Runokirjajoulukalenteri: luukku 24 – Anne Hänninen: Sepelkyyhkyt

Jouluaaton luukussa kujertavat Sepelkyyhkyt, Anne Hännisen teos on vuodelta 2020.

Sepelkyyhkyt on tuotteliaan runoilijan 16. kokoelma. Runot johdattelevat luontoon, erityisesti tarkkaamaan eläimiä ja niiden puuhia. Monet runot ruotivat ihmisen ja eläinten suhdetta, joka on ristiriitainen.

Osiosta Unensieppaajat nappasin runon jouluaamun iloksi:

Jouluaaton yllätys:
pyrstötiaisten vaellus ohitse.
Vaahdonvalkeat päät,
helmenvalkeat,
pyrstöjen
sulat hipaisten hetken ajan
aukeaa lasin takana.
Merkit ja merkinnät vasta huomaan,
läpikuultavan kirkasta,
kaikki näkemättömäksi jäänyt
vasta kun aika on loppumassa.

Vähemmän tavanomainen lintu levittää sulan hipaisullaan joulun taikaa ympärilleen. Joulussa on mystiikkaa ja salaperäisyyttä – aivan kuten runossakin. Selittämätön kiehtoo ja kutkuttelee mielikuvitusta. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää. Jokainen voi lukea runon omalla tavallaan, eikä mikään ole väärin.

Pyrstötiaisen siivin runokirjajoulukalenterini tulee päätökseen. Luukuista on löytynyt proosarunoa, runoproosaa, loppusointuja ja vapaata mittaa. Lyhyttä ja pitkää, uutta ja vanhempaa. Kaikki ovat olleet kotimaisten tekijöiden teoksia, sillä joku rajaus oli sentään hyvä tehdä.

Kalenterillani halusin rikkoa myyttiä siitä, että runot olisivat vaikeita. Halusin näyttää ennen kaikkea itselleni, että riittää, kun pysähtyy kuulostelemaan sanojen ääreen ja kysyy runolta, mitä se sanoo minulle juuri nyt, tällä hetkellä.

Minianalyysien maratonin jälkeen oloni ei ole läkähtynyt, vaan säkeillä ravittu ja uusiin utelias. Vielä ei ole uudenvuodenlupausten aika, mutta melko varmaksi uskallan sanoa, että runot tulevat näkymään postauksissani ensi vuonna aiempaa enemmän.

Rauhallista joulua kaikille!

Aviador 2020. 156 s.
Lainasin kirjastosta. 
Kansi: Satu Ketola.