Vihan ja sukusalaisuuksien jäljillä – Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Kansi: Sigge Eklund.

Nemo 2020. 277 s.
Alkuteos: Bränn alla mina brev (2018).
Suomentaja: Jaana Nikula.
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: BookBeat.


Ruotsalainen Alex Schulman on noussut kotimaassaan yhdeksi tunnetuimmista nykykirjailijoista. Myös podcast-juontajana tunnettu Schulman on käsitellyt romaaneissaan lähipiiriään: kirjat kertovat äidistä, isästä, vaimosta. Schulmanin kolmesta aiemmasta kirjasta on suomennettu vain Unohda minut, joka kertoo Schulmanin äidin alkoholismista ja sen vaikutuksista perheeseen.

Schulmanin kirjat ovat herättäneet erityistä mielenkiintoa mediassa, koska hänen on niin kutsuttu toisen polven julkkis: kirjailijan perheenjäsenet ovat julkisuudessa monella tapaa esillä olleita persoonia, niin hänen isänsä Allan ja äitinsä Lisette kuin vaimonsa Amanda. Kaikki he ovat saaneet oman kirjansa, ja nyt keskiöön pääsee Alexin isoäiti Karin, jonka kuva on kirjan kannessa.

Polta nämä kirjeet on kirjailijan tutkimusmatka omaan sukuunsa ja sen pimeisiin kohtiin. Nyt keski-ikäinen Alex on kahden lapsen isä, joka yhtäkkiä ymmärtää vaimonsa ja lapsiensa pelkäävän häntä. Hän ei ole koskaan lyönyt perheenjäseniään, mutta raivo ottaa välillä vallan. Huomio kouraisee syvältä ja saa kysymään, mistä hänen hallitsemattomat tunteenpurkauksensa johtuvat.

Kun terapeutti kehottaa Alexia hahmottelemaan omaa sukupuutaan ja sukulaisten keskinäisiä välejä, kaava alkaa kirkastua: vihanpito ja raivoaminen ovat äidinpuoleiselle suvulle ominaista käytöstä ja sen alullepanija näyttää olevan Alexin isoisä, Sven Stolpe.

Kirja etenee kolmessa aikatasossa. Nykyhetken Alex tekee selvitystyötä ja yhdistelee asioita. 1980-luvulle sijoittuvat luvut kuvaavat pikku-Alexin kokemuksia isovanhempien luona. Mummolassa vapaa-aikaa viettänyt poika tiesi tarkkaan, mitä sai ja mitä ei saanut tehdä, jotta isoisä ei raivostuisi. Pahinta oli parkuminen, se oli ehdottomasti kielletty. Isoisä paukutti patteria kävelykepillään, kun halusi isoäidin paikalle. Isoäiti totteli säpsähdellen.

1930-luvun taso avaa kohtalokasta kolmiodraamaa, jonka osallisina ovat Alexin isovanhemmat ja Olof Lagercrantz. Kesä kirjailijoille tarkoitetussa täyshoitolassa saa kielletyn rakkauden roihahtamaan isoäiti Karinin ja Olofin välillä. Vaaran tuntu on käsin kosketeltavaa, eikä dramaattisilta käänteiltä vältytä. Alex on löytänyt vihan alkulähteelle.

Stolpen ja Lagercrantzin vihanpito jatkui heidän kuolemaansa saakka. Koska he molemmat olivat kirjailijoita ja kirjallisuuskriitikkoja, heidän tulikivenkatkuista sananvaihtoaan saattoi seurata lehtien palstoilta. Molemmilla keskeinen, läpi tuotannon toistuva motiivi on Karin. Lagercrantz kuvaa teoksissaan elämänsä rakkautta ruusuna, aviomiehen teksteissä nainen on aina paatunut petturi, syntinen ja likainen olento.

Mutta minkälainen oli nainen, joka inspiroi kahta merkittävää kirjailijaa vuosikymmenet? On selvää, että Karin on moniulotteisempi kuin hänelle tarjotut madonnan ja huoran roolit. Schulman tekee isoäidistään ja hänen ratkaisuistaan oman tulkintansa, joka pohjautuu lukuisiin päiväkirjoihin ja kirjeisiin.

Schulman kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Niinkin perinteinen tarina-asetelma kuin kolmiodraama imaisee mukaansa – vaikka lopputuloksen tietää ennalta. Schulman antaa äänen vuosikymmeniä vaiennetulle isoäidille.

Helmet 2020: 42. Kirjassa on isovanhempia.