Vuosikatsaus 2019

Vuoden viimeisenä päivänä pysähdyn perinteisesti tarkastelemaan päättyvän vuoden aikana luettua ja tapahtunutta blogin näkökulmasta. Muistelen vuoden kohokohtia ja suunnittelen jo hieman tulevaa. Vuoden parhaisiin kirjoihin palaan kevään puolella, kun on vuotuisten Blogistanian palkintojen aika.

Luetut numeroina

Luin tänä vuonna 81 kirjaa, mikä on linjassa parin aiemman vuoden kanssa. Goodreads-palvelussa asetin tälle vuodelle kerrankin realistinen lukutavoitteen, 80 kirjaa, joten saavutin lukeman vaivatta.

Bloggaaminen sen sijaan on jäänyt vähemmälle kuin aiempina vuosina. Tänä vuonna blogijuttujen määrä jää alle neljänkymmenen, kun ahkerimpina vuosina olen kirjoittanut yli 80 juttua, ja viime vuonnakin postauksia kertyi yli 60. Jatkoin tänä vuonna pitkään tauolla olleita kirjoittamisen opintojani, mikä on vaikuttanut ajankäyttööni. Blogi päivittyy ja elää, vaikka välillä on hiljaisempia kausia.

Kesälomakirjat ja lukukaveri.

Päättyvän vuoden lukemistossani painottuivat naisten kirjoittamat kirjat: naisten kynästä oli peräisin 64 % vuoden kirjoista. Viime vuonna lukemat olivat lähes 50–50, joten jonkinlainen muutos painotuksessa on tapahtunut – ja ilman, että olisin tarkoituksella valinnut luettavaa  kirjoittajan sukupuolen perusteella.

Kirjailijoiden sukupuolijakauma hieman yllätti, koska epäilin Marcel Proust -lukupiiriä varten luettujen kirjojen nostavan miesten osuutta. Proust-lukupiirimme sai puolentoista vuoden mittaisen Kadonnutta aikaa etsimässä -luku-urakan valmiiksi joulukuussa, ja tämän vuoden puolella luin yhteensä kuusi osaa kirjasarjasta. Luin kyllä useammalta kirjailijalta kaksi kirjaa, mutta Proustin kaltaisiin lukemiin eivät muut yltäneet.

Proust heijastaa pimeässä! Lukupiiriläiset
palkittiin urakastaan kirjastokassilla.
Kuvassa harmillisesti harjoituskappale, johon
kirjasto-sana ei kiinnittynyt kunnolla.

Kaunokirjallisuus on lukemistossani aina vain vahvoilla (84 %), ja tietokirjoja luetuista oli 14 %. Käännöskirjat veivät jälleen voiton luettujen määrässä kotimaisiin nähden, mutta tänä vuonna vain pienellä etumatkalla (53 %). Ero on kaventunut viime vuodesta, jolloin käännöksiä lukemistani kirjoista oli 59 %.

Äänikirjoja kuuntelin muutaman enemmän kuin viime vuonna eli 18 kappaletta, eli niiden osuus vuoden kirjoista oli parisenkymmentä prosenttia. E-kirjoja puolestaan luin tänä vuonna 4 kappaletta, kun viime vuonna niitä oli luetuissa 9.

Kirjatapahtumia

Vuoden 2019 kirjallisten tapahtumien aallon käynnisti tutusti toukokuun HelsinkiLit. Eläväisen Kim Thuyn esiintyminen on jäänyt vahvimpana mieleen, vaikka en tapahtumasta julkaisukelpoisia kuvia saanutkaan. Ensi vuonna tapahtuma siirtyy Savoysta Bio Rexiin, ja aion olla paikalla kokemassa uuden tapahtumaympäristön.

Heinäkuussa piipahdin Kustavissa Volter Kilpi -viikoilla. Miljöö, tunnelma ja laadukas ohjelma tekivät vaikutuksen. Erityisesti teatteriesitys Luotsiaseman edustalla meren äärellä oli ainutlaatuinen kokemus.

Näytöksen alkua odottamassa.

Vietin Kustavissa kolme päivää, joihin mahtui tuhti kattaus teatteria ja muuta kirjallisuuden inspiroimaa ohjelmaa.

Kuva Meriteatterin esityksestä Laulu on meren laulu.

Näyttelijät Laura Halonen ja Antti Autio
Eeva-Liisa Mannerin runojen pohjalta kootun
Hevonen minun veljeni -esityksen jälkeen.

Tunnollisena ihmisenä jätin Olen lukenut Alastalon salissa -t-paidan ostamatta, sillä pääsin kirjassa vain puoliväliin ennen tapahtumaa. Siinä yksi lisäsyy palata Kustaviin jonakin toisena vuonna!

Syksyllä syvennyin tietokirjoihin Tietokirja.fi-tapahtumassa. Monipuolinen ohjelma avarsi käsitystäni tietokirjallisuudesta, jonka alle mahtuu monenmoisia teoksia. Kaunoa suosivana lukijana parhaiten mieleeni painui Pirjo Hiidenmaan vetämä paneeli, jossa faktasta fiktiossa olivat keskustelemassa Juha Itkonen, Minna Rytisalo ja Jari Järvelä. 

Lokakuu eli kirjamessukuukausi tarkoitti kahta vuoden suurinta kirjallisuustapahtumaa. Turussa vietin ihanan messuviikonlopun muiden bloggaajien seurassa. Helsingin messut jäivät sitten minulta tänä vuonna pintaraapaisuksi, sillä harteita painoi tapahtumaväsymys.

Haasteet

Järjestin Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen tänä vuonna toista kertaa. Sain mukaan kuusi innokasta osallistujaa, ja yhdessä luimme meriaiheisia kirjoja vinon pinon. Haasteesta jäi tälläkin kertaa hyvä mieli, joten jatkoa mahdollisesti seuraa jälleen kevään korvalla.

Kuluvana vuonna osallistuin toista kertaa Helmet-haasteeseen, jonka sain valmiiksi hyvissä ajoin. Tänä vuonna tosin otin haasteen vähän kevyemmin enkä blogannut aivan kaikista haastekirjoista. Ensi vuoden haaste julkaistiin eilen, ja onhan se niin kutkuttava, että jälleen olen mukana!

Uusia tuulia

Vuoden vaihtumiseen liittyy minulla tänä vuonna tavallista enemmän haikeutta. Alkuvuodesta 2019 palasin entiseen työpaikkaani kirjastonhoitajaksi, ja sijaisuus päättyy nyt vuodenvaihteessa. Jälleen oli aika hyvästellä työkaverit, asiakkaat, kirjat. Muutos kuuluu pätkätyöläisen elämään, ja muutoshan on mahdollisuus.

Kun loppusyksystä varmistui, että työt eivät ainakaan tammikuussa jatku, aloin suunnitella vähän toisenlaista tammikuuta. Kun tämä juttu ilmestyy blogiin, olen junassa taittamassa matkaa Hampurista kohti Geneveä. Määränpää on Espanja, jossa aion nauttia pitkistä kävelyistä, joogasta, hyvistä kirjoista ja kirjoittamisesta. Ja auringosta. Ehkä siinä samalla kirkastuu ajatus, mihin suuntaan työrintamalla pitäisi lähteä.

Rinkka ja minä lähtövalmiina, suuntana aurinko.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 21. luukku

Jouluun on enää kolme yötä, joten on aika kurkistaa Kirjabloggaajien joulukalenterin 21. luukkuun. Luukkuni teemana on...

Kirjaston joulu

Kirjastossa vilinää ja vilskettä riittää läpi vuoden, ja joulunodotus tuo lisämausteensa kirjastoelämään. 

Joulumieli tavoitti kirjaston väen jo marraskuussa, kun saimme hienon kuusen arkeamme ilahduttamaan.

Hyvissä ajoin ennen joulukuuta kirjaston tontut alkoivat koota perinteeksi muodostuneita joulupaketteja asiakkaiden lainattaviksi.

Paketit pääsivät esille joulukuun alussa, kun neljän viikon laina-aika riitti jouluun asti. Paketeilla on kirjaston hengen mukaisesti vaihto-oikeus ja palautusvelvollisuus. 

Pakettiin kääräistiin pari kolme kirjaa ja päälle muotoiltiin pieni vihje siitä, minkälaista luettavaa kääreen alta paljastuu. Jouluyllätyksen voi lainata itselle tai ystävälle, eikä rahaa tarvitse käyttää. 

Pakettien ideoiminen ja kokoaminen on monelle kollegalleni ja minulle mieluisa työtehtävä, joka tuo hyvää mieltä. Työkavereiden tekemiä paketteja on kutkuttava tutkia. Mitä mahtaa olla paketissa, jonka vihje on "Kissamaisia elämäntarinoita" tai "Pitkäkorva kumppanina"? Kovasti olisi mieleni tehnyt lainata muiden tekemiä houkuttelevia yllätyksiä, mutta maltoin jättää ne asiakkaiden iloksi.

Pakettien ohella joulun aikaan kirjastosta maailmalle lähtevät myös joulukirjat, jotka ovat levänneet kesäkauden varastossa. Joulukirjoista löytyy vinkkejä askarteluun, leivonnaisiin, jouluruokiin, sisustukseen ja kattauksiin. Jouluiset tarinat ovat suosittuja, samoin joululaulujen nuotit. 

Jos haluaa antaa lahjaksi jotakin pysyvämpää kuin kirjaston kirjoja, voi vaikka askarrella poistokirjoista jotakin pientä ja kaunista.

Kirjan sivulla koristeltu lasipurkki on kaunis lyhty.
Nämä lyhdyt on taiteillut kollegani P. Kiitos!

Inspiraatiota askartelupuuhiin voi hakea netistä – ja tietenkin kirjoista! Olen selaillut ahkerasti esimerkiksi Katri Oikarisen teosta Luo aarteita vanhoista kirjoista ja Jason Thompsonin opusta Kirjan uusi elämä.

Thompsonin kirjassa esitellään hauska idea, miten kirjan sivuista voi rullailla helmiä. Käytin tekniikkaa, kun tein itselleni avainnauhan – mainio lahjavinkki tämäkin.

Avainnauha ja kaulakoru,
materiaalina kirjan sivuista tehdyt helmet.

Muutama vuosi sitten askartelin poistokirjoista korvakoruja asiakkaiden kanssa eräässä tapahtumassa, ja tempauksesta muistoksi jäivät itselle kahdet korvakorut, jotka ovat ahkerassa käytössä. 

Korvakoruja kirjojen sivuista.

Joulunodotus näkyy kirjaston arjessa myös sosiaalisessa mediassa. Tänä vuonna kirjastomme leikkimielisessä joulukalenterissa seikkailevat pehmolelut, jotka osallistuvat kirjaston arkeen ja esittelevät kirjaston palveluita. Pehmot ovat esimerkiksi päässeet kirjastoauton kyytiin, vierailemaan Soturikissat-kerhoon ja avustamaan kotipalvelun toiminnassa.

Hugo-pöllö lennähti meidän Proust-lukupiirimme viimeiseen kokoontumiseen joulukuun alussa. Pöllö pääsi kastamaan madeleine-leivoksia lehmuksenkukkateehen ja seuraamaan vilkasta keskustelua. Lukupiiri sai valmiiksi puolentoista vuoden urakan, joten tunnelma oli katossa.

Hugo herkkujen äärellä Proust-piirissä.

Mitä olisi kirjaston joulu ilman lukuvinkkejä? Kuulostaa mahdottomalta, joten esittelen lopuksi pari jouluista kirjaa.

James Bowen: Bobin joulu

WSOY 2016. 159 s.

Alkuteos: A Gift from Bob (2014).

Suom. Kimmo Paukku. 

Katukatti Bob vei sydämeni muutama vuosi sitten, joten näin joulun alla halusin selvittää, minkälaista joulua Bob ja hänen isäntänsä James viettävät. James Bowen pelasti kadulla elävän Bob-kollin luokseen vuonna 2007, ja samalla kissa pelasti entisen huumeidenkäyttäjän. Kissa tuo rytmiä ja merkitystä miehen elämään ja lopulta myös joulumielen.

Joulun aika tuo Jamesin mieleen vaikeat ajat, jolloin huumeet ja katuelämä olivat koitua hänen kohtalokseen. Myös alkuajat Bobin kanssa olivat yhteistä taistelua: joulun alla he tekivät pitkiä päiviä saadakseen rahat kaasu- ja sähkölaskuihin. James myi kodittomien lehteä ja soitti kitaraa kadulla, ja Bob auttoi kiinnittämään ohikulkijoiden huomion.

Joulu on perinteisesti lähimmäisten huomioimisen aikaa, ja miehen ja kissan tarina sopii ajankohtaan. Vähästään antaminen ja hyväsydämisyys palkitsevat, eikä joulumieli ole käytetystä rahamäärästä riippuvainen.

* * *

P. D. James: Kuolema joulupäivä: kuusi murhaavaa kertomusta

Otava 2019. 185 s.

Alkuteos: Sleep no more: six murderous tales (2017).

Suom. Jaakko Kankaanpää.

Kuolema joulupäivänä on kuuden mysteeritarinan kokoelma. Novellimaisilla kertomuksilla on kaikilla jonkinlainen yhteys jouluun – ja kaikissa tapahtuu murha.

Joulu ja murhat eivät äkkiseltään kuulosta hyvältä yhdistelmältä, eihän murha ole ikinä mukava asia. Jamesin kertomukset kuitenkin sopivat joululukemiseksi tyylinsä puolesta: niissä paha saa palkkansa ja juonittelemalla oikaistaan jokin jo pitkään vaivannut vääryys.

Ovelat juonet yllättävät, eikä mukana ole suuria julmuuksia tai väkivallalla mässäilyä. Rikokset ja niiden selviäminen ovat pikemminkin Agatha Christie -tyyppisiä.

Yksi varoitus on kuitenkin paikallaan: tämän kirjan jälkeen et enää suhtaudu suklaakohvehteihin kuten aiemmin!

Helmet-lukuhaaste 2019: 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä.

* * *

Vuoden 2019 Kirjabloggaajien joulukalenterin kaikki luukut on listattu Oksan hyllyltä -blogissa. Eilen kalenteriluukku aukesi Yöpöydän kirjat -blogissa, huomenna vuoro on Mrs Karlsson lukee -blogilla.

Leppoisaa joulunodotusta!

* * *

Kuvissa esiintyvä kirjasto on Kirkkonummen kirjasto, joka on ollut työpaikkani vuosina 2012–2017 ja nyt kuluvan vuoden 2019. Kirkkonummen kirjastoa voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.  

Juha Itkonen: Ihmettä kaikki

Kansi: Piia Aho.

Otava 2018. 8 t 28 min.
Lukija: Jussi Puhakka.
Mistä minulle: BookBeat.
Oma arvioni: 4½/5.

Mietin pitkään, minkä kirjan sijoittaisin Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää. Valitsisinko teoksen, jossa kuvataan elämää kaukana historiassa, kun arki oli yksinkertaisempaa? Kuvaus ajasta ennen tietotulvaa, infoähkyä ja älylaitteita houkutteli aikansa, mutta jokin hiersi.

Loppusyksystä kuuntelin äänikirjana Juha Itkosen omaelämäkerrallisen romaanin Ihmettä kaikki ja yhtäkkiä tiesin: en haluaisi elää missään muussa ajassa kuin nykyisessä, jossa lääketiede pystyy ihmeiltä tuntuviin asioihin. Nykyään esimerkiksi hyvin varhaisilla raskausviikoilla syntyneitä keskosia voidaan hoitaa ja äideillekin raskaus ja synnytys ovat melko turvallisia. Ihmettä kaikki kertoo Itkosen ja hänen perheensä raskaista ajoista, jollon he joutuivat kohtaamaan suurta surua ja elämän ihmeellisyyden.

Itkonen on etäännyttänyt kokemuksensa fiktioksi, esimerkiksi perheenjäsenillä on toiset nimet kuin tosielämässä, mutta tarina on pääpiirteissään tosi. Minäkertojana toimii kirjailijamies, jolla on vaimonsa Rosen kanssa kaksi lasta. Iltatähti ilmoittaa tulostaan, mutta sitten unelma muuttuu painajaiseksi. Lapsivettä ei ole tarpeeksi, sikiön kehitys on vaarassa. Isä ja äiti joutuvat raastavien päätösten äärelle.

Kirjan markkinointiteksteissäkin tämä paljastetaan, joten uskallan jatkaa: perhe menettää lapsen raskauden puolivälissä. Suuren menetyksen jälkeen herää toivo, kun Rose alkaa odottaa kaksosia. Onko tämä liian pian? Mitä jos pahin tapahtuu tälläkin kerralla?

Lyhyessä ajassa tapahtuu paljon, ja tunteet vaihtelevat laidasta laitaan. Itkonen kuvaa parisuhteen dynamiikkaa kriisin keskellä kaunistelematta. Koettelemukset lähentävät, vaikka välillä työntävätkin Rosen ja miehen kauas toisistaan. Minäkertoja ei karttele epämukavien asioiden ja tunteiden kuvaamista, vaan kertoo, miten hän on kaiken paineen keskellä ilkeä Korpulle ja Joonatanille ja miten onni lapsesta ei aina olekaan ehdoton.

Ihmettä kaikki kertoo ajasta, jossa haluan elää paitsi lääketieteen kehityksen, myös tasa-arvon vuoksi. Nyky-Suomessa nainen saa määrätä omasta kehostaan, kouluttautua, elää omanlaistaan elämää. Ikäiseni naiset voivat nousta pääministeriksi, kuten on viime viikkoina nähty. Nykyään isät voivat ja saavat osallistua lapsiperhearkeen toisella tavalla kuin jokunen vuosikymmen sitten. Kirjassa isä syöttää, pitää vauvoja kenguruhoidossa, vaihtaa vaippoja. Knausgård-assosiaatioilta ei voi välttyä.

Ihmettä kaikki kurottaa surusta toivoon. Se on taidokkaasti kirjoitettu ja koskettava kuvaus siitä, mihin kaikkeen ihminen pystyy, mistä kaikesta ihminen voi selvitä. Uuden elämän synty on aina täynnä ihmettä.

Lauantain lyhärit: Dekkariviikkojen satoa

Marraskuussa Masalan kirjastossa vietettiin Dekkariviikkoja. Ohjelmassa oli jännitysaiheista kirjavinkkausta, kirjailijavierailuja, dekkaripaja lapsille ja dekkarilukupiirin kokoontuminen. Kävin kuuntelemassa viikoilla Eva Frantzia ja Matti Rönkää sekä kollegani Kirsin dekkarivinkkausta.

Masalan kirjaston Kirsi tuntee dekkarit ja
on Murharyhmä-nimisen lukupiirin vetäjä.

Jo kesällä luin ensimmäisen Frantzini, Sinisen huvilan, kun tiesin Dekkariviikkojen koittavan syksyllä. Toisen osan Anna Glad -sarjasta otin lukuun heti hurmaavan Frantzin esityksen jälkeen. Näistä molemmista cozy crime -henkisistä dekkareista on alla ajatuksiani lyhyesti.

Frantz luki otteita kirjoistaan.

Jutun kolmas dekkari on kaukana cozystä. Sveistrupin Kastanjamies päätyi luettavakseni, koska töissä tuli juteltua dekkareista tavallista enemmän Dekkariviikkojen ansiosta, ja sain monelta kollegalta suosituksen lukea Sveistrupin vangitseva ja nerokas kirja. Kolmas lyhytarvio käsittelee siis Kastanjamiestä ja tekstistä selviää, miksi hyppäys cozystä siihen tuntui valtavalta loikalta.

Mainiota Matti Rönkää kuuntelin kirjaston tilaisuudessa kuin transsissa, ja varmasti otan häneltä jotakin luettavaksi ennemmin tai myöhemmin, vaikka ne eivät vielä tähän blogijuttuun ehtineetkään mukaan.

Matti Rönkä tarinoi elämästään ja kirjoistaan.

Dekkariviikot olivat onnistunut tapahtumakokonaisuus ‒ toivottavasti tästä tulee perinne Masalan kirjastossa! Viikot houkuttelivat paikalle jännäriharrastajia, mutta ohjelma oli antoisaa myös kaltaiselleni genreä vähemmän tuntevalle. Sysäys dekkareiden suuntaan teki minulle lukijana hyvää; on kiva, kun kirjailijavierailut ja vinkkaukset antoivat tarttumapintaa kirjoihin.

Seuraavaksi on lyhytarvioiden vuoro:

Eva Frantz: Sininen huvila

Alkuteos: Blå villan. Suom. Ulla Lempinen.

Kustantamo S&S 2018. 328 s.

Lainasin kirjastosta.

Bloggaaja ja toimittaja Becca pitää suosittua lifestyle-blogia nimeltään Sininen huvila. Nimi juontaa idyllisestä talosta, jossa nainen asuu miehensä ja lapsensa kanssa. Pikkuhiljaa blogi on kasvanut isommaksi ja isommaksi, ja Becca tarvitsee sen hoitamiseen jo apulaista: koko ajan täytyy ideoida uusia postauksia, valokuvata täydellisiä hetkiä, solmia yhteistyösopimuksia.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Beccan ja hänen miehensä Peterin poika löydetään harhailemasta pimeältä tieltä. Kotona äiti makaa verilammikossa, juuri ja juuri hengissä. Mystisiä tapahtumia päätyy selvittämään Anna Glad parinsa Rolf Månssonin kanssa, joka jo lähestyy eläkeikää. Pikkuhiljaa alkaa paljastua asioita niin Beccan kuin huvilankin menneisyydestä, ja muitakin rikoksia tapahtuu. Vaikka kaunis koti oli alunperin sekä Beccan että hänen miehensä Peterin unelma, ovat heidän välinsä tulehtuneet juuri bloginpidon myötä.

Mysteeri piti minua otteessaan loppuun saakka, vaikka välillä vähän käväistiin sivupoluilla. Anna Glad -sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa lukijan hyvin tavalliseen poliisipäähenkilöön, jolla ei ole mitään erikoistaitoja. Kuten Frantz Dekkariviikoilla kertoi, hän halusi tehdä päähenkilöstä keskinkertaisen poliisin, joka välillä tuntuu tajuavan asiat jopa piinallisen hitaasti. Mielestäni ratkaisu toimii erinomaisesti!

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.

* * *

Eva Frantz: Kahdeksas neito

Alkuteos: Den åttonde tärnan. Suom. Ulla Lempinen.

Kustantamo S&S 2018. 343 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Emma Strömberg.

Kahdeksas neito on napakampi kuin sarjan aloitusosa, ja solahdin sen maailmaan edeltäjää helpommin. Lifestyle-bloggaajat sponsoreineen ja faneineen ovat kaukana kirjabloggaajan maailmasta, vaikka pohjimmiltaan saman asian parissa toimimmekin.

Kahdeksas neito on osuvaa loppusyksyn tai alkutalven lukemista, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat joulukuulle. Nyt ruumis saadaan mukaan juoneen heti, kun avantouimari tekee karmaisevan löydön aamu-uinnillaan. (Tämä on niin puistattava kohtaus, että sen jälkeen tekee entistä vähemmän mieli mennä talviuinnille.)

Anna Glad alkaa selvittää kuolemantapausta uuden parinsa Märta Hanssonin kanssa. Rolf on jäänyt eläkkeelle, mutta on Annan ystävänä vielä tarinassa mukana. Rikosjuoneen liittyy kiinteästi lähistöllä sijaitseva Futurican kansanopisto, jonka menneisyyteen liittyy jotakin karmivaa. Futurican opiskelijat ja opettajat ovat tapahtumien keskiössä, samoin tummia sävyjä saava Lucia-kulkueen perinne.

Onneksi vetävästi alkaneelle Anna Glad -sarjalle on luvassa jatkoa jo melko pian! Frantz kertoi Dekkariviikoilla, että seuraava osa ilmestyisi ensi keväänä. 

* * *

Søren Sveistrup: Kastanjamies

Alkuteos: Kastanjemanden. Suom. Antti Saarilahti.

Otava 2019. 542 s.

Lainasin kirjastosta.

Kansi: Kirsti Maula

Rikos-sarjan käsikirjoittajana tunnettu Sveistrup debytoi kirjailijana karmaisevalla ja koukuttavalla Kastanjamiehellä. Alussa on takauma, joka vie 30 vuoden taakse. Maatilalle on hälytetty poliisit karkailevan karjan vuoksi, mutta paikalle saapuva poliisi kohtaakin raa'asti murhatun perheen. Menneellä on linkki nykyaikaan, ja arvoitus ratkeaa monta sataa sivua myöhemmin.

Nykyajassa Tanskan sosiaaliministeri Rosa Hartung on palaamassa töihin perhetragedian jälkeen: hänen tyttärensä Kristine katosi vuosi sitten. Tapauksen piti olla selvitetty, mutta alkaa tapahtua julmia murhia, joilla näyttää olevan yhteys katoamiseen. Liikkeellä on sarjamurhaaja, joka jättää jälkeensä amputoituja ruumiita ja kastanjoista askarreltuja nukkeja. Rikoksia selvittävät toiseen yksikköön haikaileva Naia Thulin ja Haagista maitojunalla palautettu Mark Hess. Hengästyttävä jahti murhaajan nappaamiseksi pitää otteessaan. Rakenne on harkittu ja toimiva, yllätyin ja harhauduin monta kertaa.

Frantzin "leppeistä" dekkareista on valovuosien matka Sveistrupin Kastanjamiehen väkivaltaviihteeseen. Luin kirjan mielenkiinnolla, koska pitihän loppuratkaisu saada tietää ja onhan kirja taitavasti rakennettu, mutta mutta... Olo oli jälkeenpäin kaiken selviämisestä huolimatta ahdistunut ja kesken kirjaakin ahdisti. Mukana oli sellaisia kohtauksia, joita kamalampia on vaikea keksiä. Kestän näitä skandidekkareita näköjään paljon paremmin televisiosta katsottuna, mutta dekkariluettavat taidan valita jatkossa cozy crimen puolelta. Väkivaltaa ja ruumiinosia arastelemattomalle lukijalle tämä olisi täysosuma.

Helmet-lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset.