Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä

Kansi: Sanna Mander.

Atena 2017. 342 s.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.

Pasi Ilmari Jääskeläisen vauhdikas yhdenpäivänromaani Väärän kissan päivä yhdistelee taidokkaasti psykologiaa, maagista realismia ja jännitysromaania. Se on kreisi ja paikoin karnevalistinen ja poukkoileva, mutta sillä on myös vakavampi puolensa, joka käsittelee muistisairauksia, muistamista, perhesuhteita ja salaisuuksia.

Päähenkilö on keski-ikäinen arkkitehti Kaarna, joka toimii kaupungin pääinnovaattorina Marrasvirta-nimisessä kaupungissa. Kaarna on viettänyt lapsuutensa Marrasvirralla, mutta ollut pitkään poissa. Unelmien työpaikka on saanut miehen ja hänen perheensä palaamaan. Samana päivänä kun vietetään kaupungin vuotuisia syysfestivaaleja, katoaa Kaarnan dementoitunut äiti hoitokodista. Alkaa vaiheikas etsintä ja kilpajuoksu aikaa vastaan, sillä äidin on saatava lääkkeensä tai hän menehtyy.

Tarina vyöryy eteenpäin hyvällä temmolla, ja välillä melkein läkähdyin Jääskeläisen kyydissä. Festivaalin vuoksi kaupungilla on liikkeellä massoittain ihmisiä, joten pysytellessään äitinsä kannoilla Kaarna törmäilee mielenosoittajiin, musikantteihin, erilaisiin naamioihin ja kostyymeihin sonnustautuneisiin ihmisiin ja tietenkin kissoihin. Väärien kissojen katsominen voi olla kohtalokasta.

Pikkuhiljaa Kaarnalle (ja lukijalle) valkenevat hänen menneisyytensä salaisuudet. Psykologi-äidin ja pojan suhde ei kenties olekaan niin ongelmaton kuin aluksi vaikuttaa. Juoni on vetävä ja pääsi yllättämään minut useaan otteeseen. Kuka muistaa oikein, kuka väärin?

Jääskeläinen on luonut tarinalleen mielikuvituksellisen miljöön. Marrasvirran kaupunkia halkovat joet, joita pitkin voi liikkua kätevästi veneellä. Marrasvirta on kuin Venetsia yhdistettynä Keski-Euroopan vuoristokyliin, sillä kaupunkisuunnittelija Kaarna kaavailee kaupunkiin köysirataverkostoa. Löytyypä kaupungista maailman laajin lastenkirjastokin. Voi, miten haluaisin ajaa veneellä kirjaston sisäsatamaan ja nousta hissillä johonkin kirjantäyteisistä kerroksista!

Alun kaoottisten tuntojen jälkeen Jääskeläisen tarina imaisi minut maailmaansa. Tarina käsittelee ihmisyyden ydintä, mutta tuo siihen ripauksen fantasiaa. Mieleen nousi Murakamin maaginen realismi. Jääskeläisen aiempi tuotanto alkoi tämän myötä kiinnostaa, täytyykin tutustua siihen jossakin vaiheessa.

Päähenkilö Kaarna on arkkitehti, joten kirja sopii #Taiteilijaromaanit-haasteeseen. Tämä on ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja, joten se aloittaa myös Helmet-lukuhaasteeni. Kirja sopii moneen kohtaan, mutta sijoitan kirjan kohtaan 40. Kirjassa on lemmikkieläin, koska kissat ovat tarinassa keskeisessä roolissa, vaikkeivät aina ihan lemmikkejä olekaan.