Kansi: Raimo Raatikainen. |
Mistä minulle: ostin käytettynä.
Eeva Joenpellon syntymästä on tänään kulunut tasan sata vuotta. Näitä pyöreitä vuosia hän ei päässyt viettämään, vaan kuoli 82-vuotiaana vuonna 2004. Sammatissa syntynyt ja Lohjalla varttunut Joenpelto testamenttasi Sammatissa sijaitsevan talonsa kirjallisuussäätiölle, ja nykyisin talo toimii kirjailijaresidenssinä. Joenpelto kirjoitti urallaan lähes kolmekymmentä teosta, joista Tuomari Müller, hieno mies toi Finlandia-palkinnon vuonna 1994. Neliosainen Lohja-sarja ilmestyi vuosina 1974–1980.
Vetää kaikista ovista tutustuttaa lukijan Hännisten kauppiasperheeseen. Isä Oskari ja äiti Salme yrittävät saada tyttärensä Anjan ja Inkerin hyviin naimisiin. Isä huseeraa pitkiä päiviä kaupalla ja vähän muunkinlaisissa afääreissä, äiti kantaa oman perheen lisäksi huolta serkustaan Tildasta, jota myös Gröönrooskaksi kutsutaan edesmenneen miehensä mukaan. Anjalle puolisoksi on katsottu mahtisuku Julinin poika, sillä tämä naimakauppa edistäisi myös isän bisneksiä. Inkeri ei vanhempiensa mielipiteistä piittaa, vaan sydän sykkii kauppamatkustajalle.
Paikkakuntaa ei kirjassa mainita, mutta kirjakerhopainoksen alkusanoissa sen kerrotaan olevan Lohja. Näin kirjailija on asian teoksen ulkopuolella määritellyt. Kovin ihannoivaa kuvaa ei kirjailija entisestä kotipaikkakunnastaan anna:
Synnynnäiset kyläläiset ovat pöyhkeitä, itsetietoisia ja eristäytyviä. Kalkkipitoista vettä sukupolvesta toiseen juotuaan heistä oli kasvanut pitkiä, honteloita mutta sitkeitä ihmisiä. Serkut naivat serkkuja sillä mitä sitä verta ja omaisuutta meni sekoittamaan. Ja selluloosan mätä haju viho viimeiksi nousi kai näille suoraan aivoihin.
Eletään sisällissodan jälkimainingeissa ja kahtiajakautuneisuus on silmiinpistävää, on lahtareita ja punikkeja. Serkku-Tildakin on punaleski, jonka kanssa Salme ei saisi olla tekemisissä, ainakaan jos hänen mieheltään kysytään. Tildan mies kuoli vankileirillä ja poika Vieno palasi kotiin huonossa kunnossa.
Kieltolaki on tehnyt viinakaupasta salaista, pirtun trokaus on monelle rahasampo. Autot alkavat pikkuhiljaa yleistyä, mikä helpottaa salakauppaa. Joenpellon maalaama ajankuva ja eläviksi loihtimat henkilöhahmot tekivät vaikutuksen. Todella haluan tietää, miten Hännisille ja muille lohjalasille käy!
Luin kirjakerhopainoksen, joka on taitettu melko tiiviisti – kirjan ensipainoksessa sivuja on yli sata enemmän. Aluksi lukeminen tuntui etenevän kovin hitaasti, mikä johtui tekstin tiheän asettelun lisäksi runsaasta murredialogista. Pikkuhiljaa länsiuusmaalainen puheenparsi alkoi soljua luettuna paremmin ja pääsin tarinan imuun.
Trappuset, frouvat, flikat ja hopjaaluskat on murretta tuntemattoman helppo ymmärtää, mutta förkkelit ja prillaamiset jäivät arvoituksiksi. Ei sillä, että vieraat sanat siellä täällä olisivat haitanneet lukukokemusta. Ja aina sitä jotakin oppii, kuten sen, että usein toistuva lortti tarkoittaa lasta.
Vietin monia ihania alkukesän päiviä Joenpellon seurassa, ja luin sarjan avausosan rinnalla myös Helena Ruuskan elämäkertaa Elämän kirjailija ja Suvi Aholan esseeteosta Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi? Jatkan näiden mielenkiintoisten oheiskirjojen lukemista samalla, kun Lohjan-matkani etenee sarjan jatko-osien parissa.
Lohja-sarjaa ei enempää omasta hyllystä löydy, mutta päätin korjata tilanteen nettiantikvariaatissa – Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä sekä Eteisiin ja kynnyksille reissaavat jo postipakettina innokkaan lukijan luo.
Helmet 2021: 14. Kirja on osa kirjasarjaa.
Kiitos osallistumisesta! Voitit sarjan jatkoksi yhden Joenpellon romaanin, joka on peräisin hänen talonsa tekijänkappalevarastoista. Iloa lukemiseen!
VastaaPoistaKiitos Tuija! Ihanaa, Joenpellon lukeminen siis jatkuu :)
Poista