Jouluun on enää yksi yö, ja runokirjajoulukalenterissa helskyvät taivaat.
Aulikki Oksasen juhlakokoelma Helise, taivas! ilmestyi 2014, kun kirjailija-runoilija täytti 70 vuotta. Runsas runovalikoima esittelee Oksasen tuotantoa vuosikymmenien varrelta. Tunnelmat ja sävyt vaihtelevat keveästä tummaan, paatoksesta rakkauteen. Huuto muuttuu kuiskauksiksi. Monet runot ovat tulleet tutuiksi lauluina.
Aatonaaton tunnelmiin sovitan runon vuodelta 1978, joka on alkujaan ilmestynyt kokoelmassa Seitsemän rapua, seitsemän skorpionia:
Kuusi ei tarvitse koristeita.
Sen rinta on täynnä pihkanitkun kunniamerkkejä,
ja latvassa liehuvat linnunratojen tähdet.
Taivaan lasista se juo jatkuvasti kaikkeuden huminaa,
ja sen arvokkaimmat puvut ovat lumi ja viima.
Runossa kuusi on ylväs metsän asukki, jossa itsessään on kaikki tarvittava koreus. Se seisoo jylhänä ja antaa luonnon koristella itsensä pihkalla, tähdillä, lumella ja viimalla. Kuusi on tietoinen elollinen ja yhteydessä kaikkeuteen.
Kuuset herättävät kunnioitusta jo koollaan. Jouluviikon lämpöaalto riisui lähimetsän puut tykystä, mutta talvea on pitkälti jäljellä, joten puut ehtivät vielä saada uudet lumipuvut arvonsa mukaan.
Kuusi ja sen koristelu kuuluvat monella jouluun. Joulukuuseen, kuten muihinkin joulutraditioihin, liittyy mieltymyksiä. Pitääkö kuusen olla aito vai tekokuusi? Kuinka kauan sitä pidetään kotona? Vai eikö kuusta tule ollenkaan, ihaillaanko niitä vain metsässä?
Vietimme mieheni kanssa monia jouluja ilman kuusta, koska kerrostaloasunnossa huiskaavaa koira ja varistava puu olivat aika raskas yhdistelmä. Lapsuuden pieni tekokuusikin oli hävinnyt muutoissa.
Nykyisin kun tila taas sallii, aito kuusi tuo joulun. Tänä vuonna tilasin sen jo marraskuussa, ja odotin sitä kuin joulupukkia lapsena. Eilen kuusentuoksu täytti kodin. Tänään lämmitän glögiä ja sommittelemme pallot ja valonauhat uhkean puun oksille.
Siltala 2014. 227 s.
Lainasin kirjastosta.
Lainasin kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti