Turun messuilla koettua

Vietin Turussa jo perinteeksi muodostunutta syksyistä kaupunkiviikonloppua kirjamessujen aikaan viime viikonloppuna. Viihdyin messuhulinassa kaksi päivää, perjantain ja lauantain. Nyt on aika palata hetkeksi messumuistojen pariin. 

Lämpöä ja vilskettä

Turun kirjamessut ovat minulle syksyn odotetuin kirjallisuustapahtuma. Pidän messujen lämpimästä tunnelmasta, ja onhan pienempi messukeskus helpompi hahmottaa ja kulkea kuin jättimäinen vastineensa Pasilassa. Lavalta toiselle pääsee ainakin useimmiten liikkumaan kätevästi, pahimmat ruuhka-ajat ovat tietenkin poikkeus. 

Ohjelmajohtaja Jenni Haukio
tervehtimässä bloggaajia.

Tänä vuonna messuilla vieraili reilut 23 500 kävijää, joten eivät nämäkään messut mitenkään pienimuotoiset ole. Suosituimmat ohjelmanumerot vetävät väkeä paikalle enemmän kuin tiloihin mahtuu. Esimerkiksi avajaisiin eivät kaikki halukkaat mahtuneet, samoin monia haastatteluja jouduin seuraamaan tiiviin ihmismuurin takaa. Tervon ja Loirin keskustelun jätin suosiolla väliin, osin tungoksen vuoksi. Näin kirjanystävän näkökulmasta tämä on tietenkin positiivinen ongelma!

Teatterin pyörteissä

Tänä vuonna messuohjelmassa näkyi merkittävä uudistus: maakohtaisista teemoista on luovuttu ja tilalle ovat tulleet poikkitaiteelliset teemat. Nyt messujen teema oli teatteri, jonka innoittamana lavoilla haastateltiin monipuolisesti dramaturgeja, näyttelijöitä ja muuta teatteriväkeä. 

Jenni Haukio haastatteli Seela Sellaa.

Seela Sella kertoi elämänsä kirjoista, joista yksi keskeisin on Viktor Franklin Ihmisyyden rajalla. Sella on ilmeisen sinnikäs lukija, sillä hän ei kuulemma ole koskaan jättänyt yhtäkään kirjaa kesken! Runot ovat Sellalle rakas kirjallisuuden laji, ja ne myös jäävät helposti mieleen, koska rytmi on runoissa keskeinen tekijä. Keskustelussa Haukio ja Sella nostivat esille, miten maailma muuttuu: räppi on nuorten runoutta.

Nähtiin lavoilla myös pienimuotoisia esityksiäkin, kuten Turun ylioppilasteatterin katkelma Eeva Kilven tekstin pohjalta tehdystä Poltettu oranssi -näytelmästä.

Tähtiä läheltä ja kaukaa

Yksi odotetuimmista kansainvälisistä messuesiintyjistä minulle oli ruotsalainen Jonas Hassen Khemiri. Haastattelussa hän kertoi uusimmasta kirjastaan Isän säännöt, josta hän myös luki katkelmia. Lukuhetki toi kaivattua vaihtelua hektiseen messupäivään. Oli ihana vain kuunnella kirjailijan lukevan omaa tekstiään teoksen alkukielellä. 

Jonas Hassen Khemiri.

Hieman sattumalta jäin kuuntelemaan brittiläistä Ruth Warea, joka on miljoonamyynteihin yltänyt dekkaristi. Hän kertoi, miten sai kehitettyä rakkaasta kirjoitusharrastuksestaan ammatin ja miten arkista elämää myös bestseller-kirjailija viettää. Waren Rouva Westaway on kuollut oli minulle miellyttävä äänikirjakokemus viime talvena, sillä tällaiset psykologiset jännärit kiinnostavat minua enemmän kuin väkivaltakuvaukset. 

Ruth Ware.

Messuilla kuultiin Heli Laaksosta, värikästä Lounais-Suomen murteella runoilevaa sanamaijaa. Laaksoselta on ilmestynyt tänä syksynä uusi aikuisille suunnattu runokirja nimeltään Aurinko. Porkkana. Vesi. monen vuoden tauon jälkeen. Ihailen Laaksosen sanankäyttöä ja messuesiintymisen aikana mietin, että ehkä pitäisi joskus mennä hänen keikalleen, nytkin on kuulemma alkamassa uusi kiertue.

Heli Laaksonen.

Kotimaisen runotaiturin jälkeen sopii siirtyä romaaneja kirjoittavaan kotimaiseen tähtikirjailijaan, Pajtim Statovciin. Hänen haastattelunsa oli sijoitettu aivan liian pienelle lavalle: Kuisti-lavan ympärys oli tupaten täynnä. En aina istumapaikkaa kaipaakaan, ja onneksi äänentoisto toimi niin, että vähän kauemmaskin kuuli Statovcin aatoksia. Aiheena oli luonnollisesti hänen uusin romaaninsa Bolla, jolle veikkaan ja toivon menestystä, kun kirjallisuuspalkintojen ehdokkaita nimetään.

Pajtim Statovci.

Palkintoja ja paneeleja

Kirjamessuilla jaetaan perinteisesti monenlaisia palkintoja. Tänä vuonna iloitsin erityisesti Tuija Takalalle selkokirjallisuuden edistämisestä myönnetystä Seesam-palkinnosta. Opettaja-kirjailija-kirjabloggaaja Tuija on työskennellyt uutterasti selkokielen parissa. Tuija on kirjoittanut useita selkokirjoja ja tuo selkokirjallisuutta esiin myös kirjablogissaan Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Vielä kerran onnittelut Tuijalle!

Tuija Takala.

Kirjabloggaajissa on myös sometähtiä! Kirsin kirjanurkka -blogia kirjoittava Kirsi Hietanen osallistui somelukutaitoon keskittyneeseen paneeliin yhdessä suosittua Twitter-tiliä pitävän Pekka Saurin, somea tutkivan yliopistonlehtorin Janne Matikaisen ja Mmiisas-kanavaa ylläpitävän Miisa Rotola-Pukkilan kanssa.

Keskustelussa pohdittiin muun muassa sitä, miten hyvätkin aikeet saattavat kääntyä joskus itseään vastaan, kuten Saurin Rakentava twiittaaja -kohu osoitti. Kirsi toi mainiosti esiin sitä, miten olisi tärkeä miettiä, miten aikuisten somelukutaitoa voitaisiin kehittää – lapset ja nuoret kun oppivat sitä nykyään koulussa, mutta vanhemmat ikäpolvet eivät sellaisessa opetuksessa ole olleet.

Pekka Sauri, Kirsi Hietanen, Janne Matikainen ja Miisa Rotola-Pukkila.

Kiehtovia pohdintoja sisälsi myös Anna-Riikka Carlsonin vetämä keskustelu, jossa valotettiin kirjailijan ja kustantajan suhdetta. Pajtim Statovci, Matti Rönkä ja Tuomas Kyrö jakoivat kokemuksiaan työskentelystä kustantajan kanssa. Mieleeni jäivät Röngän toiveet kustantajan panostuksesta kirjan markkinointiin ja Statovcin kaipuu ajatuksia haastaviin kommentteihin – ne vievät kirjoittamista eteenpäin.

Anna-Riikka Carlson, Pajtim Statovci, Matti Rönkä ja Tuomas Kyrö.

Iltaohjelmaa

Messupäivien jälkeen jalat huutelivat jo hotellia, mutta perjantai-iltana päätin osallistua uuden kokemuksen perässä kirjalliseen ohjelmaan muutaman bloggaajakollegan kanssa. Suuntasimme kohti ylväässä iltavalaistuksessa kylpevää Tuomiokirkkoa...

Uskonnottomana en kovin usein vieraile kirkoissa, mutta kirjailijoiden kuunteleminen oli hyvä syy tehdä poikkeus. 

Lukuillassa kuultiin vuoroin Bachia sellolla ja kirjailijoita, jotka lukivat joko omia tekstejään tai lainamateriaalia. Erityisesti mieleeni jäi Heidi Köngäksen lukemat otteet uudesta Mirjami-romaanistaan. Köngäksen luentaa oli ilo kuunnella. Miljöö toi kaikkien esityksiin arvokkuutta ja mahtipontisuutta, mutta kaikuvassa tilassa äänet myös välillä puuroutuivat.

Kohti ensi vuotta

Turun tunnelmasta voi huumaantua jälleen ensi vuonna lokakuun alussa 2.–4.10.2020. Tuolloin pääteema on musiikki. Jos ja kun toivottavasti pääsen viettämään Turku-viikonloppua myös ensi vuonna, niin aion pakata mukaan uuden kameran. Huomaan, että aika on tehnyt tehtävänsä vanhan puhelimeni kanssa, kun kuvat ovat paikoin niin sumuisia ja rakeisia.

Lämmin kiitos messujen järjestäjille bloggaajapassista! Oli ilo olla mukana!