Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä (2015)

Alkuteos: Das Geheime Leben der Bäume. Was sie fühlen, 
wie sie kommunizieren‒ die Entdeckung einer verborgenen Welt.
Suomentaja: Pirkko Roinila (2016).
Kustantaja: Gummerus.
Sivumäärä: 257.
Oma arvioni: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Puut aistivat kipua, niillä on muisti ja puuvanhemmat elävät yhdessä jälkikasvunsa kanssa. Näin kirjoittaa saksalainen Peter Wohlleben viime vuonna suomennetussa kirjassaan Puiden salattu elämä: Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Suomenkielisessä painoksessa on kirjailija Anni Kytömäen alkusanat.

Wohllebenin mukaan puilla on metsässä sosiaaliset verkostot, ne viestivät keskenään ja niillä on tunne-elämä. Heikoimmista pidetään huolta ja vaaroista tiedotetaan lajitovereille. Hän perustelee väitteensä havainnoillaan ja lähdeteoksilla. Wohlleben on tehnyt pitkän uran metsänhoitajana, ja keskittyy nykyään hoitamaan metsäaluettaan ympäristöystävällisesti, oman filosofiansa mukaisesti.

Saksassa ilmiöksi noussut kirja on menestynyt myös muualla maailmassa: kustantajan sivujen mukaan sitä on myyty jo noin 1,5 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Uskoisin, että kirjan suosio perustuu pitkälti sen lähestyttävyyteen. Wohlleben ei käytä tieteellisiä termejä, vaan kirjoittaa puista vahvasti inhimillistäen: esimerkiksi yksi luku on omistettu puiden rakkauselämälle, ja kaupungin puita kirjailija kutsuu kasvimaailman katulapsiksi.

Saariston metsää.

Vaikka ei kaikkia Wohllebenin juttuja kapinoivista puulapsista tai janoaan huutavista puista ihan sillään nielisi, voi kirja silti olla avartava lukukokemus. Teksti herättelee lukijaa ja pistää pohtimaan omaa luontosuhdetta sekä erityisesti suhtautumista puihin. Kirja on hyvä muistutus luonnon aikaperspektiivistä: puiden elämä on ihmisen näkökulmasta hidasta. Ikää puuvanhuksella voi olla satoja, jopa tuhansia vuosia, satavuotiaatkin ovat vielä "nuorisoa".

On kenties rohkeaa väittää, että puilla olisi tunteet, mutta ainakin on varmaa, että puut herättävät tunteita. Metsäkoneen mylläämää maisemaa saatetaan sanoa raiskatuksi, ja lähialueen avohakkuut kirvoittavat kommentteja.

Kaadettua puuta ei enää takaisin saa. Tämän faktan olen oppinut kantapään kautta, sillä olemme jo vuosia miehen kanssa surreet erästä puuta, jonka kaadoimme mökiltämme. Kaataminen tuntui sillä hetkellä järkevältä ratkaisulta, sillä puu roskasi portaita ja oli näköalan tiellä, mutta nyt tuntuu, että maisemasta puuttuu jotakin olennaista. Olemme toki kaataneet useita puita mökkitontiltamme eri perustein, ja usein nuo puut ovat unohtuneet haloiksi pilkkomisen jälkeen. Mutta tuo yksi kitukasvuinen mänty harmittaa vielä vuosien jälkeen. Olen lohduttautunut sillä, että ehkä mänty olisi kaatunut myrskyssä joka tapauksessa, koska sillä oli niin huono kasvupaikka, eikä nyt ainakaan päässyt syntymään vahinkoa, kun kaadoimme puun suunnitellusti.

Mökkirannan mänty. Tälle toivomme pitkää ikää.

Wohllebenin laajaa suosiota nauttinut kirja on saanut myös kritiikkiä osakseen. Esimerkiksi Hesarin arviossa haastateltu metsäekologi Markku Larjavaara kutsuu Wohllebenin teorioita "ufo-jutuiksi". Humanistina en osaa arvottaa Wohllebenin luontotietämystä, mutta minustakin teksti maistuu paikoitellen yleistyksille ja ylilyönneille. Jokin myös inhimillistävässä puhetavassa alkoi pidemmän päälle tökkiä, vaikka samaan aikaan olen sitä mieltä, että Wohllebenin näkökulma on kiehtova ja puille suotu huomio tärkeää.

Wohllebenin Eläinten salattu elämä ilmestyi vastikään suomeksi. 

Puiden salattu elämä muissa blogeissa: Kaisa Reetta T,  Lumiomena ja Hemulin kirjahylly.