Gaudeamus 2012. 857 s.
Alkuteos: Ulysses (1922).
Suomentaja: Leevi Lehto.
Alkuteos: Ulysses (1922).
Suomentaja: Leevi Lehto.
Kustantaja: Gaudeamus.
Sivumäärä: 857.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: ostin uutena.
Hyvää Bloomsdaytä! Vuosittain 16.6. vietetään James Joycen juhlapäivää erityisesti Dublinissa, mutta erilaisia tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Nimensä päivä on saanut Leopold Bloomilta, joka on Joycen pääteoksen Ulysseksen päähenkilö. Dubliniin sijoittuvassa yhdenpäivänromaanissa seurataan Bloomin ja usean muun henkilön vaiheita eri puolilla kaupunkia 16. kesäkuuta 1904, ja juhlapäivän ohjelmaan kuuluu Dublinissa näiden paikkojen kiertäminen.
Kirjakimarassa juhlapäivää vietetään julkaisemalla tämä kauan luonnoksissa odottanut teksti. James Joycen klassikkojärkäle Ulysses oli minulle monella tapaa ainutlaatuinen lukukokemus, joten eipä ihme, että kirjasta bloggaaminenkin tapahtuu tavallisesta poikkeavalla tavalla ‒ nimittäin vuosi kirjan lukemisen jälkeen.
Syitä viivytykselle on monia. Lukeminen oli raskas urakka, joten kun olin vihdoin saanut viimeisenkin sivun luettua, halusin keskittää ajatukseni ihan muihin kirjoihin. Oli kesä ja kaikkea muuta puuhaa, ja koko blogi jäi vähälle huomiolle. Suurimpana syynä on se, että kirjan bloggauksesta on tullut samanlainen mörkö kuin itse kirja oli minulle ennen sen lukemista. Mitä ihmettä voin kirjoittaa tästä haastavasta, laajasti tunnetusta klassikosta? Kirja jäi minulle melko etäiseksi, enkä kokenut minkäänlaista "valaistumista" sen äärellä. Voiko tällaisista ajatuksista kirjoittaa?
Näin Bloomsdayn kunniaksi päätin kuitenkin koostaa ajatuksistani postauksen, koska onhan kiva, että tästä hurjasta luku-urakasta jää jokin muisto myös blogiin. Nyt on oikeastaan viimeiset hetket tehdä tämä postaus, koska mielikuvani ja muistoni haalenevat päivä päivältä. Onneksi tein lukemisen aikana paljon muistiinpanoja, joihin tukeutuen kirjoitan tätä tekstiä. Keskityn tekstissäni lukukokemukseen, sisältöanalyysit jätän muille.
Miten päädyin lukemaan Joycen massiivisen klassikon? Idea syntyi joskus keväällä 2016, kun hyllytin kirjoja silloisessa työpaikassani kirjastossa. Näin taas kerran Ulysseksen, joka jökötti hyllyssä tukevasti paikallaan. Se lähti harvoin lainaajien matkaan. Hetken mielijohteesta ehdotin työkavereilleni aamutoimien lomassa, että järjestäisimme Joyce-lukupiirin, jossa lukisimme tämän kiehtovan, mutta hieman pelottavan klassikon. Yksi työkavereistani innostui ajatuksesta, ja pian meillä jo oli suunnitelma kaksikielisestä James Joyce -lukupiiristä, jossa luettaisiin Ulysses vuoden aikana.
Lukupiirimme tapasi ensimmäisen kerran alkusyksystä 2016, ja mukana oli reilut parikymmentä kirjaston asiakasta ja me kaksi vetäjää. Lukupiirin suosio yllätti meidät täysin, sillä olimme odottaneet paikalle muutamaa osallistujaa. Tällaiselle haastavan kirjan lukupiirille oli tilausta: monet olivat yrittäneet lukea Ulyssesta itsekseen, mutta jättäneet kirjan kesken. Lukupiiristä toivottiin vetoapua lukemiseen. Nyt kaikilla oli yhteinen tavoite: selättää kirja seuraavaan kesään mennessä. Jos vain sinnittelisi lukupiirin matkassa, niin kesällä 2017 urakka olisi ohi. Viimeinen tapaaminen olisi luonnollisesti Bloomsdaynä 16.6.2017.
Kokoonnuimme lukupiirin kanssa yhteensä kymmenen kertaa. Jokaiselle kerralle luettiin etukäteen sovittu osio, ja tapaamisissa keskusteltiin luetusta. Luettavat pätkät mukailivat Leevi Lehdon vuoden 2012 suomennoksen lukuja, ja vastaavat kohdat etsittiin Saarikosken suomennoksesta ja ruotsinkielisistä versioista.
Lukupiirin kokoontumisissa keskustelimme usein aluksi pienryhmissä, jotta kaikki pääsisivät puhumaan lukukokemuksestaan. Kaikilla kun oli paljon sanottavaa, sillä kirja herätti kysymyksiä ja huomioita. Keskustelun tueksi teimme apukysymyksiä, jotka yksinkertaisimmillaan pyrkivät selvittämään, kuka tai ketkä luvussa seikkailevat, mitä hän tai he tekevät ja missä ollaan. Kuulostaa oudolta, mutta vastaukset näihinkään kysymyksiin eivät aina olleet itsestäänselviä.
Luin Leevi Lehdon suomennoksen, josta omalaatuisen tekevät muun muassa sen kattavat alaviitteet. Niiden tarkka seuraaminen tekee lukemisesta entistä haastavampaa, koska varsinkin pisimpiä alaviitteitä lukiessa ajatus helposti katkeaa ja varsinaiseen tekstiin palaaminen on vaikeaa. Sama kokemus oli myös monella lukupiiriläisellä, ja monet jättivätkin ensimmäisten lukujen jälkeen alaviitteet huomiotta. Onneksi tunnollisimmat lukivat kaikki viitteet, sillä sieltä löytyi usein vastaus lukupiiriä askarruttaneeseen kysymykseen. Pakko on muuten mainita, että omistautuneimmat lukivat Lehdon ja Saarikosken suomennoksia rinnakkain!
Kun aloitin kirjan, ensimmäinen luku meni äimistellessä. Olin jo melko varma, ettei tästä tule mitään. Joku mies ajaa partaa ja toinen keskustelee hänen kanssaan. Keitä nämä ihmiset edes ovat? Lähes jokainen virke, tai ainakin jokainen kappale, sisältää viittauksen johonkin; kulttuuriin, historiaan, tieteeseen, kirjallisuuteen. Toinen luku tuo asetelmaan hieman selvyyttä, kun lukijalle esitellään ensimmäisen kerran päähenkilö, Leopold Bloom. Hän valmistaa vaimolleen aamiaista ja lähtee kävelylle. Aloin pikkuhiljaa uskoa, että tästä syntyy vielä mielenkiintoinen päivä.
Muutaman luvun jälkeen löysin itselleni sopivan lukutekniikan. Oli vain päästettävä irti, annettava mennä. Koko ajan jouduin etenemään ymmärtämättä kaikkea. En lukenut kaikkia alaviitteitä ja opin jatkamaan epäselvien kohtien yli. Merkitsin ne toki lukupiiritapaamisia varten, ja epäselvyyksistä syntyi usein mehevää keskustelua. Kaikki olivat ymmärtäneet lukemansa omalla tavallaan, tulkintojen kirjo oli laaja.
En voi sanoa, että kirjan lukeminen olisi ollut minulle yhtä lukemisen juhlaa, sillä tajunnanvirran lukeminen yli 800 sivun verran vaatii paljon. Lukupiirikeskustelut sen sijaan olivat antoisia ja tulen muistamaan lukupiirin tunnelman pitkään. Oli vapauttavaa päästä jakamaan omat turhautumisensa, ärsytyksen aiheet ja ne helmet, joita matkan varrella kohtasi. Jokainen keskustelu avasi kirjaa jonkin verran. Kirjassa on paljon hienoja jaksoja, joista osa olisi mennyt ohi, jos ei joku osallistuja olisi tuonut niitä esiin.
Ryhmämme pysyi yllättävän hyvin kasassa, sillä lopputapaamisessakin meitä oli paikalla parikymmentä. Vietimme Bloomsdaytä nyyttikestien merkeissä ja katsoimme kirjasta tehdyn elokuvan, joka muuten oli yhtä piinaavan työläs kuin kirja itse. Loppukeskustelussa emme päässeet yhteisymmärrykseen, olimmeko viimeisen vuoden aikana lukeneet maailman parhaimman vai maailman huonoimman kirjan, mutta siitä olimme yhtä mieltä, että ilman lukupiiriä emme olisi siihen pystyneet!
Nyt kun vuosi on kulunut, niin uskallan jo ajatella lukevani Joycea joskus lisää. Saarikosken suomennoksen kaunokirjallisempi tuntu kiinnostaa ja samoin Joycen novellikokoelma Dublinilaisia. Sen lisäksi, että iloitsen Ulysseksen selättämisestä, iloitsen lukupiirikokemuksesta. Meillä oli aivan mahtava ryhmä, jossa kaikki ajatukset saivat ymmärtävän vastaanoton ja jossa saattoi rehellisesti todeta, ettei ymmärrä.
Varmaa on, että haastava lukeminen jatkuu. Olemme nimittäin käynnistämässä syksyllä uutta haastavan lukemisen lukupiiriä ‒ tällä kertaa aiheena on Marcel Proust ja Kadonnutta aikaa etsimässä!
Hyvää Bloomsdaytä! Vuosittain 16.6. vietetään James Joycen juhlapäivää erityisesti Dublinissa, mutta erilaisia tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Nimensä päivä on saanut Leopold Bloomilta, joka on Joycen pääteoksen Ulysseksen päähenkilö. Dubliniin sijoittuvassa yhdenpäivänromaanissa seurataan Bloomin ja usean muun henkilön vaiheita eri puolilla kaupunkia 16. kesäkuuta 1904, ja juhlapäivän ohjelmaan kuuluu Dublinissa näiden paikkojen kiertäminen.
Kirjakimarassa juhlapäivää vietetään julkaisemalla tämä kauan luonnoksissa odottanut teksti. James Joycen klassikkojärkäle Ulysses oli minulle monella tapaa ainutlaatuinen lukukokemus, joten eipä ihme, että kirjasta bloggaaminenkin tapahtuu tavallisesta poikkeavalla tavalla ‒ nimittäin vuosi kirjan lukemisen jälkeen.
Syitä viivytykselle on monia. Lukeminen oli raskas urakka, joten kun olin vihdoin saanut viimeisenkin sivun luettua, halusin keskittää ajatukseni ihan muihin kirjoihin. Oli kesä ja kaikkea muuta puuhaa, ja koko blogi jäi vähälle huomiolle. Suurimpana syynä on se, että kirjan bloggauksesta on tullut samanlainen mörkö kuin itse kirja oli minulle ennen sen lukemista. Mitä ihmettä voin kirjoittaa tästä haastavasta, laajasti tunnetusta klassikosta? Kirja jäi minulle melko etäiseksi, enkä kokenut minkäänlaista "valaistumista" sen äärellä. Voiko tällaisista ajatuksista kirjoittaa?
Näin Bloomsdayn kunniaksi päätin kuitenkin koostaa ajatuksistani postauksen, koska onhan kiva, että tästä hurjasta luku-urakasta jää jokin muisto myös blogiin. Nyt on oikeastaan viimeiset hetket tehdä tämä postaus, koska mielikuvani ja muistoni haalenevat päivä päivältä. Onneksi tein lukemisen aikana paljon muistiinpanoja, joihin tukeutuen kirjoitan tätä tekstiä. Keskityn tekstissäni lukukokemukseen, sisältöanalyysit jätän muille.
Miten päädyin lukemaan Joycen massiivisen klassikon? Idea syntyi joskus keväällä 2016, kun hyllytin kirjoja silloisessa työpaikassani kirjastossa. Näin taas kerran Ulysseksen, joka jökötti hyllyssä tukevasti paikallaan. Se lähti harvoin lainaajien matkaan. Hetken mielijohteesta ehdotin työkavereilleni aamutoimien lomassa, että järjestäisimme Joyce-lukupiirin, jossa lukisimme tämän kiehtovan, mutta hieman pelottavan klassikon. Yksi työkavereistani innostui ajatuksesta, ja pian meillä jo oli suunnitelma kaksikielisestä James Joyce -lukupiiristä, jossa luettaisiin Ulysses vuoden aikana.
Lukupiirimme tapasi ensimmäisen kerran alkusyksystä 2016, ja mukana oli reilut parikymmentä kirjaston asiakasta ja me kaksi vetäjää. Lukupiirin suosio yllätti meidät täysin, sillä olimme odottaneet paikalle muutamaa osallistujaa. Tällaiselle haastavan kirjan lukupiirille oli tilausta: monet olivat yrittäneet lukea Ulyssesta itsekseen, mutta jättäneet kirjan kesken. Lukupiiristä toivottiin vetoapua lukemiseen. Nyt kaikilla oli yhteinen tavoite: selättää kirja seuraavaan kesään mennessä. Jos vain sinnittelisi lukupiirin matkassa, niin kesällä 2017 urakka olisi ohi. Viimeinen tapaaminen olisi luonnollisesti Bloomsdaynä 16.6.2017.
 |
| Lukupiiriläisten kirjoja. |
Lukupiirin kokoontumisissa keskustelimme usein aluksi pienryhmissä, jotta kaikki pääsisivät puhumaan lukukokemuksestaan. Kaikilla kun oli paljon sanottavaa, sillä kirja herätti kysymyksiä ja huomioita. Keskustelun tueksi teimme apukysymyksiä, jotka yksinkertaisimmillaan pyrkivät selvittämään, kuka tai ketkä luvussa seikkailevat, mitä hän tai he tekevät ja missä ollaan. Kuulostaa oudolta, mutta vastaukset näihinkään kysymyksiin eivät aina olleet itsestäänselviä.
Luin Leevi Lehdon suomennoksen, josta omalaatuisen tekevät muun muassa sen kattavat alaviitteet. Niiden tarkka seuraaminen tekee lukemisesta entistä haastavampaa, koska varsinkin pisimpiä alaviitteitä lukiessa ajatus helposti katkeaa ja varsinaiseen tekstiin palaaminen on vaikeaa. Sama kokemus oli myös monella lukupiiriläisellä, ja monet jättivätkin ensimmäisten lukujen jälkeen alaviitteet huomiotta. Onneksi tunnollisimmat lukivat kaikki viitteet, sillä sieltä löytyi usein vastaus lukupiiriä askarruttaneeseen kysymykseen. Pakko on muuten mainita, että omistautuneimmat lukivat Lehdon ja Saarikosken suomennoksia rinnakkain!
 |
| Lukupiiriin valmistautumista: muistiinpanoja, taustamateriaalia ja kahvia. Paljon kahvia. |
 |
| Näin alkaa kymmenes luku. Selkeää, eikö? |
En voi sanoa, että kirjan lukeminen olisi ollut minulle yhtä lukemisen juhlaa, sillä tajunnanvirran lukeminen yli 800 sivun verran vaatii paljon. Lukupiirikeskustelut sen sijaan olivat antoisia ja tulen muistamaan lukupiirin tunnelman pitkään. Oli vapauttavaa päästä jakamaan omat turhautumisensa, ärsytyksen aiheet ja ne helmet, joita matkan varrella kohtasi. Jokainen keskustelu avasi kirjaa jonkin verran. Kirjassa on paljon hienoja jaksoja, joista osa olisi mennyt ohi, jos ei joku osallistuja olisi tuonut niitä esiin.
 |
| Bloomsdayn nyyttärit. |
 |
| Kaikki saivat lukupiiristä muistoksi kangaskassin. |
Varmaa on, että haastava lukeminen jatkuu. Olemme nimittäin käynnistämässä syksyllä uutta haastavan lukemisen lukupiiriä ‒ tällä kertaa aiheena on Marcel Proust ja Kadonnutta aikaa etsimässä!
Kiitos hienosta postauksesta. Olipa kiva lukea lukukokemuksestasi ja myös lukupiirin toiminnasta. Itsekin olen mukana Naisten Pankin lukupiirissä.
VastaaPoistaTuohan olikin kiva idea, että luitte Ulysseksen kimpassa. Itse olen joutunut sen joskus lukemaan olosuhteiden pakosta. Siitä jäi mieleen lähinnä se, että lukeminen oli pitkälti tuskaa, mutta Molly Bloomia käsittelevä luku oli aidosti kiinnostava. Ehkä pitää kokeilla joskus uudestaan.
VastaaPoista