Pimeiden ruutujen aikaan – Don DeLillo: Hiljaisuus

Kansi: Markko Taina.

Tammi 2022. 99 s. 

Alkuteos The Silence. Suom. Helene Bützow. 

Oma arvioni: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Lukurauhan päivä on kääntynyt iltaan, ja päivän kirjaksi valitsin Don DeLillon Hiljaisuuden.

Hiljaisuus on nopealukuinen dystopia, jossa maailma nyrjähtää eräänä helmikuisena sunnuntaina. On Supersunday eli Super Bowl -ilta, ja kymmenet miljoonat katsojat ovat kerääntyneet televisioidensa ääreen seuraamaan amerikkalaisen jalkapallon loppuottelua. Yhtäkkiä ruudut pimenevät, koska tietoliikenneyhteydet ovat lakanneet toimimasta.

Lentokoneet tekevät pakkolaskuja, kryptovaluutat lakkaavat olemasta, mikromuovi taas ei katoa minnekään. Kaikki ei olekaan klikkauksen päässä, etäisyyksistä tulee valtavia. Enää ei lennellä noin vain mantereelta toiselle, ja yhteydenpito esimerkiksi toisissa osavaltioissa asuviin läheisiin hankaloituu huomattavasti.

Romahdus kilpistyy mustiin ruutuihin:

Muina, enemmän tai vähemmän normaaleina aikoina osa ihmisistä tuijottaa aina puhelintaan, aamulla, keskipäivällä, illalla, keskellä jalkakäytävää, ohikulkijoita huomaamatta, laitteen vangitsemina, hypnotisoimina, ahmaisemina, tai he tulevat häntä kohti ja väistävät sitten, mutta nyt digitaaliaddiktit eivät voi tehdä sitä, puhelimet ovat kiinni, kaikki on kiinni kiinni kiinni.

Romaania voi lukea kommenttina ihmisen toimille, maapallon tuhoamiselle ja riippuvuudelle teknologiasta. DeLillo maalailee nykyihmisen kauhuskenaarion ja kysyy: ”Mitä nähtävää, kuultavaa, tunnettavaa meille jää?” Tähän tekisi mieli vastata, että pimeät ruudut jättäisivät tilaa mielikuvitukselle, ihmisten kohtaamiselle, hiljaisuuden kokemiselle. Ja lukemiselle! Mutta mitä kaikkea ne veisivätkään mennessään...

Pieni kirja herättelee, mutta jäi minulle jotenkin etäiseksi. Etäännyttäminen on toisaalta kirjan teemaan sopiva tehokeino, joka alleviivaa ihmisen pienuutta.

Helmet-lukuhaaste 2022: 4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana.