Klassikkohaaste #17 – Yrjö Kokko: Laulujoutsen: Ultima Thulen lintu

Yhdistän Yrjö Kokon nimen satuklassikko Pessi ja Illusiaan, mutta miehen kynästä on peräisin myös tämä Suomen luonnon vaiheisiin tuntuvasti vaikuttanut eräromaani. Usein sanotaan, että kirjallisuus voi muuttaa maailmaa tai elämän, mutta harvoin tulee vastaan näin konkreettisia vaikutuksia: vuonna 1950 ilmestynyt Laulujoutsen: Ultima Thulen lintu nosti laulujoutsenen sukupuuton partaalta elinvoimaiseksi kansallislinnuksi.

Eläinlääkäri ja kirjailija Kokko kuvaa kirjassa kamppailuaan löytää harvinaiseksi käyneen laulujoutsenen, joukhaisen, pesä ja päästä valokuvaamaan sitä. Takana on jo viisi epäonnista kevättä ja satoja kilometrejä Lapin erämaissa. Kokko, kirjassa Tiiti, ja etsintäkaveri Niuniu ovat kolunneet vetoporojen ja Molli-koiran kanssa lukuisia lompoloita eli lampia tuloksetta. Kuudentena keväänä he tekevät läpimurron: he löytävät joutsenlammen ja sieltä pesivän parin.

Miehet nimeävät joutsenet Marskiksi ja Hannaksi. Uros on suuri kuin marsalkka, laulava naaras saa nimensä laulaja Hanna Granfeltiltä. Joutsenten kotilampi puolestaan saa nimekseen Ihannelampi – eihän todellista paikkaa parane paljastaa.

Miehet pykäävät pystyyn poroksi naamioidun liikkuvan kuvauskojun puukehikosta ja porontaljoista. Sillekin annetaan nimi, Petrus. Raskaan ja vaikeasti liikuteltavan Petruksen kanssa meno on välillä yhtä ähellystä, jopa koomista, mutta vihdoin vaiva palkitaan. Tiiti pääsee Petruksen kanssa lähelle Hannaa, joka hautoo mättäällä sijaitsevalla pesällä. Kuvia alkaa tallentua filminauhalle.

Hanna on kuin ilmestys, joka on noussut pimeydestä valoon. Ylhäällä pesällä käy kova tuuli ja takaapäin puhaltaen se pörhöttää Hannan höyheniä, nostaen kuin silkkinauhaiset solmukkeet sen valkoisen tahrattoman yöpaidan olkapäille.

Kokko kirjoittaa värikkäästi, ja teksti vilisee murresanoja. Mukana on elävää dialogia ja valokuvaliitteitä.

Kokko kuvailee lintujen tapoja ja elinympäristöä sekä sitä, miten ihminen on vainoamalla ajanut linnut melkein sukupuuttoon. Tiitin ja Niuniun asumuksena tunturissa toimii tiipii, ja miehet kehittävät filmejä puron rannalla. Oma peseytyminen jää viikoiksi.

Petruksen uumenissa aika välillä katoaa. Tiiti tähtäilee lintuja kameran objektiivilla ja tuntee yhteyttä lintuihin:

Sehän on minua vanhempi, tuumii Tiiti. Varmasti se on minua vanhempi. Se on nähnyt vielä enemmän elämää kuin minä! Se on elänyt kuten minäkin jo monta historiallista aikakautta, sillä elämä ei ole ollenkaan samaa kuin se oli silloin, kun me synnyimme tähän maailmaan. Silloinhan laulujoutsenta pidettiin Karjalassa vielä pyhän lintuna, ei ollut autoja, ei lentokoneita, ei kauaskantavia pyssyjä jokaisen kädessä. Minä olen nähnyt neljä sotaa. Marskin elämä on ollut yhtä ja samaa sodassa olemista. Se on ollut kuin ainaista vihollispartioitten uhkan alaisena elämistä. Marskin on pitänyt aina välttää joutumasta pyssyn maalitauluksi, ja siksi se tuntee nytkin olevansa uhattuna. Mutta miten arvokkaasti se käyttäytyykään. Käyttäytyisinkö minä noin?

Lintujen etsinnästä ja kuvaamisesta tulee todellinen seikkailu. Milloin kevät tahtoo edetä liikaa, kun odotellaan ulkomailta tilattua kameran osaa, milloin vauhdikas rekiajelu uhkaa hienoa kameraa – ja melkein henkeä. Hyviä valokuvia ei saa pitkän matkan päästä, mutta liian lähelle pesää ei ole asiaa, koska vaarana on, että joutsenet hylkäävät sen. Menevätkö Tiiti ja Niuniu kuitenkin liian pitkälle? Entä miten kohtaamiset joutsenlammella muuttavat Tiitiä?

Kun kirja ilmestyi, Suomessa pesi arviolta 15 laulujoutsenparia. Kokon kirja auttoi muuttamaan asenteita: pesistä ei enää ryövätty munia eikä joutsenia metsästetty entiseen tapaan. Kansallislinnuksi laulujoutsen äänestettiin vuonna 1981. Nykyisin arvioidaan, että Suomessa pesii yli 10 000 paria.

Osallistun Yrjö Kokona kirjalla kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen, jonka vetäjänä toimii tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi. Koontipostauksessa täällä on joukko linkkejä bloggaajien klassikkojuttuihin. 

Helmet 2023: 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta.

Yrjö Kokko: Laulujoutsen. Ultima Thulen lintu. WSOY 1950. 273 s. Lainasin kirjastosta.