisuusfestari oli yhtä antoisa kuin kahtena edellisenä vuotena. Toukokuun kirjoista Fioretos ja Greenwell päätyivät luettavikseni kirjailijoiden festariesiintymisien ansiosta. Festarilla kylvettyjen mielenkiinnon siementen satoa korjaan vielä pitkään, sillä luettavien pinossa odottelevat ainakin Petina Gappahin, Orhan Pamukin ja Henry Marshin tuoreet suomennokset.

Smith ja Ferrante kirjastosta,
Gappah ja Yanagihara omasta hyllystä.
Toukokuu on ollut minulle runsauden kuukausi kirjahankinnoissa. Eri kustantajat järjestivät ystävämyyntejä, enkä voinut olla ostamatta esimerkiksi Keltaisen kirjaston Hanya Yanagiharan tiiliskiveä Pieni elämä. Taisin kotiuttaa myös nuo äsken mainitut Gappahin ja Pamukin uutuudet. Kun lopetin työt kirjastossa, joka oli keskikokoinen ja varausjonot maltillisia, alkoi uutuuskirjojen käsiin saaminen olla hieman haastavaa. Kaikkea en voi ostaa enkä myöskään ole valmis reissaamaan kirjojen perässä. Kotikaupunkini kirjaston jonot ovat joidenkin kirjojen kohdalla poskettoman pitkiä. Esimerkiksi Yanagiharan teos olisi putkahtanut varausjonosta minulle ehkä loppuvuodesta.

Tässä kuussa löysin myös inspiroivan Sivumennen-podcastin, jossa Jonna Tapanainen ja Johanna Laitinen keskustelevat kirjoista. Podcast löytyy Me Naisten sivuilta. En enää edes tarkalleen muista, miten päädyin podcastin pariin, luultavasti jostakin Facebook-linkistä. En ole aiemmin kuunnellut podcasteja, koska en ollut kuvitellut, että niiden joukosta voisi löytyä minua kiinnostavaa materiaalia. Miten väärässä olinkaan!

Tapanaisen ja Laitisen podcastin esittelyteksti kuuluu "Kaksi ystävää ja paljon puhetta siitä mistä ei ole puutetta: hyvistä kirjoista." Olen myyty. Kaksi fiksua, sanavalmista ja innokasta naista puhuu kirjoista, kirja-alan ilmiöistä, ystävyydestä, feminismistä ja muista heitä kiinnostavista ja ajankohtaisista aiheista - mitä mielenkiintoisempaa voisin haluta kuunnella?

Sivumennen-kirjapodcastin Jonna Tapanainen
ja Johanna Laitinen. Kuva: Satu Kemppainen.
Podcast-jaksoja on ilmestynyt nyt reilun vuoden verran, ja niitä on yhteensä parikymmentä. Joka jaksossa on ensin yleisempää keskustelua ja sen jälkeen käsitellään yhtä kirjaa, jonka molemmat podcastaajat ovat lukeneet. Pääpaino on käännöskirjallisuudessa. Lukuvinkkien listani kasvaa kuunneltujen jaksojen myötä, ja on myös mielenkiintoista kuunnella Laitisen ja Tapanaisen ajatuksia jo lukemistani kirjoista.

Toinen suuri kirjallisuuteen linkittyvä löytö on Margaret Atwoodin romaaniin perustuva The Handmaid´s Tale -televisiosarja. Dystooppinen lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina kertoo Gilead-nimisestä valtiosta, joka oli ennen Yhdysvallat. Miehet hallitsevat vanhoilliskristillistä yhteiskuntaa, eikä naisilla ole enää oikeuksia. Syntyvyyden jyrkkä lasku on uhka yhteiskunnan jatkuvuudelle, joten hedelmälliset naiset on alistettu brutaalisti synnytyskoneiksi. HBO Nordicilla on nyt katsottavissa sarjan ensimmäiset 8 jaksoa, ja ensimmäisen kauden kaksi viimeistä osaa tulevat katsottaviksi kesäkuun aikana.

Atwoodin vuonna 1985 ilmestynyt kirja on suomennettu vuonna 1986 nimellä Orjattaresi, ja Tammi ilmoitti tällä viikolla julkaisevansa ajankohtaisesta romaanista tarkistetun uusintapainoksen kesäkuun lopulla. Tämä puistattava dystopiaromaani on nimittäin noussut Yhdysvalloissa myyntilistojen kärkeen jo ennen tv-sarjan alkua yhteiskunnallisen ajankohtaisuutensa vuoksi. Olen nyt koukuttuneena katsonut tv-sarjan kaikki tähän mennessä ilmestyneet jaksot ja vaikuttunut Elisabeth Mossin roolisuorituksesta. Atwoodin kehittelemä dystopia on julma, ahdistava ja samalla ajatuksia herättävä. Onhan se kirjakin luettava...

Toukokuun hidasta bloggaustahtiani selittää myös se, että toukokuussa alkoi puutarhakausi. Kevät on edennyt jarrutellen ja pakitellen, mutta kuitenkin. Viljelen nyt toista kautta erilaisia hyötykasveja mökillämme saaressa kasvihuoneessa ja erikokoisissa lavoissa. Viljely on koukuttavaa ja myös aikaavievää puuhaa. Mikä parasta: keksin yhdistää kaksi intohimoista harrastustani. Olen kuunnellut Sivumennen-podcasteja kasvihuoneessa ja kasvimaalla - luvassa on siis varsin kirjallisesti valveutunut satovuosi.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...