JP Koskinen: Tulisiipi

Kansi: Tommi Tukiainen.

Like 2019. 352 s.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


JP Koskisen Tulisiipi on koskettava ja mukaansatempaava historiallinen romaani, jonka matkassa lukija pääsee kokemaan niin Siperian tulipalopakkaset, neuvostoyhteiskunnan arjen kuin huikeat korkeudet.

Kirjan päähenkilö ja minäkertoja on Kaarle, lentämisestä hullaantunut pikkupoika, jonka amerikansuomalainen perhe jättää lama-ajan Yhdysvallat ja suuntaa Neuvosto-Karjalaan. Siellä kerrotaan olevan parempi tulevaisuus kuin puutteen leimaamassa Amerikassa. Olisi vapautta ja kaikille työtä. Mukaan lähtevät äiti, isä ja perheen lapset Kati ja Kaarle.

Tulisiiven päähenkilöllä on monta nimeä: Kaarle on tilanteesta riippuen Charles, Gennadi, Tulisiipi tai kreisi boi. Kaarlen lempinimen lisäksi Koskinen värittää tarinaa muutenkin herkullisella fingelskalla, joka välillä vaatii ääneen lukemista auetakseen.

Vielä kun perhe asuu Amerikassa, Kaarle pääsee katsomaan Charles Lindberghin lentonäytöstä, mikä vahvistaa pojan pakkomielteistä kiinnostusta lentämiseen. Into saa Kaarlen ensin hyppimään vajan katolta leikkisiivet selässään, myöhemmin hän pääsee oikean koneen kyytiin ja pian jo ohjaimiin. Kaarle on kylmäpäinen luonnonlahjakkuus.

Uudessa kotimaassa ei olekaan vastassa onnenmaa, vaan tiukkaa valvontaa, pelkoa ja nurkista jäätyvä vaatimaton talonrähjä. Perhe ajautuu siis laman jaloista Stalinin vainojen kynsiin, ja toinen maailmansotakin lähestyy. Kaarlen silmin lukija näkee, millaista on elää sosialistisessa yhteiskunnassa. Kaarle joutuu moniin tilanteisiin, joiden voisi ajatella olevan varma kuolemantuomio. Lentotaito auttaa selviytymään, koska hyvistä lentäjistä on aina pulaa, huonot kuolevat pois.

Olet varmasti ollut edellisessä elämässäsi lintu, eihän tätä muuten selitä mikään.

Tuurilla on osuutensa, mutta keskeistä Kaarlen selviytymisessä on hänen sopeutumisensa valtaapitävien metkuihin. Hän ymmärtää varhain, että vastustelu on turhaa ja usein kohtalokasta. Vaikka syytös olisi kuinka älytön, ei oikomisesta olisi mitään hyötyä kuitenkaan.

Kirja on 350-sivuinen, mutta silti sukkelasti luettava, niin luontevasti Koskinen kreisi boin tarinaa kuljettaa. Ympäristöt vaihtuvat, vuosikymmenet kuluvat, mutta tarina pysyy kasassa minäkertojan näkökulman ansiosta. Kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa Kaarlella on vain yksi toive: kun saisi lentää. Vuosien mittaan Kaarle pääsee ohjaamaan monenlaisia koneita, ja lentämisen kuvaukset tuntuvat vatsanpohjassa. Ja myös sydänalassa.

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Tulisiipi on paraikaa sekä Finlandia- että Savonia-palkintojen ehdokkaana. Lisäksi kirja voitti jo kirjakauppiaiden Vuoden kirja -palkinnon. Kirjailija Koskinen on monesti Twitterissä menestysuutisten yhteydessä todennut: Tulisiipi lentää! Toivon sille onnekkaita lentoja myös jatkossa!