Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja selviää tänään illalla kello 18 alkavassa tilaisuudessa. Esikoiskirjapalkinnosta kisaa kymmenen finalistia, joista olen lukenut neljä.
Milja Sarkolan Pääomani luin ja bloggasin keväällä, tähän blogijuttuun kokosin lyhytarviot kolmesta muusta ehdokkaasta. Moni kiinnostava finalisti pääsee luettavakseni varmasti myöhemmin.
Terhi Kokkonen: Rajamaa
Otava 2020. 192 s.
Lainasin kirjastosta.
 |
| Kansi: Joel Melasniemi. |
Keski-ikäiset Karo ja Risto joutuvat auto-onnettomuuteen, kun he ovat paluumatkalla lomalta pohjoisesta. Lääkärin määräyksestä pariskunta jää toipumaan lumen saartamaan lomakeskukseen, jossa yksi yö maksaa 700 euroa ja josta on kaikkialle pitkä matka.
Karon ja Riston tilanteessa on monia epäilyttäviä asioita. Heidän keskinäinen suhteensa on yksi kysymysmerkki, Karon suhde jo aikuiseen poikaansa Johannekseen toinen. Entä mikä aiheutti onnettomuuden, mitä oikeastaan tapahtui talvisella tiellä? Karo muistaa lava-auton, mutta Riston mukaan sellaista ei ollut.
Romaani pitää lukijaa otteessaan, ja mielenkiintoisesti tunnelma kiristyy ja synkkenee loppua kohden, vaikka kaiken päätepiste kerrotaan jo ensimmäisellä sivulla. Kokonaisuus hahmottuu lukijalle samalla kuin Karolle, jonka muistia ja mielenterveyttä kyseenalaistetaan koko ajan. Välillä lukija epäilee itseään ja kaikkea Karon tavoin, kunnes pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
Helmet 2020: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja.
* * *
Anna Soudakova: Mitä männyt näkevät
Atena 2020. 300 s.
BookBeat.
 |
Kansi: Laura Noponen.
|
Runollisen kauniisti nimetty esikoisromaani kätkee sisälleen sukutarinan, johon mahtuu traagisia vaiheita. Sukupolvien ketju ulottuu vuosikymmenistä aina seuraaviin, ja keskeiseksi nousee, miten Juri tähän ketjuun asettuu. 1930-luvulla Juri on leningradilainen pikkupoika, joka menettää vanhempansa Stalinin vainoissa. Juri ja Maria-sisko päätyvät isovanhempien hoiviin ja viettämään lapsuutta Uzbekistanissa. Vanhempien kohtalo isänmaan pettureina jarruttaa Jurin elämää, mutta sinnikkäästi hän opiskelee ja pääsee eteenpäin.
Vuodet vierivät, Juri perustaa perheen ja tulee itsekin isoisäksi. Juri lähtee vaimonsa kanssa lastensa perheen perässä maahanmuuttajiksi Suomeen, turkulaiseen lähiöön. Suomi näyttäytyy ihmemaana, jossa marjametsä alkaa takapihalta eikä kaupoissa tarvitse jonottaa. Yliopistouralle Juri saa heittää hyvästit, sillä Dosentti muuttui hetkessä kielitaidottomaksi maahanmuuttajaksi ilman työllistymispotentiaalia. Uudessa maassa on aikaa keskittyä perheeseen. Neuvostoarki ahtaine asuntoineen jää taakse, mutta menneisyyden varjot joukkohautoineen eivät jätä rauhaan.
Soudakova kuvaa rinnan neuvostojärjestelmän mielettömyyttä ja sukulaisuussuhteiden lämpöä. Samalla tutustuin moneen minulle vieraaseen käsitteeseen, kun vietetään kesiä datšalla ja kuullaan vanhempien rehabilitoinnista. Jurin tarinan äärellä saa kokea suuria tunteita, sillä epäoikeudenmukaisuus riipaisee ja yhdessäolon hetket luovat uskoa tulevaan ja liikuttavat.
Helmet 2020: 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana.
* * *
Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa
Otava 2020. 298 s.
Lainasin kirjastosta.
 |
| Kansi: Tuomo Parikka. |
Rautiaisen romaanissa on kaksi aikatasoa ja tapahtumapaikkaa, Inari vuonna 1944 ja Enontekiö vuonna 1947. Kahden aikatason lisäksi romaanissa on vahvoja aiheitakin kaksi: natsien vankileirit Lapissa ja saamelaisten suomalaistaminen.
Inarin aika kertoo vankileiristä, sen epäinhimillisistä olosuhteista. Ihmisiä lajitellaan rodun mukaan, vankeja kuormataan kuin karjaa, he ulostavat pahimmillaan suolensa. Taudeitta eivät selviä vanginvartijatkaan. Tätä aikaa kirjaa ylös päiväkirjamuodossa Väinö Remes, leirillä tulkkina ja vartijana työskentelevä mies. Hänen lisäkseen leirillä on muutamia muitakin suomalaisia.
Enontekiö-osio puolestaan kertoo toimittajaksi Lappiin tulevasta Inkeristä kolme vuotta myöhemmin. Inkeri kirjoittaa ja valokuvaa lehteen, ja päätyy myös taideaineiden opettajaksi paikalliseen kouluun. Oikeastaan hän on tullut pohjoiseen selvitelläkseen sodassa kadonneen miehensä kohtaloa. Inkerin apulaisena ja oppilaana valokuvauksessa toimii Bigga-Marja, asuntolassa koulun vuoksi asuva saamelaistyttö. Inkerin kanssa samassa talossa asuu Olavi, yksi leirillä työskennelleistä suomalaisista. Vähitellen pienet ja suuret salaisuudet alkavat paljastua.
Rautiaisen kirja sulatti uutuussyksyn aiheuttamia lukujumeja. Luin kirjaa kuin jännäriä ja opin samalla paljon uutta vankileireistä ja saamelaisten historiasta. Molemmista aiheista tekisi mieli lukea lisää. Kirjassa kuvataan kauheuksia, mutta tyyli antaa lukijalle armoa.
Rautiainen on väitöskirjaa kirjoittava historiantutkija, joten Helmet-haasteessa kuittaan kirjalla kohdan 17. Tutkijan kirjoittama kirja.
* * *
Minulle näistä esikoisista parhaimmaksi nousi Petra Rautiaisen Tuhkaan piirretty maa. Jokaisella kirjalla on omat vahvuutensa, nyt vain nämä aiheet ja käsittelytapa sykähdyttivät eniten. Toivotan tasapuolisesti onnea kaikille, illalla nähdään osuuko voitto tähän kolmikkoon!
