Kirja vieköön! -illan tunnelmia Savoysta 13.9.

Syksyn ensimmäistä Kirja vieköön! -iltaa vietettiin eilen Savoy-teatterissa. Tämä oli minulle ensikosketus Baba Lybeckin ideoimiin ja luotsaamiin kirjatapahtumiin. Iltamien konsepti on yksinkertaisuudessaan seuraava: Baba haastattelee jokaista kirjailijaa vuorollaan, ja ennen jokaista haastattelua kuullaan monologi kyseisen kirjailijan uutuusteoksesta. Illan ensimmäisen monologin esittää Baba, muut ovat näyttelijöiden esittämiä.

Odotukseni olivat korkealla, sillä illan kirjailijakaartista löytyi monia tuttuja ja kiinnostavia nimiä. Tiesin myös Baban taitavaksi kirjailijoiden haastattelijaksi, koska olen istunut useamman kerran yleisössä, kun hän on jututtanut kirjailijoita Helsingin kirjamessuilla.

Illan ohjelman ensimmäisellä puoliskolla lavalla nähtiin Anni Kytömäki, Kati Tervo ja Selja Ahava. Olen juuri lukemassa Kytömäen Kivitaskun viimeistä kolmannesta, joten Baban monologin teksti oli tuoreena mielessä. Kytömäen luontokuvaus ja vivahteikas kieli heräsivät uudella tavalla eloon ääneen lausuttuna.

Haastattelussa Kytömäki kertoi, miten hän odotti esikoisteoksensa Kultarinnan (2014) jäävän marginaalikirjallisuudeksi. Suosio yllätti, eikä hän uskonut saavansa seuraavaa teosta näinkään nopeasti valmiiksi. Deadline kuitenkin auttoi: hän oli aloittamassa kansatieteen opinnot ja halusi saattaa kirjan mahdollisimman valmiiksi ennen opintojensa alkua.

Luontokartoittajanakin toiminut kirjailija kertoi myös, miten hänen viehätyksensä kiviin on perua lapsuudesta. Kytömäki suhtautuu luontoon intohimoisesti: hän tietää tarkalleen, paljon hänen kirjojensa painamiseen käytetty paperi on vaatinut puuta. Ensimmäisen kirjan tuotoilla hän onkin hankkinut itselleen tätä alaa isomman metsätontin, joka on nyt suojeltu. Hän selosti myös luonnossa ja arkistoissa tekemäänsä taustatyötä. Saimme kuulla, että Kivitaskun tapahtumapaikat ovat fiktiivisiä, mutta niillä on todellisessa luonnossa esikuvia.

Kati Tervo valotti niin ikään Iltalaulajaa varten tekemäänsä taustatyötä. Hän on muun muassa tutustunut ihmisiin, jotka asuvat Murolessa, romaanin tapahtumapaikalla. Vaikka Iltalaulaja on fiktiivinen romaani, Tervo pitää faktojen täsmällisyydestä. Oli mielenkiintoista kuulla, miten romaania rytmittävät kirjeet taiteilija Elleniltä hänen siskolleen pohjautuvat todelliseen kirjeenvaihtoon.

Vera Kiiskinen tulkitsi Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa -romaania monologissaan niin, että sain kylmiä väreitä. Ahavan teksti toimi maagisesti lavalla. Haastattelussaan Ahava kuvasi kirjan kirjoitusprosessia valtameressä ajelehtimiseksi. Vastarantaa ei näkynyt, kaikki tutut käsitteet olivat murentuneet. Hän myös painotti sitä, että vaikka hän oli kirjassaan avoin, niin se ei tarkoita sitä, että hän haluaisi olla omasta elämästään avoin. 

Kristiina Halttu ja Liksomin Everstinna.

Väliajan jälkeen vuoroon pääsivät Rosa Liksom, Tuomas Kyrö ja Eero Huovinen. Kristiina Haltun meänkielinen monologi johdatteli Liksomin Everstinnan maailmaan. Yhden yön kestävässä monologiromaanissa on väkevät teemat: fasismi ja perheväkivalta. Se sukeltaa koko 1900-luvun historiaan. Odotan malttamattomana teoksen lukemista! Kirja huutelee jo tuossa pöydällä puoleensa, mutta koetan vielä malttaa mieleni: olen menossa Turun kirjamessuille bloggaajaksi Liksomin kirjaa käsittelevään lukupiiriin ja haluan kirjan olevan silloin tuoreessa muistissa. Hyvää kannattaa odottaa!

Taisto Oksanen hyppäsi Mielensäpahoittajan nahkoihin ja antoi palaa Suomen vaakunan idioottimaisuudesta. Hahmon luoja Tuomas Kyrö saikin astella lavalle raikuvien aplodien saattelemana. Kyrö kertoi juron ja hellyttävän Mielensäpahoittajan tuoreimmista kuulumisista. Maailmanvalloitus on käynnissä Etelä-Koreaa (!) myöten ja toista elokuvaa kuvataan parhaillaan. Ensimmäisen Mielensäpahoittajan äänikirjana kuunnelleena olen pitkään ajatellut, että yksi tätä lajia riittää. Jokin Mielensäpahoittajassa kuitenkin kiehtoo. On huikeaa, miten jokin kirjallinen ilmiö on noussut koko kansan tuntemaksi. Mielensäpahoittajan Suomi taitaa sittenkin päätyä lukuun.

Viimeinen vieras Eero Huovinen yllätti huumorintajullaan ja sanailullaan. Emerituspiispa intoutui jopa imitoimaan Donald Trumpia! Huovinen puhui etenkin armosta. Hänen uudessa esseekokoelmassaan Parhain päin on teksti, jossa hän käsittelee Amazing Grace -kappaletta ja sen sanomaa. Ilta päättyi luontevasti Ilkka Merivaaran koskettavaan mies ja kitara -esitykseen tästä parisataa vuotta vanhasta kappaleesta. 

Lämminhenkinen tilaisuus lunasti odotukseni kirkkaasti. Kirjallisen talk show´n katsomossa sai nauraa, liikuttua ja innostua kirjallisuudesta. Minulle ennestään tuttujen kirjojen monologeista ja haastatteluista sain ymmärrettävästi vähän enemmän irti kuin vieraiden teosten käsittelystä. Toisaalta into tarttua näihin vielä vieraisiin teoksiin kasvoi. Ja bonuksena sain vierustoverilta pari hyvää kirjavinkkiä! Kiitos Riitta: Raymond Carverin runot ja novellit kuulostavat tutustumisen arvoisilta.

Seuraavat Kirja vieköön! -illat järjestetään Savoyssa 7.11. ja 13.12.



***
Lippu tilaisuuteen saatu järjestäjältä.