Yhdeksännessä luukussa hohtaa kaksinkertaisen Finlandia-voittajan Jukka Viikilän runoteos Runoja I-II, joka sisältää kaksi runokokoelmaa ajalta ennen voitokkaita romaaneja.
Yhteisniteen tekstit ovat enimmäkseen proosarunoa, lyhyttä ja yllättävän pitkää. Runoissa on havaintoja ihmisen pienuudesta ja elämän lainalaisuuksista, tunteet ja tunnelmat vaihtelevat. On hämmentäviä julkkisrunoja, ahdistavaa eläimiin kohdistuvaa julmuutta, arkisten hetkien kauneutta. Arvoituksia ja aforismeja. Nyrjähtäviä ajatuksia.
Runon valinta oli helppoa:
Alustava suunnitelma joulukalenteriksi. Kuvallista maailmaa Düreriltä, Boschilta, Brueghelilta.
Ensimmäiset joulukalenterit saapuivat Saksasta 1930-luvulta Ruotsiin ja Suomeen partiojärjestön levittäminä. Aiheiltaan maalliset kalenterit saivat pian uskonnollisia seuraajia. Partiokalentereita alettiin polttaa julkisesti Turun maitolakon alkaessa 1966. Turun tuomiokirkon kryptaan sai tuoda kerettiläisiä kalentereita, joita suntio poltti lämmitysuunissa aina jumalanpalveluksen jälkeen. Partiokalenterin hallussapitoa pidettiin keväällä 1967 yhtä vakavana rikoksena kuin lehmän salalypsyä tai raskaaksi hankkiutumista muussa kuin suvunjatkamistarkoituksessa.
Marraskuussa 1967 suntion suklaavarastot löydettiin hiirien avulla. Myrkytyksen saaneiden hiirien mutkikkaita reittejä seurattiin tuomiokirkon kryptaan. Suntion sukuelimiä pidettiin pakkohauteissa vuoden 1967 jouluaattoon asti Jeesuskennostoa ylläpitävien leskien toimesta.
Lokakuussa 1971 toisen maailmanpalon ennusmerkkejä alettiin nähdä Turun taivaalla. Taivaanvuohi teki kolme levotonta taivaankannen mittaista juoksua. Tuliperäistä ulostetta tippui Aurajoen pengermälle, josta uloste saatiin partiolaisten avulla vieritettyä jokeen.
Renessanssimaalareiden inspiroima absurdi tarinaruno on kuin sekasortoinen ja yliampuva maalaus. Runossakaan eivät päde reaalimaailman lait, vuosisadat ovat yhtä, fakta ja fiktio sekoittuvat.
Runon ilkikurisuus muistuttaa, ettei runoa tai sen määritelmää tarvitse ottaa niin vakavasti.
Gummerus 2017. 210 s.
Lainasin kirjastosta.
Kansi: Jenni Nopponen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti