Väkevä trilogian avaus – Kerstin Ekman: Herran armo

Kansi: Tuija Kuusela.

Tammi 2002. 510 s.
Alkuteos: Vargskinnet – Guds barmhärtighet (1999).
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.


Tänään vietetään Kerstinin nimipäivää suomenruotsalaisen kalenterin mukaan, joten osallistun tällä Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian avausosalla Tuijan Naistenviikko-haasteeseen. Kirja sopii teemaviikkoon paitsi kirjailijan nimen vuoksi, myös siksi, että se käsittelee naisen asemaa 1900-luvun alun Ruotsissa.

Eletään kevättalvea vuonna 1916, kun kätilö Hillevi Klarin matkustaa Uppsalasta uuteen asemapaikkaansa Svartvattnetiin, joka on pieni kylä Jämtlannissa, Pohjois-Ruotsissa. Samassa kylässä pappina työskentelee Hillevin rakastettu – ja juuri miehen vuoksi hän oikeastaan tänne tiettömille tuntureille lähtikin.

Hillevin ja papin suhde päättyy heti alkuunsa, mutta Hillevi päättää jäädä. Kätilön työ kylässä on raskasta. Hillevi joutuu todistamaan hurjaa köyhyyttä ja hyväksymään sen, että hänen ja kyläläisten välissä on muuri. Etelän tulokas tarkkoine hygieniasääntöineen on paikallisten silmissä kummajainen.

Käänteentekevää on lapsenpäästö mökissä, jossa synnyttäjä on hyvin nuori tyttö. Mökki on täynnä hinteliä lapsia ja hiljaisuutta. Alkeellisista oloista huolimatta Hillevi saa lapsen pelastettua, mutta sen jälkeen kaikki ei menekään suunnitellusti. Mökin tapahtumista vaietaan jälkikäteen.

He vaikenisivat, vaikenisivat, vaikenisivat.
     Heidän vaikenemisensa oli pahaa. Kuin musta vesi jään alla.

Hillevi ei koskaan unohda tapahtunutta, vaikka kätilön työt jäävät, kun hänestä tulee kauppiaan rouva. Hillevi nai kauppamies Trond Halvorsenin, joka antoi Hilleville sudentaljan jo silloin, kun kyyditsi kätilöä ensi kertaa kylälle. Trondin ja Hillevin perheessä on sijaa myös kasvattilapselle, Kristenille.

Lukija tutustuu myös Elikseen, joka oli läsnä tuona merkillisenä yönä teiniäidin synnyttäessä pimeässä mökissä. Kylästä pakomatkalle tapahtumien vuoksi lähtevä nuorimies on haavoittuvassa asemassa, kun etsii toimeentuloa ja suojaa. Eliksen vaiheisiin mahtuu monenlaisia vastoinkäymisiä, mutta lopulta mies päätyy viettämään taiteilijaelämää Berliiniin. Vaikka Svartvattnet on jäänyt taa jo kauan sitten, ei köyhyys, se sierettynyt, vetoisa, nuhruinen olotila, ole täysin menneisyyttä Saksassakaan.

Ekman kuljettaa tarinaa eri näkökulmien kautta ja kuvaa elävästi, miten kyläyhteisö hylkii koulutettua naista. Hillevi kuitenkin ottaa paikkansa, asettuu ja sopeutuu elämään, jossa vuodenajat ja luonto määräävät elämän tahdin. Ongelmatonta elo ei ole, ja myös kauppiaan rouvana, kuten aikoinaan kätilönä, Hillevi joutuu ajoittain kyläläisten silmätikuksi.

Köyhyys kuristaa kurkkua ja talviset rekimatkat saavat ihon kananlihalle. Ekmanin aistivoimainen kerronta lumoaa, vaikka välillä tuskailin sivujuonien kanssa. Sudentalja-trilogia jatkuu osilla Viimeinen uitto ja Raaputusarvat, jotka aion ehdottomasti lukea, sillä haluan nähdä, miten Hillevin ja muiden kyläläisten tarinat jatkuvat. 

Helmet-lukuhaaste 2020: 30. Kirjassa pelastetaan ihminen.