Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Kansi: Jussi Karjalainen.

Teos 2019. 240 s.
Oma arvioni: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Finlandia-palkitun Laura Lindstedtin uusin teos Ystäväni Natalia lukeutuu listauksissani kevään odotetuimpiin kirjoihin. Se kertoo Nataliasta, joka hakeutuu psykoterapiaan, koska ajattelee koko ajan seksiä. Kirja kuvaa Natalian kymmenen viikkoa kestävää terapiapolkua. Tarina risteilee kirjan nimihenkilön seksuaalielämän saloissa, ja tutkiskelua johdattelee Natalian terapeutti, kirjan minä-kertoja.

Terapeutti on kehitellyt väitöstutkimuksessaan kerrostusterapian, metodin, jonka avulla päästään nopeammin tuloksiin kuin tavallisessa terapiassa. Kerrostusterapian aikana terapeutti teettää potilaallaan monenlaisia kirjoitusharjoituksia. Näitä tuotoksia ja niiden herättämiä tunteita terapeutti ja Natalia ruotivat joka tiistai.

Me emme jäljitä ensisijaisesti muistojasi terapiassa. Muistoja tulee, se on selvä, ja ne saavat tulla. Mikään ei ole täällä kiellettyä. Mutta muistot ovat meille vain raakamateriaalia, me emme luota yksin niiden todistusvoimaan. Sinä kirjoitat. Johdattelet ajatuksiasi kirjoittavalla kädelläsi niin kuin kapellimestari johtaa orkesteriaan tahtipuikollaan. Annat mielelle muodon. – – Kaivamme esiin erilaisia kerrostumia ja kerrostamme lisää. Kerrostamme niin kauan ja niin hartaasti, että se mikä sinua jäytää ja satuttaa kadottaa voimansa, muuttuu lopulta toiseksi.

Kaikki todella tuntuu vain kerrostuvan ja kerrostuvan: kertojan havainnot, Natalian kertomukset sisäkertomuksineen, intertekstuaaliset viittaukset, eri tekstilajit. Kaiken tämän monitahoisuuden pitää koossa rajattu tila: viikoittaiset, minuutilleen mitoitetut tapaamiset. Terapian edetessä tosin perinteiset terapeutti–potilas-suhteen rajat venyvät. Rajoja rikkovaa on oikeastaan jo kirjan lähtöasetelma: terapeutti kutsuu potilasta ystäväkseen ja ylipäätään kertoo tämän tarinan.

Koska Natalian ongelmat kietoutuvat seksuaalisuuden ympärille, vilisee tekstissä vittuja, vulvia, kiveksiä, peniksiä. Myös kuvina. Yhtäkkiä kaiken tekstimassan keskellä on esimerkiksi sivun kokoinen fallos-piirros. Tämä saattaa hätkähdyttää lukijaa, ja niin kai on tarkoituskin.

Natalian ja terapeutin tarina on keitos, jossa leikitellään jatkuvasti uskottavuudella. Miksi Natalia oikeastaan on hakeutunut terapiaan? Kuka tarinaa kertookaan? Natalia tuntuu olevan terapeutille "unelmien potilas", sellainen jonka ongelmia hän on aina halunnut ratkoa. Pystyykö terapeutti toimimaan eettisesti kutkuttavassa tilanteessa? Sitä mukaa kun kerroksia tulee tarinaan lisää ja kertojan epäluotettavuus kasvaa, alkavat tulkintavaihtoehdot sinkoilla lukijan mielessä.

Lindstedt kirjoittaa tyylikkään suorapuheisesti ja viisaasti naisen halusta ja seksuaalisuudesta ilman tirkistelyn tai mässäilyn sivumakuja. Nautin taidokkaan ja moniulotteisen tekstin lukemisesta, vaikka aivan en osannut antautua Natalia-kieputuksen vietäväksi. Lukiessani monet kielelliset valinnat tekivät vaikutuksen. Kielikorvaani hellivät etenkin oivaltavat uudissanat, kuten surupähkylät, ja värikäs verbien käyttö: esimerkiksi Natalia saa terapeutiltaan kotiin pohdittavakseen muutamia tukisanoja, jotka sitten siementyvät, kun ne liittyvät toisiin käsitteisiin assosiaation avulla.

Vaan jokin korvaani tekstissä myös särähtää – se on runsas vieraskielisten sanojen käyttö. Esimerkiksi erikielisten käsitteiden merkityserojen pohdinnot ovat mielenkiintoisia, ja ymmärrän toki myös, että aina suomenkielistä vastinetta ei ole, mutta silti haluaisin haastaa taitavaa sanankäyttäjää keksimään ja kehittelemään.

Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.