 |
| Kansi: Sanna Mander. |
Gummerus 2018. 312 s.
Alkuteos:
Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom
fire årstider (2015).
Suom. Katriina Huttunen.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: arvostelukappale.
Norjalaisen Morten A. Strøksnesin vastikään suomennettu
Merikirja on veikeä ja vetävästi kirjoitettu tietokirja, joka yhdistelee luontevasti omakohtaisia kokemuksia ja faktoja.
Merikirja on Strøksnesin kahdeksas kirja, ja sille on myönnetty Brage-palkinto vuonna 2015 ja norjalaisten kirjabloggaajien palkinto 2016.
Merikirja on ensimmäinen Strøksnesilta suomennettu teos, ja yhteensä se on käännetty yli 20 kielelle.
Kirjan omalaatuinen alaotsikko,
Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana, kertoo ytimekkäästi, mistä
Merikirjassa on kyse. Merellä siis ollaan, tarkemmin sanottuna Lofoottien ja Bodøn välisellä merialueella Länsivuonossa Pohjois-Norjassa. Siellä sijaitsee pieni majakkasaari Skrova, kalasatama ulkosaaristossa.
Oslossa asuva kirjailija Morten vierailee usein Skrovassa ystävänsä Hugon luona. Hugo on taiteilija, joka asuttaa vanhaa kalatehdasta ja kalaöljynkeittämöä vaimonsa Metten kanssa. Hugo on saanut Mortenin mukaan hurjaan haasteeseen: miehet yrittävät pyydystää jäähain, joka voi kasvaa isommaksi kuin valkohai ja elää satavuotiaaksi, parhaimmillaan kenties jopa viisisataavuotiaaksi. Aluksena heillä on Hugon RIB-vene, kumivene kyllä, mutta ei ehkä sellainen kumivene, jota ensimmäiseksi tulisi kumiveneestä puhuttaessa ajatelleeksi, vaan ihan merikelpoinen paatti.
Helppo ei miesten haihaaste ole, sillä niin monen asian tulee osua kohdalleen: sään, syötin, syönnin, ajoituksen. Kirjassa Morten matkaa Hugon luo neljä kertaa eri vuodenaikoina, joten miehet ovat liikkeellä monenlaisissa sääolosuhteissa. Kalastusreissuillaan miehet kertovat tarinoita toisilleen ja kohtaavat sykähdyttäviä luontokappaleita, kuten valtavan kaskelotin.
Hain pyydystys on koko teoksen läpäisevä pääjuoni, joten kirjaa voi lukea jännittävänä eräseikkailuna ‒ saadaanko hai kiinni? Tämä on kuitenkin vain yksi taso. Strøksnes uppoutuu kirjassa myös alueen historiaan, kalastustraditioihin, meribiologiaan, ekologiaan, mytologiaan ja aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen. Kaikkea tätä yhdistää yksi ja sama päähenkilö: meri.
Strøksnes havainnollistaa asioiden mittasuhteita. Maapallosta yli 70 % on meren peitossa, ja pari miljardia vuotta sitten se oli kokonaan veden peittämä. Meri kätkee syvyyksiinsä mielettömän eläväisen maailman, josta tiedämme melko vähän. Mitä kaikkea satojen ja tuhansien metrien syvyydessä onkaan! Suurin osa maapallon eliöistä elää vedessä, ja aina vain löydetään uusia lajeja.
Meri pärjää mainiosti ilman meitä. Me emme pärjää ilman sitä.
Ihminen on meren mittakaavassa pieni tekijä, jonka teoilla on valitettavan suuret vaikutukset. Massiiviset jätepyörteet, pohjatroolaus ja lähes sukupuuttoon pyydetyt valaslajit ovat pysäyttäviä esimerkkejä ihmisen merta vahingoittavista teoista. Näiden ja monien muiden surullisten faktojen vastapainoksi Strøksnes ilahduttaa lukijaa onneksi myös hauskalla tiedolla. Esimerkiksi meren syvyyksissä ei ole niin pimeää kuin ensin voisi luulla. Monet syvänmeren kalat kommunikoivat ja saalistavat biologisten valojen avulla ‒ välkehtivät kalat kuulostavat varsin satumaisilta.
Rimbaudin runoista vaikuttunut kirjailija yltyy itsekin runolliseksi kuvatessaan sukelluskokemustaan:
‒ ‒ kylven meren runossa ja ajaudun ohi purjealusten, joiden purjaat ovat revenneet, sinne missä kaskelotit uivat hymyillen pohjaa pitkin etsiessään jättiläiskalmareita, joilla on lautasen kokoiset silmät ja vilkkuvat lonkerot, läpi maksoittuneen violetin väristen säkenöivien korallimetsien, joissa pääkalloista pujahtelee niljakkaita ankeriaita päässään levävyyhtiä. Virta kuljettaa minut pitkin syvännettä, jossa sillivalaat laulavat moniäänisesti syvän valittavaa merilaulua. Ylhäältä kuuluu turskantoukkien hillittyä hyräilyä merihevosten trumpetintöräysten välillä, hummerit tanssivat piirissä keskellään ruijanpallas ja kampeloita, jotka taputtelevat tahtia pyrstöllään. Möhkäkalat pysyttelevät vedessä hievahtamatta valaisten jättiläishaiden ammottavia kitoja. Rauskut lentävät ohi muodostelmassa kuin häivelentokoneet hyökätessään.
Strøksnesin kirja on juuri sellainen tietokirja, jonka seurassa viihdyn parhaiten: saan oppia, eläytyä ja vähän jännittääkin tarinan edetessä. Siinä yhdistyvät tieto, tunne ja kokemus.
Merikirjassa on erilaisia vaiheita: välillä on tyventä, välillä tunnelma tihenee kuin myrsky. Koko ajan tarina kuitenkin virtaa vaivatta.
Mikä olisikaan osuvampi teos avaamaan omalta osaltani Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen kuin kirja nimeltä Merikirja? Ihan puhdas sattuma tämä ajoitus ei ole, sillä päätin korkata haasteen tällä kirjalla, kun ensimmäistä kertaa kuulin teoksesta. Meriaiheisen lukuhaasteen idea oli hautunut ajatuksissani jo vuoden, ja tieto näin kiehtovan oloisesta kirjasta antoi loppusysäyksen toteuttaa haastesuunnitelmat. Tästä on hyvä jatkaa muihin merikirjoihin!
Mukaan Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen voit liittyä
täällä. Mukaan ovat tervetulleita aivan kaikki merellisistä tarinoista kiinnostuneet: osallistua voi omassa blogissa tai sitten muussa somekanavassa.
