Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (1956)

Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 281.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Irja Virtasen omaelämäkerrallinen romaani Kenttäharmaita naisia kertoo jatkosodasta nuoren lotan näkökulmasta. Tarina alkaa kesästä 1942. Ulla Rantala on tuore ylioppilas ja vasta radiosähköttäjäkurssinsa käynyt, kun komennus vie hänet Itä-Karjalaan. Siellä hän toimii muun muassa radistilottana esikunnassa. Asemapaikoissaan Ulla joutuu tottumaan ahtaisiin ja tuholaisia viliseviin majoitustiloihin, laihoihin ruoka-annoksiin ja katkeamattomaan vuorotyöhön. Sodan arkeen kuuluu, että heroiinia käytetään lääkkeenä ja yskä voikin olla hengenvaarallinen keuhkotauti.

Ensimmäisen painoksen ulkoasu.
Alkuperäispäällys: Martti Mykkänen.

Ulla saa kotoa kirjeitä tyttärestään huolissaan olevalta isältä, joka ei ole mielissään tyttären sotahommista. Isällä on tuoreessa muistissa vuoden 1918 tapahtumat, joihin hän osallistui punaisten puolella. Lotta-järjestö Lotta Svärd kun on selkeästi valkoinen järjestö, johon vasta sodan pitkittyessä on otettu mukaan myös työläistaustaisia.

Ullan suurimman kaipauksen ja ikävän kohde on Kannaksella oleva poikaystävä tumma komea Arvi, jolla oli tiukka katse ja sininen parransänki. Myöhemmin Ulla ja Arvi vihitään, ja isäkin saapuu Äänislinnaan nuorenparin häihin. Kuolemanpelko ja tietoisuus sotatilasta painuvat onnen hetkillä taka-alalle:

- - Ullan maailmaan ei nyt mahtunut muuta kuin oman elämän mullistus. Aivan kuin suuri sivellin olisi alkanut elävöittää hänen harmaata lottasotaansa väreillä, ja häntä huimasi niiden värien ylenpalttinen kirjo. Vain nykyhetki ja huominen olivat olemassa; niiden taakse hänen mielikuvituksensa ei vielä jaksanut kurkottaa.

Valtaosa tarinasta sijoittuu asemasotavaiheeseen, jolloin elämä asettuu jotenkuten uomiinsa, eletään arkea sodan keskellä. Elämään rintamalla mahtuu joidenkin lottien kohdalla irtosuhteita ja alkoholiakin, vaikka alkoholi on erottamisperuste. Lottien joukossa on tyttöjä monenlaisista taustoista. Virtanen kuvaa elävästi lottien välisiä suhteita: joistakin tulee läheisiäkin ystäviä, kun taas toisia sietää vain olosuhteiden pakosta. Myös motiivit toimia lottana vaihtelevat; joillekin se on vain keino hankkia aviomies.

Lotta-aatteen kulmakivet kuuliaisuus ja siveellisyys ovat kaikilla kirkkaasti tiedossa. Useimmat kuitenkin kaipaavat pientä piristystä harmaan sota-arjen keskelle illanistujaisista tai tansseista. Lotista vastuussa olevan vänrikki Kalamaan kierrokset nousevat, kun Ulla pyytää lottatoverinsa Tiinan kanssa lupaa poistua illalla tuvasta:

Ja kollit kiertää taloa heti kun hämärtää ja joka kulman takana on treffit. Ihan kuin Sodomassa. Jos radistitkin alkavat riijata, ei minun auta muu kuin lyödä kintaan pöytään Jänösen edessä ja sanoa, että minä luovun ja pitäkää itse naislaumanne kurissa. Onkohan Suomen armeijassa kurjempaa ammattia kuin minulla: suojella neljäntoista tyttölapsen kunniaa, likkojen joista jokainen on valmis lahjoittamaan sen ensimmäiselle vastaantulijalle heti kun silmäni välttää. Ja tätä sanotaan sotimiseksi. 

Uudempi kansi.
Kannessa kirjailijan kuva.

Ulla joutuu huomaamaan, että vaikka lotat ovat näennäisesti tasa-arvoisia, niin esimerkiksi
varustetäydennyksissä kaikki eivät ole samalla viivalla. Onneksi isä onnistuu hankkimaan ja lähettämään sopivat saappaat talvipakkasia varten ja lottatoveri lainaa siistimpää asua vihkimisen ajaksi, jottei Ullan tarvitse astella avioon kauhtuneessa puvussa.

Naisten elämässä rintamalla on jatkuvasti läsnä seksuaalisen väkivallan pelko. Monet lotat joutuvat häirinnän kohteiksi, ja Ullakin kokee uhkaavia tilanteita. Sota-aikana tehdään äärimmäisen brutaaleja tekoja, eivätkä niihin sorru vain demonisoidut viholliset: kirjassa esimerkiksi kerrotaan, että suomalaissotilaat ovat raiskanneet kaatuneen naispuolisen venäläiskapteenin.

Ihminen on ihmiselle susi, niin se on. Sivistys on silannut ihmisiin jonkinmoisen pettävän inhimillisyyden kelmun, mutta heti kun joudutaan poikkeuksellisiin olosuhteisiin, kun tullaan rajoille, joilla ihmisten lait hetkeksi herpaantuvat, astuu esiin peto sen kelmun alta ja ryhtyy raatelemaan. Ja niitä petoja on meidän joukossamme enemmän kuin luullaankaan.

Virtasen realistinen kuvaus ei siis tee sen enempää lotista kuin sotilaistakaan sankareita, vaan kuvaa käyttäytymistä poikkeustilanteessa. Hyvässä ja pahassa.

Sota kokosi rintamalle suomalaisia eri puolilta maata, minkä Virtanen tekee näkyväksi puheessa. Murredialogia on kirjassa jonkin verran, ja se tuo lisäväriä tekstiin. Mukana on myös karjalankielisiä repliikkejä, koska lotat ja sotilaat olivat tekemisissä Äänislinnassa paikallisten kanssa. Näitä en aina ymmärtänyt, mutta se ei suuresti haitannut lukemista. Kaiken kaikkiaan nautin Virtasen räväkästä ja kuvailevasta kielestä. Aina en muistanut lukevani yli 60 vuotta sitten julkaistua kirjaa!

Kenttäharmaita naisia oli minulle merkittävä lukukokemus. Oikeastaan olisin halunnut lukea kirjan jo paljon nuorempana. Lotissa ja heidän kohtaloissaan on nimittäin aina ollut minusta jotakin mielenkiintoista. Muistan, että esimerkiksi lottien vaiheita kuvaava Kun taivas repeää -televisiosarja teki minuun syvän vaikutuksen teininä. Kiinnostukseni talvi- ja jatkosotaan ja lottiin kumpuaa lähipiirini historiasta: molemmat isoisäni olivat sodassa, mutta heidän sotakokemuksistaan ei perheessä ole juuri puhuttu.

Irja Virtasen realistinen romaani nostaa naisten sotakokemukset keskiöön, minkä vuoksi sitä onkin kutsuttu "naisten Tuntemattomaksi sotilaaksi". Kenttäharmaita naisia ilmestyi vuonna 1956 eli kaksi vuotta Väinö Linnan klassikoksi nousseen Tuntemattoman sotilaan jälkeen ja noin kymmenen vuotta sodan päätyttyä. Ensimmäinen painos myytiin nopeasti loppuun, mutta uutta painosta saatiin odottaa aina vuoteen 2006. Syynä oli ainakin se, että aikalaiskritiikki oli ankaraa ja Virtanen jäi Linnan jalkoihin. Kannattaa kuunnella Sirpa Kähkösen ja Sari Näreen mielenkiintoinen keskustelu, jossa he muun muassa toteavat Virtasen olleen aikaansa edellä historiankuvauksessaan.

Tämä bloggaus on osa Kirjablogit ja 101 kirjaa -projektia, jossa esitellään kuluvan juhlavuoden aikana yksi kirja jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Ylen kirjallisuustoimittajien valitsemat 101 kirjaa arvottiin kiinnostuneiden bloggareiden kesken, ja Kirjakimaralle osui arvonnassa vuosi 1956 ja Irja Virtasen kirja.

Olen iloinen, että osallistuin tähän projektiin ja sain vielä luettavakseni näin mielenkiintoisen kirjan, johon tuskin olisin osannut tarttua muuten. Toivon, että tämän kampanjan Virtasen kirjalle tuoma huomio saa useat tarttumaan tähän unohdettuun teokseen. Kenttäharmaita naisia on romaani, jota voisi hyvin lukea Linnan klassikon rinnalla kouluissa. Se on mielestäni helppolukuisempi kuin Tuntematon ja tuo kaivattua naisnäkökulmaa jatkosota-aiheeseen. (Ja mainittakoon, että se on lyhyempi, mikä taitaisi innostaa koululaisia.)

Lämmin suositus!