Kuulluksi tulemisen tarpeesta – Vigdis Hjorth: Perintötekijät

Kansi: Elina Warsta.

Kustantamo S&S 2020. 379 s.
Alkuteos: Arv og miljø (2016).
Suom. Katriina Huttunen.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Mieti, jos sinulla olisi tärkeä ja vakava asia, jonka haluaisit läheistesi tietävän. Yrität kertoa sen, mutta tarinasi sivuutettaisiin toistuvasti. Vaikka kuinka yrittäisit, muut vain vaihtaisivat puheenaihetta tai olisivat kuin et olisi sanonut mitään. Tässä musertavassa tilanteessa on päähenkilö Bergljot norjalaisen Vigdis Hjorthin romaanissa Perintötekijät.

Parikymmentä vuotta sitten Bergljot päätyi laittamaan välit poikki lapsuudenperheeseensä suojellakseen itseään jatkuvalta mitätöinniltä. Ajan kulumisesta huolimatta lapsuuden trauma, se mistä hän olisi halunnut puhua, ei ole jättänyt kuusikymppistä naista rauhaan. Nyt se nousee jälleen pulpahtaen pintaan kuin kelluva koho, kun perheen isä kuolee ja pitäisi jakaa perintöä. Bergljotilla on kaksi pikkusiskoa ja yksi isoveli, joista vain veli pitää hänen puoliaan. Äiti ja siskot ovat "toisella puolella".

Kiistakapulaksi nousee kaksi mökkiä, jotka vanhemmat ovat suunnitelleet antavansa pikkusiskoille. Bergljot ja veli saisivat mökeistä rahallisen korvauksen. Korvaus tuntuu kohtuuttoman pieneltä, varsinkin kun Bergljot ja veli ovat ne, joille on tapahtunut kotona pahoja asioita. Selvää on, että pelkistä mökeistä ei ole kyse.

Bergljot on työstänyt traumojaan vuosien psykoanalyysissa, joten mukana on vahva psykologinen näkökulma. Bergljot pohtii paljon ihmisten motiiveja, luonnetta, persoonallisuuksia. Mitä trauma tekee ihmiselle?

Kun ihmiseen sattuu, hänestä ei tule kilttiä. Kun ihmiseen sattuu, yleensä hänestä tulee ilkeä. On lapsellista riidellä siitä kehen sattuu eniten. Alistetut ihmiset näivettyvät ja heidän tunne-elämänsä tuhoutuu, alistetut ihmiset omaksuvat alistajan ajatuksenjuoksun ja menetelmät, se on alistamisen räikein seuraus, se että alistaminen tuhoaa alistetut ja tekee heistä entistä kyvyttömämpiä vapautua.

Bergljotin pohdiskelu saa miettimään selviytymistä. Bergljotilla on koulutus, ammatti, asiat näennäisen hyvin. Hän on pärjännyt kokemuksistaan huolimatta hyvin elämässä, joten voidaanko sanoa hänen selviytyneen? Sisällä vielä myllertää. Viiniä kuluu, yöt ovat unettomia, kertojan ajatukset kiertävät kehää. Mikä vika minussa on, kun minua ei uskota? Miten vanhemmat saattoivat toimia niin kuin toimivat?

Hjorth rakentaa romaaninsa taidolla. Kerrokset avautuvat pikkuhiljaa, kun päähenkilön sisäinen puhe käy läpi asioita uudelleen ja uudelleen. Toistoa hyödyntävä ja vimmalla etenevä kerronta imitoi sitä, miten ihminen käsittelee vaikeita asioita puhumalla tapahtuneesta usein ja monille ihmisille. Asian voi sisäistää ja ymmärtää vasta, kun sen on käynyt läpi riittävän monta kertaa. Toisto on vahva kerronnan tehokeino: muistan vielä parin vuoden takaa hyvin Naja Marie Aidtin surutyöstä kertovan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin -romaanin, jossa toisto niin ikään kuvaa trauman käsittelyä.

Hjorthin Perintötekijät ilmestyi Norjassa vuonna 2016 ja nostatti kohun siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Hjorthin romaanilla on ilmeisesti vahvoja yhtymäkohtia todellisiin tapahtumiin, ja esimerkiksi kirjailijan sisko vastasi tähän ulostuloon kirjoittamalla aiheesta oman romaanin.

Heräsin kirjan omaelämäkerralliseen luonteeseen vasta luettuani sen, joten "sain" lukea kirjan pohtimatta, mikä on totta ja mikä sepitettä. Kieltämättä tarinan autofiktiivinen puoli herättää uteliaisuuteni, joten jälleen on yksi syy lisää odottaa toukokuuta –  Hjorth on yksi Helsinki Lit -festivaalin kirjailijavieraista.

Helmet 2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja.

Perintötekijöistä ovat kirjoittaneet esimerkiksi Tuija, Kirjaluotsin Tiina ja Omppu.