Roxane Gay: Bad feminist (2014)

Alkuteos: Bad Feminist.
Suomentaja: Koko Hubara ja Anu Partanen (2017).
Kustantaja: Like.
Sivumäärä: 331.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: Arvostelukappale.

Roxane Gay on yhdysvaltalainen kirjailija, mielipidevaikuttaja ja professori, jonka feministinen esseekokoelma nousi myyntimenestykseksi kirjailijan kotimaassa. Kirjaa on myös käännetty ahkerasti. Esseekokoelmassaan Gay ruotii paitsi feminismiä myös rotua, seksuaalisuutta, sukupuolta ja popkulttuuria. Monesti Gayn tarkastelussa nämä linkittyvät yhteen. Kirja on jaoteltu osioihin aiheittain: kokoavina otsikoina ovat "Minä", "Sukupuoli ja seksuaalisuus", "Rotu ja viihde" ja "Politiikka, sukupuoli ja rotu" ja "Takaisin minuun".

Gay kutsuu itseään huonoksi feministiksi, koska hänen suhtautumisensa feministiliikkeeseen on hänen omien sanojensa mukaan epäjohdonmukaista:

Otan vastaan huonon feministin leiman koska olen ihminen. Olen ristiriitainen. En yritä toimia esimerkkinä. En yritä olla täydellinen. En väitä, että minulla olisi vastaus kaikkeen. En yritä väittää olevani oikeassa. - - Olen huono feministi, koska en halua ikinä tulla nostetuksi Feminismin jalustalle. Jalustalle nostettujen ihmisten odotetaan poseeraavan täydellisinä, ja kun he sitten munaavat, heidät tönäistään alas. Minä munaan koko ajan. Minuun kannattaakin suhtautua jo valmiiksi jalustalta suistettuna.

Feminismillään ja kirjoittamisellaan Gay haluaa kiinnittää huomion tasa-arvoon liittyviin ongelmiin ja nostaa epäkohtia keskusteluun. Gayn luupin alle pääsevät niin raiskaushuumori, naisten lisääntymisoikeudet kuin homovihan ilmentymät nyky-Amerikassa.

Gay kirjoittaa persoonallisella tyylillä ja tuo teksteihin myös paljon omakohtaisia kokemuksiaan mustana, naisena, maahanmuuttajien lapsena, queerina, feministinä ja ylipainoisena. Gay on samaan aikaan suora, räväkkä ja pohjattoman kärsivällinen.

Gay käsittelee aihepiiriään usein monimuotoisten pop-kulttuurista poimittujen esimerkkien avulla. Silloin kun esimerkkien kulttuurituotteet ovat lukijalle tuttuja, saa lukija kirjoittajan ajatuksista enemmän irti. Pysyn ajatuskuluissa hyvin mukana, kun Gay kirjoittaa esimerkiksi Sweet Valley High -teinikirjasarjasta, joka alleviivaa ahtaita kauneusihanteita ja pitää yllä illuusiota periamerikkalaisesta ihanneyhteiskunnasta. Enpä ollut pitkään aikaan muistellut Jessicaa, Elizabethia ja cheerleader-elämää! Minäkin ahmin kirjoja esiteininä, vaikka niiden epäaitouden tunnisti lapsikin.

Läheskään kaikki populaarikulttuuriviittaukset eivät minulle aivan auenneet, koska en ole seurannut Girlsiä tai nähnyt Gayn mainitsemia elokuvia 12 Years a Slave, Django Unchained ja Piiat. Mikään suuri ongelma tämä ei ollut, sillä Gay selostaa aina analyysinsa kohdetta. Erityisen silmiä avaavaa oli lukea Gayn ajatuksia Kathryn Stockettin Piiat-kirjasta ja siitä tehdystä elokuvasta, vaikka ne eivät olekaan minulle tuttuja. Piiat-romaani kertoo mustista piioista, ja sen on kirjoittanut valkoinen kirjailija - ja elokuvan kirjasta on ohjannut valkoinen ohjaaja. Gay perustelee, miksi tämä yhtälö ei toimi, vaan lopputulos on rasistinen ja stereotypioita pönkittävä, paikoin jopa loukkaava. Erilaisuudesta voi Gaynkin mukaan toki kirjoittaa, mutta se pitää tehdä taiten.

Gayn kirja on hyvä muistutus siitä, että ei ole olemassa vain yhdenlaista feminismiä tai yhdenlaista oikeaa tapaa olla feministi. Epätäydelliset ihmiset voivat ajaa feminismin asiaa. Ei ole väliä, ajeleeko karvojaan tai mikä on kenenkin lempiväri, sillä kaikkien panosta tarvitaan tasa-arvon eteen työskentelyyn.

Kirjan luettuani jäin pohtimaan, miksi kirjan nimeä ei ole suomennettu. Varmaan alkuteoksen nimen säilyttämistä on perusteltu sillä, että "bad feminist" on käsite ja raflaavan kuuloinen. Tai enhän voi tietää, mutta yritän ymmärtää kummallista ratkaisua. Sillä mitään vikaa ei mielestäni olisi nimessä "Huono feministi". Pikaisen Goodreads-vilkaisun perusteella eri maissa on tehty erilaisia ratkaisuja: esimerkiksi Ruotsissa nimi on säilytetty englanninkielisenä, Espanjassa nimi on käännetty ("Mala feminista").

Kirjan teksteissä käsite on kuitenkin suomennettu: esseissä puhutaan huonosta feminististä. Olen sitä mieltä, että suomea pitäisi käyttää aina kun voidaan. Tässä olisi ollut tuhannen taalan paikka tehdä termityötä, kääntää mahdollisesti elämään jäävä käsite suomeksi. Erikoista on myös se, ettei englanninkielistä nimeä perustella esipuheessa, jossa suomentajat kyllä perustelevat muita tekemiään suomennosvalintoja. Toinen nurinan kohteeni on kirjan kieliasu. Gayn tyyli on toki jutusteleva, mutta silti kaipasin pilkkuja ja hiotumpia lauserakenteita.

Sivumennen-podcastia on kiittäminen siitä, että löysin Roxane Gayn. Tietyt kirjailijat toistuvat kirjallisuusohjelmassa jaksosta toiseen, ja yksi usein mainituista kirjailijoista on Roxane Gay, josta on puhuttu todella mielenkiintoisesti. Eikä tämä teksti jää Kirjakimarankaan ainoaksi Gay-maininnaksi, sillä Bad feministin lukemisen jälkeen olen kuunnellut Gayn tuoreen muistelman Hunger, josta kirjoitan lähiaikoina.

Bad feminististä ovat hienosti kirjoittaneet Erja Kirjamuistikirjassaan ja Omppu.