Turun Kirjamessujen satoa

Viihdyin Turun Kirjamessuilla viime vuonna niin hyvin, että päätin tänä vuonna viettää messuilla koko viikonlopun. Suunnittelin kolmipäiväisten messujen ympärille itselleni pienen kaupunkiloman Turkuun. Viikonlopun ohjelmassa yhdistin kaksi lempiharrastustani: kirjat ja joogan. Rauhoittavat joogatunnit toivat kaivattua vastapainoa messuhulinalle. Tähän koosteeseen olen poiminut paloja messuviikonlopustani.

Perjantai

Aamulla hyppäsin Turun-junaan Leppävaarasta. Junalla matkustaminen on minulle harvinaista, koska en asu radan varrella, ja siksi se tuntuu aina vähän juhlalliselta. Metrolla matkustaminen puolestaan tulee tutuksi sitten joskus, kun Länsimetro alkaa kulkea tuosta vierestä.

Junamatkalla viimeistelin bloggaukseni Rosa Liksomin Everstinnasta, sillä lauantaina olisi messuilla Liksom-lukupiiri, jonne olin lupautunut bloggaajaksi. Siinä oli jotakin maagista, kun juna kiisi eteenpäin, maisemat vaihtuivat ja minä olin omassa kirjoituskuplassani. Turussa jätin tavarani hotellille ja suuntasin messubussilla kohti Messukeskusta.

Messuilla pysähdyin aamupäivällä hetkeksi kuuntelemaan, kun Anna-Riikka Carlson keskusteli Johanna Venhon ja Pasi Lampelan kanssa klassikoista. Ehdin kuulla, että Venho nosti omaksi lempiklassikokseen Virginia Woolfin Majakan, kun jo lähdin kiirehtimään kohti pressitilaa ja kuoharistarttia. Päätin kuitenkin vilkaista ohimennen tuota yhtä antikvariaatti-pöytää, ja mitäpä silmiini sattuikaan: Woolfin Majakka! Pakkohan se oli ostaa...

Messujen ohjelmasta vastasi tänä vuonna tämä iloinen
kolmikko eli ohjelmapäälliköt Salla Simukka
ja Tommi Kinnunen sekä ohjelmadramaturgi Siri Kolu.

Kuoharistartissa muun muassa kerrottiin, että ensi vuonna Turun messujen teemamaa on Viro. Ilahduin tästä tiedosta, sillä virolainen kirjallisuus kiinnostaa. Tutustumiseni virolaiseen kirjallisuuteen on vasta alkutekijöissään, mutta mieluusti jatkan matkaani syvemmälle. Esimerkiksi tänä vuonna olen lukenut Ene Mihkelsonia, Viivi Luikia ja Jaan Kaplinskia. Toivottavasti ensi vuonna saadaan teemamaan innoittamana paljon hyviä ja ajankohtaisia suomennoksia!

Viron osastolla oli hauskoja hyllyjä.

Perjantaina iltapäivällä tutustuin tekstiretriittiin, jonka idea on kiehtova: kirjailija lukee hiljaisessa tilassa omaa teostaan vartin verran, sitten on seuraavan vuoro. Hiljentyminen tekstin äärelle on mainio hengähdystauko messuhälinään.

Viihdyin retriitissä puoli tuntia kuuntelemassa kahta esikoiskirjailijaa: ensin Hanna Ryti luki Syli-romaaniaan, sitten Terhi Törmälehto teostaan Vaikka vuoret järkkyisivät. Syliä en ole lukenut, bloggaukseni Törmälehdon kirjasta löytyy täältä.

Hanna Ryti lukee esikoistaan Syli.

Ohjelmaidea on mahtava, mutta toteutuksessa on mielestäni pientä parantamisen varaa. Ainakin perjantaina, kun olin kuuntelemassa Rydin ja Törmälehdon luentaa, tilaan kantautui melua käytävältä todella paljon. Kirjailijat myös lukivat tekstejään melko vauhdilla. Oma teksti on tietysti läpikotaisin tuttua, ja tempo kenties kasvaa ihan huomaamatta. Vähän hitaampi lukunopeus olisi kuuntelijalle mieluisampi ‒ ainakin minä jouduin pinnistelemään pysyäkseni vauhdissa, enkä siinä ihan koko aika onnistunut.

Terhi Törmälehto ja
Vaikka vuoret kaikuisivat.

Seuraavana oli vuorossa Anni Kytömäki Anna Baijarsin haastattelemana. Kytömäki oli selkeä puhuja, joka vastaili haastattelijan kysymyksiin harkitusti ja viisaasti. Baijars ja Kytömäki keskustelivat muun muassa kivistä, luonnosta ja vapaudesta. Kytömäki kertoi, että Kivitaskussa luontoon kajoamiseen vertautuva lobotomia on hänelle aiheena tuttu lapsuudesta: eräs tuttava säästyi leikkaukselta viime hetkellä. Keskustelua kuunnellessani harmittelin, että bloggaukseni Kivitaskusta makaa edelleen luonnoksissa, vaikka luin kirjan jo kuukausi sitten.

Baijars ja Kytömäki.

Kytömäen jälkeen kuuntelin Koko Hubaraa, jota haastatteli Noora Al-Ani. Keskustelun aiheena oli Hubaran esseekokoelma Ruskeat tytöt, joka on ensimmäinen suomenkielinen kirja ruskealta tytöltä ruskeille tytöille. Hubara luonnehti esseitään tunne-esseiksi, sillä ne pohjautuvat pitkälti hänen ja muiden ruskeiden tyttöjen tuntemuksiin ja kokemuksiin ‒ faktatietoa kun ei juuri ole tarjolla. 

Hubara ja Al-Ani.

Perjantaihin mahtui ohjelmien seuraamisen lisäksi pikavilkaisut ruokapuoleen sekä antikvaariseen tarjontaan ja kustantajien pisteisiin. Sain käsityksen, missä on mitäkin tulevia päiviä ajatellen. Messuilta suuntasin tutustumaan Turun pääkirjastoon ja syömään keskustaan. Päivän päätteeksi osallistuin yin-joogatunnille, joka rentoutti pois reissu- ja messupäivän kireydet.

Lauantai

Aloitin lauantain ihanalla hotelliaamiaisella ja joogalla. Fiilis oli vetreä ja virkeä, kun matkasin messubussilla keskustasta halleille. Edessä oli koko viikonlopun eniten odottamani tilaisuus: Rosa Liksomin Everstinna-romaania käsittelevä lukupiiri.

Ideana näissä kirjamessujen lukupiireissä on, että kirjan esilukijoina on toiminut etukäteen valitun lukupiirin jäsenet, joka sitten keskustelevat kirjailijan kanssa lukukokemuksestaan ja kirjasta. Lukupiireissä on mukana myös yksi nimikkobloggaaja, joka on blogannut ja somettanut kirjasta ja tilaisuudesta etukäteen. Liksomin kirjasta keskustelemassa oli lukupiiri Lukevat Ladyt, joka on kokoontunut jo kymmenisen vuotta. Olin innoissani, kun minua kysyttiin bloggaajaksi tähän tilaisuuteen ‒ tietenkin suostuin! Tekstini Everstinnasta löytyy täältä.

Rosa Liksom ja Lukevat Ladyt.

Tunti vierähti nopeasti lukupiirikeskustelua seuratessa. Lukupiiriläiset kertoivat paikoin tunteikkaistakin lukukokemuksistaan: kirja oli pistänyt Ladyt miettimään omaa lukijuuttaan ja omaa seksuaalisuuttaan. He kuvasivat kirjaa kauniiksi ja rumaksi. Alkuun pääseminen oli ollut hieman hankalaa, mutta lopulta tarina vei.

Liksom totesi, että kirja on kamala, mutta niin on elämäkin. Samalla ne ovat myös ihania. Kirjassa käytetty meänkieli on luonteeltaan sovittelevaa, joten kirjassa kuvatut rankat asiat pehmenevät ja lukukokemus helpottuu. Liksom myös antoi luvan hypätä raskaimpien kohtien yli.

Kirjailija avasi seitsemän vuoden kirjoitusprosessiaan, johon sisältyi paljon taustatyötä matkoineen. Projekti oli raskas, koska hän joutui sukeltamaan Everstinnan nahkoihin voidakseen kirjoittaa kirjan monologimuotoon. Hän kertoi jossakin vaiheessa jo miettineensä, tuleeko hulluksi tämän työn äärellä. Liksom totesi, että vaati rohkeutta kirjoittaa tästä aiheesta eikä hän olisi uskaltanut nuorempana tarttua siihen.

Olisin kuunnellut valloittavaa Liksomia pidempäänkin. Lukupiiritilaisuus kaipaisi mielestäni yhden selkeän puheenjohtajan ‒ se hyödyttäisi niin kirjailijaa, lukupiiriläisiä kuin yleisöäkin.

Sain Everstinnaani omistuskirjoituksen.

Lukupiirin jälkeen lähdin tapaamaan muita bloggaajia kuoharibaariin. Oli mukava nähdä tuttuja kasvoja ja tutustua uusiin. Olen vasta vähän aikaa sitten siirtynyt nimimerkin takaa muiden bloggareiden ilmoille, ja se oli hyvä päätös!

Bloggareiden tapaaminen kuoharipisteellä.

Ei liene yllätys, että Alexander Stubb keräsi näin runsaslukuisen yleisön päälavan eteen. Istumapaikkoja ei riittänyt läheskään kaikille.

Stubb siellä jossakin.

Lauantaina osallistuin vielä tunnin pituiseen klassikko-tilaisuuteen, jossa Juri Nummelin piti esitelmän klassikoista ja vaihtoehtoisesta kirjallisuushistoriasta. Tilaisuuden lopuksi kustannustoimittaja Samuli Knuuti kommentoi ja esitteli tarkentavia kysymyksiä. Esitelmässään Nummelin käsitteli muun muassa sitä, miten ja miksi jotkin teokset painuvat unholaan.

Kahden ensimmäisen päivän ostokset.
Kolme ylintä antikvaariselta puolelta.

Vähän ennen messujen sulkeutumista lähdin ostosteni kanssa keskustaan etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Hiljainen ja rauhallinen kahvila oli juuri sitä, mitä kaipasin.

Jalat painoivat tonnin, kun pääsin illalla hotellille. Jaksoin lukea alkua Hararin Sapiensista, mutta kovin pitkälle en päässyt...

Sunnuntai

Suunnitelmistani huolimatta messujen oheisohjelmaan kuulunut runousaamiainen jäi sunnuntaina väliin. Oli niin paljon helpompaa nauttia aamiaista hotellin alakerrassa. Ja satoikin vielä.

Bonnierin osastoa.

Sunnuntaina tein messuilla vielä viimeisiä hankintoja. Mietin pitkään, ostanko vastikään ilmestyneen juhlapainoksen Linnan Täällä Pohjantähden alla -klassikosta, mutta jätin sen lopulta hyllyyn. Kantokykyni alkoi ylittyä, sillä olin jo haksahtanut Keltaisen kirjaston messutarjoukseen.

Tammella oli jälleen tuttu ja ohittamaton
messutarjous Keltaisen Kirjaston kirjoista.

Sain pinollisen lukuvinkkejä, kun kuuntelin Maria Mustrannan, Katja Kaukosen ja Marianna Kurton ajatuksia kirjoistaan ja kirjoittamisesta. Etenkin Kurton Tristania herätti lukuhaluja: Kurtto keksi syrjäiseen saareen sijoittuvan tarinan aiheen, kun kirjoitti erästä runokokoelmaansa. Kahdeksan vuoden työn tuloksena syntyi romaani, jonka taustatyöhön kuului muun muassa 15 tietokirjan lukeminen ja kuukauden asuminen Islannissa.

Maria Mustranta, Katja Kaukonen,
Marianna Kurtto ja Anna-Riikka Carlson.

Messuviikonlopun päätteeksi olin kuuntelemassa Kjell Westö -lukupiiriä, jossa Filin kääntäjien lukupiiri avasi lukukokemuksiaan Westön Rikinkeltaisesta taivaasta ja keskusteli kirjailijan kanssa. Mukana oli myös teoksen suomentaja Laura Beck. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi kustantajan edustaja Minna Castrén. Oli hyvä, että joku piti langat käsissään, jakeli puheenvuoroja ja esitti tarkentavia kysymyksiä: näin tilaisuudessa oli eri tavalla ryhtiä ja rakennetta kuin edellispäivän Liksom-lukupiirissä.

Filin kääntäjien lukupiiri (kaikki eivät näy kuvassa),
Minna Castrén, suomentaja Laura Beck ja Kjell Westö.

Lukupiiri oli minulle melkoinen tietopaketti, sillä tätä ennen tiesin vain, että Westö on suomenruotsalainen kirjailija, joka kirjoittaa Helsinkiin sijoittuvia romaaneja. Olikin mielenkiintoista kuulla kirjailijan taustasta, teoksista tai työtavoista. Ja hurjista käännösmääristä ja maineesta maailmalla. Vaikka Westö onkin suomalaisittain kirjallisuuden megatähti, niin tähden elkeitä ei lukupiirissä nähty. Hän vaikutti sympaattiselta ja maanläheiseltä.

Filin kääntäjien lukupiirillä on yhdeksän vuoden historia, ja nyt paikalla oli vain osa piiriläisistä. Yleensä he keskittyvät suomenkieliseen kaunokirjallisuuteen, ja he lukivat poikkeuksellisesti ruotsista suomeksi käännetyn romaanin tätä tilaisuutta varten. Oli hienoa, että lukupiiriläiset uskalsivat esittää myös kriittisiä mielipiteitään kirjasta, vaikka toki enimmäkseen kommentit olivat kehuvia.

Iltapäivällä jätin messuvilinän taakseni ja lähdin kotimatkalle. Junassa kuuntelin Rikinkeltaista taivasta äänikirjana enkä olisi millään malttanut lopettaa oikean aseman lähestyessä.

Yhteenveto

Olen nyt sulatellut messukokemuksiani yhden yön verran. Tänään maanantaina olo on väsynyt, mutta onnellinen. Viikonloppu meni nopeasti, ja samaan aikaan tuntuu kuin olisin ollut viikon reissussa, koska niin paljon tuli nähtyä ja koettua.

Minulle oli toimiva ratkaisu jakaa messuhässäkkä kolmelle päivälle. Missään vaiheessa ei päässyt tulemaan ähkyä. Jooga, messujen ulkopuolella rauhassa syöminen ja kävely kaupungilla tasapainottivat vaiheikkaita messupäiviä. Ja onhan hotellielämä välillä mukavaa irtiottoa arjesta.

Voisin hyvin lähteä viettämään tällaista kirjamessuja, kaupunkimatkailua ja joogalomaa yhdistelevää viikonloppua Turkuun myös ensi vuonna. Pidän kovasti Turun messujen tunnelmasta, ja tämän minilomani aikana sain kokea myös turkulaisten avuliaisuuden ja ystävällisyyden. 

Onneksi kirjasyksyyn mahtuu vielä monta valonpilkahdusta: Helsingin Kirjamessuihin on enää kaksi ja puoli viikkoa aikaa ja sitten alkaakin jo kirjallisuuspalkintojen kausi!


* * *
Bloggaripassi messuille saatu järjestäjältä, Liksomin Everstinna kustantajalta.