Elina Sallisen esikoisteos Kehät houkuttaa lukijan merkitysleikkiin. Teoksen nimi johdattelee lukemaan luontoaiheista runojen ketjua kehä-sanan monien merkitysten kautta.
Ajatuskehät voivat jäädä toistumaan yhä ja yhä vain, niin myös kokoelman runot jatkuvat säkeestä ja säkeistöstä toiseen ilman otsikoita.
Kehä voi myös jakaa asioita ja paikkoja osiin, piirtää rajan kahden välille. Tällaisia kehiä runoissa ovat esimerkiksi railot, rantaviivat, horisontti. Rajattu alue taas on vaikkapa saari, oma maailmansa keskellä aavaa.
Paikoissa ja liikkeessä on kehiä, niin myös ajassa. ”Puistossa aika on aseteltu kehämuotoon.” Kehät luovat kerroksia. Limittyviä, päällekkäisiä. Niitä on luonnossa, ihmisen elämäntarinassa, ajassa, ajatuksissa.
Mutta mitä on jäädä ulkokehälle? Silloin ei ehkä ymmärrä viestiä tai tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Toisaalta laatikon ulkopuolella syntyvät oivallukset. Eräässä runossa kissa kävelee polun vieressä, se ei noudata kaavaa, vaan tallaa omat uransa.
Päivän runopoiminta vie jäälle:
Jäällä lapsi kaivaa lumeen huonetta, jäiden parkettia.
Jossakin parketin alla elää tämä muu.
Miten se ei lakkaa, alati on ja on,
vaikka jää laskostuu sen ylle kananmunaksi,
kuinka kaiken alla on.
Runossa jääkansi on kuin kananmunan kuori, jälleen yksi kehä, joka jakaa tämän ja tuon. Juuri katselin lähijärven jääkantta, joka rajaa vedenalaisen maailman talveksi kaikesta muusta. Kuoren alla on elämää, vaikka en sitä näe. Mielikuvitus herättää eloon hyisen veden kalat, aivan kuin lapsen leikissä lumeen rakentuu huone.
Jää on leikkihuoneen parketti, mutta asuntojenkin parkettien alla voi elää joku tai jokin muu. Kun vielä asuimme kerrostalossa, parketin alta kaikuvat äänet saivat kuvittelemaan tuota toisten elämää.
Toiselle lukijalle Sallisen Kehät voivat avautua aivan eri suuntiin, pyöräyttää liikkeelle toisenlaisia ajatuskehiä.
Elina Sallinen: Kehät. Poesia 2023. 97 s. Lainasin kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti