Atena 2020. 252 s.
Alkuteos: Mai betyder vatten (2019).
Suom. Ulla Lempinen.
Oma arvioni: 3½/4.
Mistä minulle: arvostelukappale.
Kayo Mpoyin esikoisromaanin päähenkilö ja minäkertoja on pikkutyttö Adi, perheensä seitsemäs lapsi. Eletään 1980-luvun loppua Dar es-Salaamissa Tansaniassa. Perhe on kotoisin Zairesta, isä on töissä suurlähetystössä.
Adi on 6-vuotias, kun pikkusisko Mai syntyy. Mai on syntymästään lähtien sairaalloinen, joten äiti on jatkuvasti kiinni hoivaa ja huomiota vaativassa Maissa. Isosisko Dina on jo murrosiän kynnyksellä, eikä pikkusisko pysy jutuissa mukana. Diplomaatti-isä hallitsee perhettään väkivallalla ja pelolla, mikä lopulta ajaa Adin isosisarukset karkuun.
Adi yrittää ymmärtää ympärillään tapahtuvia asioita, mutta usein hänellä ei ole siihen sanoja eikä ketään, keneltä kysyä. Miksi naapurinmies Monsieur Éléphant taluttaa makuuhuoneeseen, mitä siellä tapahtuu? Miksi siitä ei saa puhua? Jos äiti alkoi odottaa siskoa, kun nielaisi pähkinän, niin voiko niin käydä muillekin? Mitä omassa kehossani tapahtuu? Yksi on kuitenkin selvä asia: väärin käyttäytymistä pitää välttää, muuten tulee tuomituksi menetetyksi naiseksi.
Kolonialismin varjojen lisäksi Adin tarinan taustalla on villisti versova sukupuu ja suvun vaiheista kertovien anekdoottien loputon tarinavyyhti. Lapsen mielessä opettavaiset ja uhkaavat tarinat sekoittuvat kaikkea hallitsevaan taikauskoon. Lopputulos on mielikuvituksellinen pyörre, joka selittää kaiken ja samalla ei mitään. Aina voi keksiä oman tarinan ja selityksen.
Adin näkökulmasta kerrotussa tarinassa lukija tietää ja ymmärtää enemmän kuin Adi itse. Lasta ymmärryksen rajat tavallaan suojaavat, mutta samalla myös ajavat uusiin vaaroihin. Kun liian moni kysymys jää vaille vastausta, lapsi tekee herkästi omia päätelmiään omalla logiikallaan.
Pahoja asioita tapahtuu ja tunnelma on paikoin painostava, mutta Mpoyin romaani ei silti ole ylitsepääsemättömän raskasta luettavaa. Adin rohkeus ja uteliaisuus kannattelevat. Lapsinäkökulma on taitavasti toteutettu, ja mukana on lukijalle tärkeää toivoa.
Kustantajan esittelyn mukaan Kayo Mpoyin esikoisromaanin taustalla vaikuttavat hänen sukunsa tarinat Tansaniasta. Luin kirjaa täysin fiktiivisenä romaanina, mutta loppua kohden en voinut välttyä pohtimasta, kuinka paljon tarinassa on omaelämäkerrallisia aineksia. Epäilykseni saivat vahvistusta, kun viimeisellä sivulla kirjailija omistaa teoksen kuusivuotiaalle itselleen. Mielenkiinnolla odotan toukokuista Helsinki Litiä, jonne nykyään Ruotsissa asuva Mpoyi saapuu vieraaksi – ehkä kirjailija festivaalilla raottaa teoksen taustoja.
Mpoyin kirja näytti elämää sellaisella alueella Afrikassa, jolla en ole lukemalla aiemmin käynyt. Lukien olen päässyt tutustumaan Ayòbámi Adébáyòn ja Chimamanda Ngozi Adichien tarinoiden matkassa Nigeriaan ja Nadifa Mohamedin kirjan myötä Somaliaan. Petina Gappahin novellit veivät Zimbabween.
Aloitin Lukemalla maailman ympäri -lukuhaasteeni kuusi vuotta sitten, ja aluksi maita kertyikin ripeään tahtiin. Matkanteko on hidastunut alkuhuuman jälkeen, mutta nyt Mpoyin kirjalla saan pitkästä aikaa haasteeseen osuman. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Tansaniaan, mutta kirjallinen maailmanmatkani etenee kirjailijan synnyinmaan mukaan, joten Mpoyin kirjalla kuittaan Kongon demokraattisen tasavallan käydyksi.
Helmet 2020: 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja.
Tänään ilmestyvästä kirjasta on ehtinyt kirjoittaa ainakin Omppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti