Sukellus saamelaiseen kertomaperinteeseen – Kerttu Vuolab: Valon airut

Eilen käynnistyi kevätkausi lukupiirillä, jota luotsaan kirjastossa kollegan kanssa. Ja millä energialla ja innolla kevät alkoikaan! Vaikka eletään pimeää tammikuuta, paikalle tuli tusinan verran piiriläisiä. Kirjakeskustelu rönsysi, ja nauraakin sai.

Tässä piirissä meillä on kevään ajan teemana kotimainen kirjallisuus pohjoisesta. Lähdimme liikkeelle Utsjoelta, missä on syntynyt pohjoissaameksi kirjoittava Kerttu Vuolab. Luimme häneltä vuonna 2008 ilmestyneen romaanin Valon airut (suom. Riitta Taipale 2015). Kirja oli ehdolla vuonna 2011 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja se sai Lappi-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017.

Valon airut yhdistelee saamelaista mytologiaa ja Vuolabin omaa sukuhistoriaa. Taustalla on suullinen kertomaperinne, ja Vuolab on kirjannut muistiin esimerkiksi äidiltään kuulemiaan tarinoita. Vuolab kutsuu teostaan jälkisanoissa tarinakirjaksi. Se onkin tarinoiden kudelma, jota on höystetty fantasiaelementeillä ja faktoilla. Paljon on sadun piirteitä.

Kirja on kattava maailmanselitys. Luonnonilmiöt ja eläimet ovat persooniaan, ja kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa. Selviää, miten mustikat saivat värinsä ja miten tiira tuo Saamenmaahan yöttömän yön. Eikä pidä unohtaa kooltaan pienimpiä: esimerkiksi hyttysellä ja muurahaisella on keskeiset roolit luonnossa!

Tarinoissa seikkailee kolme sisarusta, mutta yhtä lailla porot, tiirat ja naalit. Ihmisen ja luonnon suhde on keskeinen teema. Luonto kyllä pärjää ilman ihmistä, mutta ihminen tarvitsee paljon tietoa ja taitoja selvitäkseen paukkupakkasilla ja kaamoksessa. Ilman- ja tulenhaltioilla on suosikkinsa.

Lukupiirin alkuun kertasimme hieman saamelaiskielten asemaa ja levinneisyyttä. Kirjassa on käytetty paljon pohjoissaamenkielisiä sanoja, ja lopussa on kattava sanasto. Myös tekstissä kielen ja kulttuurin yhteys tulee paikoin mielenkiintoisesti esiin:

Saamelaisten esi-isät ovat vaalineet rauhaa. Äidinkielemme ei alun alkaen ole edes tuntenut sanaa sota. Kun maailman rauhattomuus polki alleen karut tunturimme, niin esiäitien ja esi-isien oli lainattava tuo ikävä sana suomalaisilta.

Vuolab on paitsi kirjailija, myös kääntäjä ja kuvittaja. Valon airueen sivuilla on hänen kirjan maisemiin sovittamaa kuvitusta. Kuin neulemalleja, totesi eräs lukupiiriläinen – samaa ajattelin minäkin lukiessani.

 

Kirjan vahvat ja elävät luontokuvaukset saivat kiitosta lukupiiriltä. Teksti ei aina ollut kovin kaunokirjallista, ja moni oli miettinyt lukiessaan, että näistä aineksista olisi voinut koota tietokirjan, miksei lastenkirjankin. Nyt käsissämme oli kuitenkin romaani, ja sen opettavainen ja selittävä sävy oli ärsyttänyt monia. Ehkä lukijaan olisi voinut luottaa enemmän?

Kirja jakoi mielipiteitä, mutta yksimielisesti olimme kiitollisia tietopaketista, jonka kirja tarjosi. Meistä neljästätoista vain yksi tunsi saamelaisten historiaa ja kulttuuria enemmän, muille kirja oli silmiä avaava. Aiheesta on luettava lisää!

Helmet 2023: 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä.

Kerttu Vuolab: Valon airut. Atrain Kustannus 2015. 248 s. Alkuteos: Bárbmoáirras (2008). Suom. Riitta Taipale. Lainasin kirjastosta.