Runokirjajoulukalenteri: luukku 2 – Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. Runoi

Heli Laaksosen runokirja tuo kaivattua aurinkoa pimeyden keskelle. Se piristää vitamiinipommin tavoin, sen kielileikit ja oivallukset elvyttävät kaamoksen näivettämää lukijaa.

Tässä pari säkeistöä runosta Tallennettu:

Kaks piparkakku jäi,
olet nii ilone niist,
makianystävä,
ryystät pääl nekast loput kaffekermat.

Tämä muisto o mul ain.
Tämän kuvan talletan turvaks,
     ko palaver mene mun tähteni jumi
     ko unhotan akkunan auk autopesus
     ko verinäytteotto pelotta
     ko olen yksinän
enkä tiär
mitä seuravaks.

Runossa yksi leivonnainen kantaa monia merkityksiä. Siihen kiinnittyy muistoja, jotka antavat voimaa hankalina hetkinä. Kun on nähnyt läheisen nauttivan, muistijälki on erityisen vahva.

Runo vei ajatukseni ruokamuistoihin, jouluisiinkin. Yhdistän tietyt ihmiset Budapest-konvehteihin, ranskalaisiin pastilleihin, Kettukarkkeihin. Muisto hedelmillä koristellusta täytekakusta palauttaa minut erääseen jouluiseen kahvipöytään 1990-luvulla. Kaalilaatikkomuistot työnnän kauemmas, ne eivät kuulu jouluun ja saisivat jo hälvetä.

Laaksosen lounaismurre tuo runoon hauskaa ja iloista poljentoa, läheisen riemu välittyy. Ilottelun kaverina runossa on läsnä haikeus. Samoja mielleyhtymiä minäkin löydän pipareista, tai oikeastaan piparkakkutalosta. Pieni piparitönö kuuluu jouluperinteisiini, koristelen sen sokerikuorrutteella ja karkeilla. Sommittelen pastilleja ja marmeladia.

Joulun jälkeen pilkon talon rasiaan ja syön raunioita pitkin talvea. Aloitan savupiipusta, sitten nakerran palan kattoa ja mietin, mitä seuraavaksi. Tomusokeri tahmaa sormet ja muistan, miten mummo palasteli lapsuuden piparkakkutalon tämän makianystävän iloksi.

WSOY 2019. 95 s.
Lainasin kirjastosta.

Kansi: Emmi Kyytsönen.