Katsaus vuoteen 2021

Kuluneeseen vuoteen mahtuu monia hetkiä ja asioita, jotka haluan blogata muistiin, sillä olihan vuosi 2021 muutakin kuin rajoituksia, tartuntalukuja ja rokotuksia.

Helmikuussa oli häikäisevää.

Vuosi alkoi muuttopuuhissa. Kerrostaloelämä Espoossa jäi taakse, ja asetuimme Kirkkonummelle. Tämä on ensimmäinen kerta miehelleni ja minulle, kun asumme taajaman ulkopuolella, joten innostamme huolimatta hieman jännitimme, miten viihtyisimme.

Kohta vuosi on kulunut, eikä hyppyä tuntemattomaan ole tarvinnut katua. On ihanan hiljaista, oma rauha. Menemisiä täytyy suunnitella enemmän, kun kaikkialle on matkaa, mutta ei sekään ole ongelma. Bussikin kulkee, ainakin välillä. Tärkeämpää on, että metsään ja hiihtoladulle pääsee kotipihalta.

Keltainen kirjastoni täydentyi
muuton jälkeen uudella tulokkaalla.

Uuteen kotiin muutti myös Keltainen kirjastoni. Aiemmin säilytin sitä mökillä, mutta muuton yhteydessä varasin sille tilaa lukunurkkauksestani. Enää ei tarvitse miettiä, menevätkö aarteeni pilalle kosteassa ja kylmässä. Ja onhan se kiva, että nämä ovat aina saatavilla, mökillä kun ei (yleensä) talvella käydä.

Lopputalven aurinko jo lämmitti terassilla.

Nyt kun koti on rauhallisemmassa ympäristössä, ei täältä ole niin kiire mökille saareen. Kotonakin voi nauttia ulkona lukemisesta, lähteä metsälenkille.

Elli, Hanna Haurun Viimeinen vuosi ja ulkokahvit.

Loppukeväästä jäin kolmeksi kuukaudeksi opintovapaalle tekemään kirjoittamisen aineopintoja, vapaan vietin lähinnä saaressa. Tein draaman ja runouden kurssit sekä laajemman tekstikokonaisuuden, jossa kokeilin historiallisen proosan kirjoittamista. 

Taustatyöhön uppoutuminen oli antoisaa, mutta myös petollista: siihen saa menemään loputtomasti aikaa. Olikin hyvä harjoitella sitä, mitä kaikkea otan tausta-aineistosta mukaan, milloin on paras vain antaa tarinan viedä. 

Lukuhetki huvimajassa.

Varsinkin laajan tekstin kirjoittaminen tarkoitti istumista ja kirjoittamista, ja kun ajatukset kaipasivat lepoa, tein kierroksen puutarhassa. Sieltä löytyy kesällä aina harvennettavaa, perattavaa, poimittavaa. 

Aineopinnoistani puuttuu vielä pari kurssia, jotka toivottavasti ehdin ja jaksan tehdä tulevana vuonna.

Heinäkuussa puutarha jo ihanasti rehottaa.

Kirjoittamisen opiskeluun kuuluu myös lukeminen, koska se ruokkii kieltä. Opiskelu sai janoamaan taitavia romaaneja, ja niiden perässä käväisin kirjastossa useampaan kertaan ihan vain asiakkaana. Saattaa tosin olla, että vierailuillani vähän suoristelin kirjarivejä ja ujutin kirjoja henkilökunta suosittelee -pöydälle.

Fyyrin aikuistenosastoa.

Syksy tarkoitti paluuta kirjaston tiskin toiselle puolelle. Meniere-korvani ei tästä tykännyt, ja huonon alkusyksyn jälkeen aloin tehdä nelipäiväistä työviikkoa. Tähän sisäkorvan sairauteen liittyy esimerkiksi kiertävää huimausta, huonokuuloisuutta ja erilaisia ääniä korvassa. Hurjat huimauskohtaukset ovat nyt rauhoittuneet, mutta tinnitus ja oireiden aiheuttama loputon väsymys eivät ole lähteneet mihinkään. Eivätkä koskaan ehkä lähdekään, näiden kanssa täytyy vain luovia eteenpäin. Samaa tautia sairastava Seela Sella on todennut jotenkin näin "Ei siihen kuole, mutta ei siitä pääse eroon."

Syyssumua aamulenkillä.

Syksyn tunteiden vuoristoradassa oli vuorossa ilon kiljahduksia, kun töissä Fyyrissä pääsimme riemuitsemaan Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnosta. Voitto tarkoitti paljon uusia asiakkaita ja turisteja, vaikka moni varmasti on lykännyt kirjastotalossa vierailua jonnekin tulevaisuuteen koronan vuoksi. 

Näkymä Fyyrin lukuportailta lastenosastolle.

Välivuoden jälkeen suuntasin innoissani syksyisille kirjamessuille. Piipahdin Turun ja Helsingin messuilla useampana päivänä, ja ehdin nähdä ja kokea monenlaista ennen kuin korvani pakotti poistumaan hälinästä. Sitä ei aina uskoisi, mihin kaikkeen yksi sairas korva voi vaikuttaa, mutta viime vuodet ovat opettaneet, että ihan joka asiaan.  

Yleisnäkymää Helsingin messuilta.

Lokakuussa pääsimme vihdoin pitämään ensimmäisen lukupiirin kirjastossa pitkän tauon jälkeen. Osallistujat ja me vetäjät olimme innoissamme: kirjoista keskusteleminen on parasta! Ehdimme kokoontua syksyllä kolmesti, nyt seuraava tammikuun tapaaminen ainakin on jätettävä väliin uusien rajoitusten vuoksi.

Tuolipiiri odottaa lukupiiriläisiä.

Marraskuussa saimme kirjastoon kirjailijavieraita Kirjanummi-viikoille. 

Johanna Venho lukee otteita kirjastaan. 

Johanna Venhon ja Mia Franckin esiintymisiä olin kuuntelemassa, Joel Haahtelan iltana en harmikseni päässyt paikalle.

 

Mia Franck ja Galanterna,
joka on suomennettu nimellä Keikarit.

Joulun alla ilahdutimme kirjaston asiakkaita perinteisillä lahjapaketeilla, joilla on lainausoikeus ja palautusvelvollisuus. Älä luota joulupukkiin, luota kirjastonhoitajaan!

Paketteihin on kääräisty muutama kirjaston kirja,
päällä on vihje sisällöstä.

Noudatin tätä ohjetta myös kotona, ja ostin itse kirjalahjani. 

Täydennystä Keltaiseen kirjastooni:
Yoko Ogawan Muistipoliisi ja Brit Bennettin Mikä meidät erottaa.

Ja loppuun vielä hieman numeroita.

Seuraan lukemistani Goodreasissa, ja saavutin asettamani 80 kirjan vuositavoitteen. Viime vuosina lukemismääräni on osunut tuohon 80 tienoille, joten se on varmaan hyvä tavoite myös alkavalle vuodelle.

Helmet 2021 -lukuhaasteessa on 50 kohtaa, joista viimeisen täytin tänään. Hilkulle meni, ja muutamasta haastekirjasta bloggaaminen jää ensi vuoden puolelle.

Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen järjestin tänä vuonna neljättä kertaa ja sain houkuteltua mukaan seitsemän osallistujaa. Yhdessä keräsimme haasteaikana yhteensä 38 meriaiheista lukukokemusta. Merikirjahaasteesta on tullut jo perinne, jota luultavimmin jatkan tulevana vuonna.

 

* * *

Että sellainen vuosi!

Tammikuussa blogini täyttää 10 vuotta, ja sen kunniaksi olen suunnitellut pientä ulkoasun muutosta. Saa nähdä, ehdinkö toteuttaa sitä vielä juhlapäiväksi vai jääkö se myöhempään ajankohtaan juhlavuonna.

✨Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni! Toivottavasti uusi vuosi tuo monia antoisia lukukokemuksia!✨