Runokirjajoulukalenteri: luukku 7 – Katja Seutu: Kesannoida, säkenöidä

Seitsemännessä luukussa sädehtii Katja Seudun neljäs runokokoelma Kesannoida, säkenöidä. Sen monet runot vievät talvisiin tunnelmiin: ensilumi on laskeutunut varpujen päälle, villahousut ulottuvat polviin ja esitellään tuura, jolla rikotaan jäätä. Ajatuksia nousee luontosuhteesta ja menneistä ajoista.

Lunta on tuprutellut viime päivinä, mikä vaikutti valintaani:

Sitten satoi lunta ja pakastui.
Satoi paljon enemmän kuin
tuuman eli 2,54 senttimetriä.
Puhuimme, että nyt jää lumen alle kaivo,
ja lumi jäätyy pian, eikä kantta saa enää
helposti auki ja että tulee
lukuisia muitakin ongelmia.
Painoi, kun olimme väärässä paikassa
ja elämä kuluu ja päivät vähenevät.
Aamulla kinoksessa oli pieni poika ja se kysyi,
keitä olemme. Jäi vastaamatta.
Satoi niin että lasit helisivät.

Lunta on runossa tullut niin runsaasti, että se aiheuttaa jo harmia. Liika lumi korostaa ongelmia: ollaan väärässä paikassa, elämä hupenee. Ehkä runon puhuja kaipaa lämpimään, missä lumi ei jäädy ja peitä kaivoja. Tai ainakin ympäristöön, missä lumi ei vaikeuta elämää.

Runossa on paljon arvoituksellista. Ollaanko maalla vai kaupungissa? Jäätyvä kaivo ei ole ainakaan keskikaupungilla asuvan ongelma. Lumessa seisova poika taas voisi kuvastaa kaupungin kiireistä elämää: toisia tunneta nimeltä eikä tule vastattua edes lapsen uteluun. Runosta voi lukea myös muutosta. Ensin hiertää lumi taajaman ulkopuolella, sitten nähdään kaupunkielämän varjopuolia.

Jokaisella taitaa olla omat määreensä sille, mikä olisi sopiva määrä lunta. Minulle se on sellainen, että pelloille pääsee hiihtämään, saan tehdä lumitöitä. Miehelleni riittäisi vähempi, ehkä juuri tuuman verran.

Koira puolestaan rakastaa lumikasoja ja kinoksia, joita kaivella ja haistella. Harmia tosin tuottavat tassuihin pikkupakkasella kertyvät lumipaakut. Kaikessa on puolensa.

Runossa lunta sataa lopulta niin vimmaisesti, että lasit helisevät. Lumimyrskyä en toivo, mutta lähipäivien lumiennusteiden toteutumista kyllä.

WSOY 2022. 62 s.
Lainasin kirjastosta.
Kansi: Martti Ruokonen.